Monet ovat pitäneet Stephen Elopin astumista johtoon ja Windows Phone -käyttöjärjestelmään siirtymistä yhtiön suurena virheenä, mutta Jeronimolta irtoaa "uudelle" johtajalle ylistyssanoja. Elopin aikana tehty totaalinen strategiamuutos on analyytikon mukaan ollut onnistunut. Nokian aiemmin käyttämä Symbian-järjestelmä ei ollut riittävän kilpailukykyinen, joten siitä oli pakko luopua. Elopin johdossa Nokia onnistui Jeronimon mukaan siirtymään täysin uuteen järjestelmään käsittämättömän nopeasti, minkä lisäksi yhtiön kuluja on karsittu todella raskaalla kädellä.
Osasyy Nokian mahdolliseen voitolliseen tulokseen onkin juuri kutistunut koko ja vähentyneet kulut. Nokia on selkeästi pienempi ja nopeammin muutosvalmis yhtiö kuin ennen muutosta. Jeronimo kehuu Nokiaa myös innovatiivisemmaksi kuin ennen.
Analyytikolta kysyttiin myös, olisiko Nokian kannattanut kuitenkin valita uudeksi käyttöjärjestelmäkseen Android. Tämän mielestä se olisi ollut yhtiölle hyvä ratkaisu lyhyellä tähtäimellä, mutta pidemmällä tähtäimellä hän uskoo Windows Phonen kantavan enemmän satoa. Nokia on valinnut matkakseen sprintin sijasta maratonin.
Positiivisesta yleisvaikutelmasta huolimatta Nokian tulevaisuutta kuvataan epävarmaksi ja haasteelliseksi. Monen asian on loksahdettava kohdalleen, jotta yhtiön olisi mahdollista päästä plussalle vuonan 2013. Etenkin älypuhelinmyynnin on piristyttävä.
Kommentit (19)
@3
Voihan sen microsoftin toki nähdä kaameana peikkona jos haluaa, mutta totuus ei nyt kyllä ole ehkä ihan niin ankea... microsoft on toimittanut älypuhelinalustoja jo ennen WP:täkin, ja esimerkiksi HTC aloitti pelkästään windows-puhelimilla, ja vaikka microsoft yritti jonkin aikaa omaakin puhelinvalmistusta ei se vaikuttanut HTC:n toimintaan millään tavalla, ja kun HTC päätti ruveta valmistamaan myös android-puhelimia, ei aikaisempi yhteistyö microsoftin kanssa sitä estänyt.
Ja tuo Meego-jankutus on aivan turhaa, tuskin siitä kilpailukykyistä olisi saatu yhtään WP:tä aikaisemmin, ne ainoat kokeilumielessä markkinoille pukatut eivät edes olleet se Meego jota oltiin kehittämässä, vaan vanhan maemon päälle hätäsesti kyhätty testi, ei sillä isoja markkinoita olisi valloitettu pitkään aikaan.
Eikä se microsoft Nokiaa edelleenkään omista, jos Nokia haluaa edelleen kehitellä symbianiansa, eipä sitä microsoft näytä estävän.
@4
Kyllä se nyt on vaan niin että Meego herätti paljon kiinostusta alalla ja meegoa olisi ehdottomasti pitää mukana Nokia tuotteissa vielä WP:n käyttöön oton jälkeenkin ja hylätä Symbian jo aikaisemmin. Toden näköisesti meego olisi ollut paras vaihtoehto nykyisen Asha sarjan käyttöjärjestelmäksi sekä mm. Pureview kehitys alustaksi.
WP kyllä ulkoisesti miellyttää itseä ulkoisesti mutta ainakin WP7.x puhelinten käyttöjärjestelmä on taustalta aivan käsittämätön ja käyttää auttamatta vanhentuneita tekniikoita kuten Silverlight. WP7.x järjestelmä esim. aivan järjettömästi rajoittaa mobiliidatalla tehtävien latausten kokoa. WP7.x järjestelmien ehdottomana huippu ominaisuutena voidaan pitää niiden sulavuutta ja nopeutta kaikilla tuetuilla raudalla. Tämä kuitenkin tuo mukanaan avain käsittämättömän "moniajon", jonka hallinta on mielestäni ainakin aivan turhan vaikeaa.
On ymmärrettävää miksi nokia lähti Microsoftin kumppaniksi ja siinä ei sinällään ole mitään haittaa. Kuitenkin Nokian olisi mielestäni pitänyt pitää Meego mukana ja jatkokehittää sitä eteenpäin ja siirtäää se edullisemman hintaluokan Asha sarjan käyttöön jossa se olisi ollut mielestäni erittäin hyvä ja olisi saanut varmasti myös kehittäjiä taakseen.
Vuoden verran n9 käyttäneenä on pakko todeta että Maemo olisi mielestäni pitänyt jättää tuon Wp:n rinnalle. Vielä kun harmattan loppujen lopuksi oli kiireiden ja kompromissien saattelema tuotos, mutta siitä huolimatta mielestäni onnistunut tekele.
