Microsoft yrittää ihollesi: Esitteli Band-rannekkeen ja Health-alustan

5
Manu Pitkänen

Microsoft yrittää ihollesi: Esitteli Band-rannekkeen ja Health-alustan
Alkukesästä teknologiauutisointia hallitsi voimakkaasti erilaiset terveyden ja liikunnan seuraamiseen liittyvät julkistukset, kun Samsung, Apple ja Google esittelivät kukin oman terveysdatan säilöntään suunnitellun alustan. Vaikutti vain ajan kysymykseltä, että koska samanlainen julkaisu nähdään Microsoftilta – nyt sellainen on tullut.

Windows-kehittäjän uusi terveysalusta on saanut nimekseen Microsoft Healthin. Se toimii kaikilla suuremmilla älypuhelinalustoilla sovelluskaupoista ladattavan sovelluksen kautta (Android, iOS ja Windows Phone). Windows Phonelle aiemmin julkaistu MSN Terveys ja fitness -sovellus ei ilmeisesti ainakaan vielä tue Microsoft Healthia.

Microsoft Healthin ideana ei ole toimia pelkästään tietosiilona, jonne käyttäjä suoltaa päivittäin laittamalla rannekkeen käteen ja liikkumalla. Ohjelmistojätti on rakentanut alustaan Intelligence Engineksi kutsutun analytiikan, joka analysoi tuotettua dataa ja yrittää asettaa sitä kontekstiin muun datan avulla. Analytiikka voi esimerkiksi tehdä esimerkiksi päätelmiä onko työaikatauluilla (merkitty kalenteriin) vaikutusta unen laatuun tai miten aamupala vaikuttaa jaksamiseen.





Microsoft esitteli tänään myös 199 dollaria maksavan Microsoft Band -aktiivisuusrannekkeen, jonka sisältämien kymmenen sensorin avulla tuotetaan dataa Health-pilvipalveluun. Ranneke mittaa pulssia, kaloreiden kulutusta ja unta. Ranneke ilmoittaa puheluista, sähköposteista, tekstiviesteistä ja sosiaaliseen mediaan saapuneista päivityksistä. Microsoft Band on saatavilla rajoitetusti Yhdysvalloissa Microsoftin omien myyntikanavien kautta.

Healthin käyttö ei kuitenkaan vaadi Microsoftin valmistaman rannekkeen tai sovelluksen käyttöä, vaan palvelun rajapinta on avoin kaikille kehittäjille. Palvelu toimii esimerkiksi Jawbonen Up-rannekkeella. Microsoft Healthin muita yhteistyökumppaneita ovat MapMyFitness, MyFitnessPal ja RunKeeper. Seuraavana tavoitteena ohjelmistojätillä on hyödyntää Healthin kautta kerättyä tietoa HealthVaultissa, jonka kautta lääkärit pääsevät terveysdataan käsiksi.



Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Oppo A60 – hinta laskenut -31%

Oppo A60
149 € Verkkokauppa.com
217 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 216 €

Asus Zenfone 11 Ultra – hinta laskenut -20%

Asus Zenfone 11 Ultra
499 € Power
1634 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 499 €

Honor 200 Pro – hinta laskenut -20%

Honor 200 Pro
399 € Power
499 € Elisa
639 € Multitronic

Alin hinta viikko sitten: 499 €

Honor 200 – hinta laskenut -15%

Honor 200
169 € Power
199 € DNA
329 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 199 €

Kommentit (5)

Taeco
Taeco

4

Miksi "Microsoft health" ja "Microsoft health and fitness" ovat erillisiä softia?

Edit:

Lainaus:

Healthin käyttö ei kuitenkaan vaadi Microsoftin valmistaman rannekkeen tai sovelluksen käyttöä, vaan palvelun rajapinta on avoin kaikille kehittäjille.

Ilmeisesti kuitenkin joku ranneke pitää olla, jos tuota haluaa käyttää. Ja ei tuo tue muuta, kuin jenkkien yksiköitä.

Vastaa
Taeco
Taeco

5

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti user@org:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Taeco:

Ilmeisesti kuitenkin joku ranneke pitää olla, jos tuota haluaa käyttää.


Jäi mielikuva ettei ranneketta tarvitse, eli ei väliä millaisella laitteella sen matskun kaivaa, ja MSlle tuskin sillä väliä ja aika vaikeaksi menisi jos tarkistettaisiin onko tuote nimenomaan ranneke.

Tarkoitin siis että joku, mikä tahansa laite pitäisi olla kännykän lisäksi. Se ei anna avata sovellusta ilman, että yhdistää johonkin laitteeseen. Eli siis kännykän itsensä keräämä data ei ilmeisesti sovellukselle kelpaa.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.