OPAS: Näin valitset itsellesi robotti-imurinRoborockin vuoden 2025 valikoima vertailussa

Huhu: Ei sittenkään vielä safiirilasia seuraavan iPhonen näyttöön?

1
Juha Tuppi

Huhu: Ei sittenkään vielä safiirilasia seuraavan iPhonen näyttöön?
Olemme raportoineet Applen kiirehtivän safiirilasituotantoa tulevia tuotteitaan varten ja perustavan Arizonaan tehdasta, jonka vuosituotanto riittäisi jopa 100-200 miljoonan iPhonen näyttöön. Viimeisimpien huhujen perusteella tilanne saattaakin olla se, ettei safiirilasia mahdollisesti nähdäkään ensimmäisenä iPhonen näytöllä.

Apple Insider raportoi tänään Kiinasta kantautuvista huhuista, joiden perusteella iPhonejen varustaminen safiirilasilla voi nostaa laitteen hintaa siinä määrin, ettei safiirilasin käyttö tähän tarkoitukseen ole kannattavaa näillä näkymin. Elektroniikkavalmistaja Foxconnin on myös huhuttu testanneen onnistuneesti safiirilasin käyttöä iPhoneissa, joten ongelma vaikuttaa olevan puhtaasti tuotantokustannuksissa eikä teknisessä puolessa.



Sen sijaan safiirilasin hyödyntäminen tulevan iWatch-älykellon kaksituumaisella näytöllä on Apple Insiderin mukaan sujunut ongelmitta. Tämän perusteella onkin mahdollista, että ensimmäinen Applen laite, jonka näyttöä suojaa safiirilasi, tuleekin olemaan yhtiön paljon puhuttu älykello.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Honor 200 Smart – hinta laskenut -47%

Honor 200 Smart
79 € Power
149 € Telia
149 € DNA

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Honor 400 Smart (5G) – hinta laskenut -44%

Samsung Galaxy S24 FE – hinta laskenut -37%

Samsung Galaxy S24 FE
311 € DNA
499 € Gigantti
499 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 491 €

Samsung Galaxy A16 (4G) – hinta laskenut -30%

Samsung Galaxy A16 (4G)
69 € DNA
79 € Power
79 € Telia

Alin hinta viikko sitten: 99 €

Kommentit (1)

Giis
Giis

1

Safiirilasi on ainakin kellomaailmassa huomattavasti kalliimpi mitä halvempi vaihtoehto, eli mineraalilasi. Toisaalta. Paljonko sitten maksaa nykypäivänä kehitetyt jo käytössä olevat lasit/muovit puhelimissa? Tuskin nekään ihan ilmaisia ovat.

Pahoin pelkään, että ovat todenneet sen saman mitä kelloteollisuus vuosikymmeniä sitten, eli safiiri kovuutensa takia on herkkä särkymään. Luulisi kustannukset olleet jo selvillä. Noissa "älykelloissa" safiiri vielä toimii pienuutensa takia, kuten kelloissa ylipäätään.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.