Pikakatsauksessa HTC Windows Phone 8S: loppu kierrätykselle

3
Teemu Laitila

Pikakatsauksessa HTC Windows Phone 8S: loppu kierrätykselle
Puhelinvertailun pikakatsauksessa tutustutaan HTC:n halvempaan tuoreeseen Windows Phone -malliin, joka sijoittuu keskihintaluokkaan noin 350 euron hinnallaan.

Windows Phone 8S on lähes pari sataa halvempi kuin isoveljensä 8X eli ominaisuuksissa menetetään suhteellisen paljon. 8S on tällä hetkellä halvin markkinoilta löytyvä Windows Phone 8 -puhelin, mutta tilanne tulee muuttumaan, kunhan Nokia saa halvemman hintaluokan Lumia 620 -mallin myyntiin. Jos kuitenkin haluaa tuoreimmalla Windows Phone -järjestelmällä varustetun laitteen mahdollisimman halvalla ja vieläpä pian, HTC:n Windows Phone 8S on toistaiseksi ainut vaihtoehto.

HTC on perinteisesti kierrättänyt Windows Phone -malleissaan vanhempien Android-mallien designia, mutta tuorein Windows Phone -sarja on saanut ihan oman ulkoasun. Vaikka HTC:tä ei suoranaisesti voi syytää Nokian Lumia-sarjan värikkäiden polykarbonaatista valmistettujen laitteiden kopioinnista, lienee selvää, että ilman Nokiaa HTC tuskin olisi päätynyt nykyisenkaltaiseen ulkoasuun. 8S ei ole täysin unibody-mallinen, vaan sen alareuna irtoaa paljastaen mikroSIM- ja microSD-korttien paikat.





Puhelimen materiaalina on miellyttävän tuntuinen polykarbonaatti, mutta laite itsessään on erittäin kevyt ja herättää jonkun verran lelumaisia mielikuvia. Niiden syntyyn vaikuttanee puhelimen neonkeltainen ja harmaa väritys, jota ei juuri ole puhelimissa aiemmin nähty. Laitteen koko yleisvaikutelma on muovinen siitäkin huolimatta, että näytössä käytetään Corningin Gorilla Glass -lasia.

Fyysiset mitat ovat 120,5 x 63 x 10,3 ja painoa on 113 grammaa. Laite sopii siis hyvin yhdellä kädellä käytettäväksi. HTC on päättänyt sijoittaa laitteen lukitusnäppäimen puhelimen yläreunaan ja näppäimelle yltää puhelimen mittojen ansiosta kohtalaisesti.


Näyttö on selvästi yksi laitteen säästökohteista. Neljän tuuman ruudulla käytetään 480x800 pikselin resoluutiota, mikä tarkoittaa 233 pikseliä tuumaa kohti. Näyttöpaneeli toimii S-LCD-tekniikalla. Vaikka se ei ole suoranaisesti huonoimmasta päästä, sen värintoisto on hailakkaa, eikä kontrasti pärjää AMOLED-näytöille. Toisaalta taas S-LCD-paneelin valkoinen vaikuttaisi olevan lähempänä valkoista kuin AMOLED-näyttöjen lämpimämpi sävy.

Windows Phone 8S sisältää Qualcommin hitaamman kaksiytimisen Snapdragon-piirin, jonka kaksi Krait-ydintä toimivat enintään 1 GHz:n taajuudella. Käyttöjärjestelmän käytössä on 512 megatavua keskusmuistia ja sisäistä tallennustilaa löytyy vain neljä gigatavua. Lisäksi 8S sisältää tuen microSD-korteille eli tallennustilaa saa halutessaan kasvatettua.




Verkkoyhteyksien puolesta laite tukee kaikkea mitä voisi modernilta älypuhelimelta odottaa, eli WLAN-verkkoja nopeimpaan n-tekniikkaan saakka sekä Bluetooth-tekniikkaa A2DP-tuella. Mobiiliverkoista tuettuina ovat vain 3G-verkot. Qualcommin piirit tukevat sekä GPS- että GLONASS-paikannusta. Testin aikana paikannusta vaativat sovellukset hukkasivat välillä sijainnin puhelimen ollessa taskussa, mutta on hankala sanoa, onko kyseessä Windows Phone 8 -järjestelmän tausta-ajoon liittyvä ongelma vai Qualcommin piirien ongelma.

Suorituskyky on yleensä Windows Phone -puhelimilta odotetulla tasolla, mutta välillä kotiruudulle palatessa animaatio jäätyi paikalleen sekunniksi. Yleisesti ottaen käyttöliittymä kuitenkin rullaa sulavasti eikä sovellusten käynnistymistä tarvitse odotella.

Pienemmästä näytöstä ja hitaammasta prosessorista on ehdottomasti etua 8S:n akkukeston kannalta. Laitteen 1700 mAh akku kestää säästeliäästi käytettynä jopa toisen päivän iltaan.

Vietettyäni useamman viikon muutaman eri Windows Phone 8 -laitteen parissa järjestelmä on alkanut tuntua suorastaan kodikkaalta, mutta pidemmässä käytössä sen ongelmakohdat ovat myös nousseet esiin. Suurin omaa käyttöäni vaivaava ongelma on moniajossa, joka tukee vain muutamia sovellustyyppejä ja niidenkin toiminnassa on välillä toivomisen varaa. Myös kotiruudulta kaipaisi mahdollisuutta asentaa yksittäisiä toimintoja live-tiiliksi. Esimerkiksi internetin jakotoiminto olisi kätevämpi käynnistää suoraan omasta ruudustaan Asetukset-valikon kautta kiertämisen sijaan.



