EU valitti Applelle: Freemium-sovelluksia ei saa kutsua ilmaisiksi

3
Manu Pitkänen

EU valitti Applelle: Freemium-sovelluksia ei saa kutsua ilmaisiksi
EU on heristänyt sormeaan ja pyytänyt Googlea sekä Applea muuttamaan niiden sovelluskauppojen käytäntöjä, jotta käyttäjät ymmärtäisivät paremmin tiettyjen sovellusten lataamisesta mahdollisesti aiheutuvat todelliset kustannukset. EU:ta on häirinnyt erityisesti sovelluskauppojen tapa merkitä in-app-yhteensopivat sovellukset ilmaisiksi.

Erityisesti mobiilipeleissä on yleistynyt niin sanottu freemium-liiketoimintamalli, jossa pelejä voi suurilta osin pelata täysin ilmaiseksi. Ongelmatilanteiden ratkaiseminen tai lisäominaisuuksien aktivointi vaatii kuitenkin maksullisten virtuaalihyödykkeiden ostamista.

Google on jo ottanut neuvosta vaarin ja lopettanut in-app-ostot mahdollistavien sovellusten kutsumisen ilmaiseksi. Aiemmin esimerkiksi Kingin Saga-pelit oli merkitty ilmaisiksi, mutta nyt niissä ei ole lainkaan hintatietoa. Ongelmana on ilmeisesti ollut se, että lapset ovat päässeet vanhempien tietämättä ostamaan sovellusten sisällä virtuaalihyödykkeitä.



Apple kutsuu edelleen freemium-sovelluksia ilmaisiksi. EU:n mukaan vaikka Apple on luvannut tarttua ongelmaan, ei yhtiö ole kertonut koska ja miten asia saadaan ratkaistua.




Aiemmin Google ja Apple ovat joutuneet yhdysvaltalaisen FTC:n hampaisiin in-app-käytäntöjen takia.

Googlen mukaan se ottaa syksyn aikana käyttöön uusia käytäntöjä, joilla vastataan EU:n esille tuomiin ongelmakohtiin. Apple ottaa myös käyttöön niin sanotun Ask to Buy -ominaisuuden, jonka avulla vanhemmat voivat hylätä tai hyväksyä etänä toisella laitteella tehtyjä ostopyyntöjä.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
78 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Honor X6 – hinta laskenut -34%

Honor X6
79 € DNA
119 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 119 €

Samsung Galaxy S23 Ultra – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S23 Ultra
777 € CDON
1087 € RDE.FI
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1086 €

Kommentit (3)

Lumikki
Lumikki

1

Ihan oikea päätös, koska pelit jotka perustuu niin sanottuun virtuaallisten tuotteiden tai ominaisuuksien ostamiseen joitka ovat usein välttämättömiä pelin pelaamisen täydelle nautinnolle, niin se ei ole ilmainen peli. Koska sitä ei voi kokonaan pelata ilmaiseksi, se on kuin rajoitetun pelin (demon) pelaamista ja kunnollinen pelaaminen tarvitsee asioiden ostamisen. Jonka takia sitä ei saisi kutsua ilmaiseksi.

Kyse on ihan liikemaailman tyypillisestä kuluttajan harhauttamista mielikuvilla.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
user_org (vahvistamaton)

3

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti "uutinen":

yleistynyt niin sanottu freemium-liiketoimintamalli, jossa pelejä voi suurilta osin pelata täysin ilmaiseksi


Onko tuo ongelma, jos voi pelata täysin ilmaiseksi, ja ilmainentuote se mitä kuvauksessa, vaikka voisi ostaa jotain opastusta tai muuta koristetta, niin onko ilmainen sana väärä, ei mielestäni.


Eli varsinainenongelma toisaalla, eli ne joissa ohjelman kuvauksen mukainen käyttäminen vaatii ostoksia, ja eli ohjelman varsinainen ominaisuus vaatii lisämaksun tai pelin pelaaminen loppuun ostoksia jne.

Pahimillaan kyse on vain tiukasti rajoitetusta demosta, demoissa mitään vikaa, jos markkinoidaan demona, eikä täytenä versiona.

Sovelluksen sisäiset ostot usein kuvauksessa huonosti kerrottu, ja hinnaston löytäminen voi olla lähes mahdontona. halutun mainostetun asian tekeminen voi vaati useita ostoksia.

Suomenkielen "ilmainen" tarkoittaa että mitään maksuja tai muita pakko-ostoksia ei ole.
Ilmeisesti 3. osapuolen datamaksut saa menna asiakkaan piikkiin, jotta asiakas voisi arvioida niiden kustannukset olisi hyvä jos kuvauksessa olisi vielä arvio datasiirtotarpeesta, varsinkin mainosrahoitteisissa sovelluksissa.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.