Nokian kuvaustekniikoista vastaava Juha Alakarhu Engadgetin haastattelussa (video)

1
Valtteri Ahonen

Nokian kuvaustekniikoista vastaava Juha Alakarhu Engadgetin haastattelussa (video)
Engadget sai CES-tapahtumassa käsiinsä Nokian kuvaustekniikoista vastaavan ja erityisesti PureView-teknologian isänä tunnetun Juha Alakarhun. Alakarhu puhuu Nokian 41-megapikselin kameran synnystä ja omista näkemyksistään mobiilikuvaamisen tulevaisuudesta.

Videolla Alakarhu kertoo PureView-idean syntyneen alunperin optisen zoomauksen vaikeudesta. Optisen zoomin tarve kierrettiin kasvattamalla kennon kokoa huolimatta siitä, että idea tuntui älyttömältä vuonna 2007. Myöhemmässä kehityksessä idean pohjalta syntyi zoomauksen lisäksi myös muita ominaisuuksia kuten nykyinen, pikseleiden ylinäytteistykseen nojaava konsepti.

Alakarhu kommentoi hieman myös edessä häämöttävää Microsoft-siirtoa ja sanoi odottavansa sitä innolla.

- Meillä on jo paljon hyviä ystäviä Microsoftilla ja heillä, kuten meilläkin, on vahva tiimi. Uskon, että yhdessä tulemme jatkamaan digitaalisen valokuvauksen rajojen rikkomista.



Katso koko haastattelu englanniksi alta.










Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto G06 – hinta laskenut -47%

Motorola Moto G06
69 € Gigantti
69 € Veikon Kone
69 € Power

Alin hinta viikko sitten: 129 €

OnePlus Nord CE5 – hinta laskenut -29%

OnePlus Nord CE5
199 € Gigantti
199 € DNA
249 € Gigantti

Alin hinta viikko sitten: 279 €

Google Pixel 10 Pro Fold – hinta laskenut -25%

Xiaomi 14 – hinta laskenut -19%

Xiaomi 14
628 € Hobby Hall
761 € CDON
1099 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 777 €

Kommentit (1)

Taeco
Taeco

1

Laittaisivat edes vähän parempia kameroita etupuolelle. Etupuolen kamerat kaikissa Lumioissa ovat lähes käyttökelvottomia.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.