Järjestelmää vaivaa myös pienet vakausongelmat ja puhelin hyytyi kertaalleen kokonaan ruudun lukituksen avauskohtaan. Ongelma ratkesi vain puhelimen resetoinnilla.


Nokian tapaan HTC tarjoaa Windows Phone -laitteilleen joukon yksinoikeussovelluksia. HTC:n valikoimaan kuuluvat muun muassa oletusarvoisesti kotiruudulta löytyvä kellonajan ja sään kertova ruutu sekä muutama erikseen asennettava sovellus, kuten yksikkömuunnin ja taskulamppu. Erityisen hyödyllisiä tai ainutlaatuisia sovelluksia HTC:n tarjonnasta ei löydy.

HTC on kuitenkin tuonut Windows-puhelimeensa Android-puolelta tutun Beats Audio -äänenparannusjärjestelmän. Käytännössä Beats Audio kytkeytyy päälle aina kun kuulokkeet liitetään puhelimeen ja se muokkaa musiikkia erityisesti korostamalla bassotaajuuksia. Jos kuitenkin haluaa kuunnella musiikkinsa ilman ylimääräistä bassokorostusta, Beats audion saa halutessaan kokonaan pois käytöstä asetusten kautta.

Windows Phone 8S:n viiden megapikselin kameran laatu ei herätä positiivisia tunteita. Kuvat menevät nopeasti suttuiseksi ja eikä pienempiä yksityiskohtia erotu kuvista. Kamera on varustettu LED-salamalla. Laitteen edestä ei löydy toista kameraa videopuhelukäyttöön.



Videokuvan laatu jatkaa samalla linjalla. Videokuva tallentuu 1280x720 pisteen resoluutiolla 30 ruutua sekunnissa. Kuva on suttuista eikä automaattinen tarkennus toimi erityisen tarkasti.

Kameran käyttöliittymä noudattaa perusperiaatteiltaan muita Windows Phone 8 -laitteita, mutta Nokian malleista poiketen HTC:n puhelimissa on myös mahdollisuus vaihtaa kameran tarkkuutta. Silti säädöt ovat niukahkot eikä esimerkiksi makrokuvaus onnistu lainkaan. Kameran ominaisuuksia voi toki laajentaa uusien Linssi-sovellusten avulla.

Esimerkkikuvia:


Kuvat täysikokoisina: 1 2 3 4


100% rajaus





HTC Windows Phone 8S -mallin edustama älypuhelinten keskihintaluokka on monella tavalla ostajan kannalta hankalin. Keskihintaluokassa ostaja joutuu tekemään kompromisseja molempiin suuntiin, eli sekä hinnassa että ominaisuuksissa. Esimerkiksi kameran laatu saattaa olla hieman parempi kuin kaikista halvimmissa malleissa, mutta toisaalta se ei kuitenkaan yllä tasolle, jossa kuville olisi muutakin käyttöä kun puhelimen ruudulta katselu. Myös puhelinten rakenne ja esimerkiksi näytön laatu saattaa olla hieman halvinta hintaluokkaa parempia, mutta toisaalta keskihintaluokassakin muovisuus ja kompromissit näkyvät ulkoasussa. Jos puhelimen viimeisimmillä ominaisuuksilla ei ole merkitystä ja käyttö on pääasiassa sähköpostia, yhteydenpitoa ja nettisurffailua, kannattaa ehkä panostaa halvempaan hintaluokkaan, jossa hinta-laatu-suhde voi olla enemmän kohdallaan.

HTC:n halvempi Windows Phone -malli erottuu kuitenkin joukosta edukseen pirteän ja erilaisen muotoilunsa osalta. Se pärjää päivittäisessä käytössä kelvollisesti, huolimatta tuoreehkon käyttöjärjestelmän pienistä ongelmista. Silti halvempaa Windows Phone 8 -puhelinta kaipaavien kannattaa ehkä odottaa myös Nokian halvempien mallien saapumista, mikäli puhelimen päivityksellä ei ole kiirettä. Nokian Lumia 620:n pitäisi saapua viimeistään maaliskuun loppuun mennessä alle 200 euron hintaluokkaan ja ainakaan paperilla sen ominaisuudet eivät häviä merkittävästi HTC:n reippaasti kalliimmalle 8S:lle.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Realme C31 – hinta laskenut -48%

Realme C31
107 € CDON
230 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 203 €

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
79 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Samsung Galaxy S23 Ultra – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S23 Ultra
777 € CDON
1087 € RDE.FI
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1086 €

Kommentit (3)

Anonyymi käyttäjä
s730 (vahvistamaton)

1

Toimittaja tai "harjoittelij" ottanut aika huonoja kuvia tosta itse puhelimesta.Muutenkin tuli jotakin hajua ilmaan.

Vastaa
squi
squi

3

@2, Lokakuun piti olla maaliskuun tietysti. Tarkoitus oli viitata nimenomaisesti tuohon ensimmäiseen kvartaaliin. Kiitos korjauksesta.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.