Maailman suurin sopimusvalmistaja maksaa Androidista Microsoftille

2
Manu Pitkänen

Maailman suurin sopimusvalmistaja maksaa Androidista Microsoftille
Microsoft ja elektroniikan sopimusvalmistaja Hon Hai ovat solmineet lisenssisopimuksen, jonka perusteella Hon Hai saa oikeuden Microsoftin patentoimiin ja Googlen käyttöjärjestelmissä (Android ja Chrome OS) hyödynnettäviin tekniikoihin. Sopimuksen yksityiskohdat halutaan pitää salassa.

On ehkä sanomattakin selvää, että Microsoft on tyytyväinen sopimukseen – varsinkin kun rahaliikenne kulkee sitä kohti. Lisenssimaksut takaavat sen, että yhtiö saa oman osansa älypuhelinbisneksessä pyörivästä rahasta, vaikka sen oma Windows Phone -alusta jäisikin marginaaliin. Android on tätä nykyään maailman suurin älypuhelinalusta. Uusien tietojen mukaan Android-laitteita aktivoidaan joka päivä 1,5 miljoonaa kappaletta ja vuoden loppuun mennessä aktivoitujen Android-laitteiden määrä saattaa saavuttaa miljardin kappaleen rajapyykin.

ArsTechnica huomauttaa, että useammasta kuin joka toisesta myytävästä Android-puhelimesta kilahtaa kolikoita Microsoftin kassaan. Hon Hain kanssa solmitun sopimuksen ansiosta rahavirta vain kasvaa, sillä kyseinen yhtiö valmistaa 40 prosenttia maailmalla myytävästä kulutuselektroniikasta.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto G06 – hinta laskenut -47%

Motorola Moto G06
69 € Gigantti
69 € Veikon Kone
69 € Power

Alin hinta viikko sitten: 129 €

OnePlus Nord CE5 – hinta laskenut -29%

OnePlus Nord CE5
199 € Gigantti
199 € DNA
249 € Gigantti

Alin hinta viikko sitten: 279 €

Google Pixel 10 Pro Fold – hinta laskenut -25%

Xiaomi 14 – hinta laskenut -19%

Xiaomi 14
628 € Hobby Hall
761 € CDON
1099 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 777 €

Kommentit (2)

Lauzi
Lauzi

2

@2
Huoh...
1. Microsoft ei omista "Android lisenssejä", vaan Androidissa käytetään Microsoftin lisenssoimaa tekniikkaa ja näin ollen valmistajat joutuvat maksamaan Microsoftille ko. tekniikan käytöstä.
2. Microsoft ei omista "Android kehityksen jne", se taitaa olla Googlen heiniä.
3. Microsoft ei saa rahaa yhdestäkään Android aktivoinnista, vaan kuten uutisessakin lukee, yli joka toisesta myydystä Android puhelimesta.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.