@6
En kyllä ostaisi Nokian tekemää Android-laitetta. Voisin harkita, jos tulisi Nokia Nexus, mutta tuskin silloinkaan. Eikä sellaisia nähtäisi kovin usein, jos koskaan.
Mielestäni WP on oikein mukava alusta puutteistaan huolimatta. Mutta kasiversion myötä niitäkään ei ole enää montaa jäljellä.
Ei Nokialla ole mitään asiaa Android markkinoille. Jos haluat Android-puhelimen, niin osta vaikka HTC.
@11 "eli missä Nokian pitäisi silloin parantaa? Mikä on se syy mielestäsi, miksi Nokiaa ei enää osteta entiseen malliin."
Koska kyse ei ole pitkiin aikoihin ollu siitä itse laitteesta vaan ekosysteemistä ja mitä sille luurille saa.
Jos lumioille saisi kaikki uusimmat huippupelit ja uudet sovellukset samaan aikaan kun androidille ja iOSille niin varmasti myisi paljon premmin. Nykyään vaan kun seuraa esim noita isoja pelijulkaisuja niin ne on poikkeuksetta available android and iOS ja tämä on se iso iso ongelma.
Eli lyhyesti, ei nokia voi tehdä oikeen mitään asialle, se ei ole nokian käsissä, se vain vaatii aikaa. Tottakai parempi luuri auttaa ihmisiä kokeilemaan uutta alustaa, mutta monen kohdalla tulee mieleen kysymys haluanko vaihtaa siihen mihin niitä uusia mielenkiintoisia sovelluksia/pelejä ei ole tarjolle ja tuleekohan niitä edes, eli mitä saan vaihdossa jos vaihdan nuorempaan käyttikseen, eli saanko jotain niin hyvää korvaavaa tilalle, että se ei haittaa.
Tästä syystä windows luurit tuntuukin olevan vanhempien ihmisten suosiossa jotka ei niinkään välitä siitä mitä sovelluksia siihen saa, pääasia että on laite joka toimii hyvin. Nuorilla se taas on kova paikka jos ostaa uuden hienon kalliin älyluurin eikä siinä vaikka toimikkaan se peli mitä puol luokkaa pelaa vaikka paljon vanhemmilla laitteilaan.
Se että jossain linux-pohjaisessa käyttiksessä pystyisi ajamaan android-sovelluksia, ei vielä tarkoita sitä että niitä sovelluksia saisi ladattua Google Playsta.
Ja siitä Meegosta edelleen... kun sen kehitys vaan ei edennyt yrityksestä huolimatta, ja tämä "Meego" joka julkaistiin oli siis maemo jonka päälle oli liimattu Meegon käyttöliittymä, ja sen kehityksessä oli ilmeisesti tullut vastaan ylipääsettömiä ongelmia jotka estivät sen kehittämisen nykylaitteille sopivaksi, eli jos sillä ei olisi päästy esimerkiksi nykyisten resoluution tasolla näytöissä, ei saatu toimivaa nfc-tukea, eikä toimivaa 4G tekniikkaa, olisi se ollut tiensä päässä oleva järjestelmä, niinkuin se käsittääkseni olikin, ja siksi sitä täysin uudelta pohjalta lähtevää Meegoa niin epätoivoisesti yritettiin saada kehitettyä, mutta aika loppui kesken.
Niin, ja jos niiltä käyttäjiltä (potentiaalisilta ostajilta) kysyttäisiin jossain gallupissa minkälaisen käyttöjärjestelmän he Nokian puhelimeen haluaisivat, vastaisi 80% todennäköisesti että sellaisen niinkuin iPhonessa on, mutta kun sitä ei ole mahdollista applelta nokialle saada.
Ja Vanjoki olisi kyllä jääräpäisesti roikkunut siinä Symbianissa jonka syöksylasku älypuhelinmarkkinoilla oli jo kovassa vauhdissa, vaikka hän nyt jälkeenpäin toista väittääkin, taisi hänkin olla kovasti Meegoa vastaan vielä Nokialla ollessaan.
p.s sitä kirjoitettua tekstiä pystyy kelaamaan takaisin helposti tuossa tekstinsyöttöruudun oikeassa laidassa olevasta palkista... ainakin IE:ssä, mutta sehän onkin microsoftin tekele ;-)
Jaakko ilkka, ei meego kyllä olisi ollut mikään oikea valinta, tosin jos sillä olisi päässyt google play storeen ilman mitään kikkailua niin ehkä sitten. Miuten ei mitään mahdollisuuksia, mutta siihen tuskin google olisi suostunut?
Jossain linux pohjaisessa? Miten olisi vaikka androidissa itsessään, joka on linux pohjainen, vai mikä oli jutun ydin?
Voi kun kysyttäisiinkin. Vastaisin empimättä Meego/Harmattan. Uskon että moni muukin N9:ä käyttänyt vastaisi samoin. Tällä hetkellä näyttää siltä, että kun N9 lakkaa toimimasta, on aika palata takaisin peruspuhelimiin. Ellei joku ennen sitä saa aikaiseksi jotain vastaavaa...
"Eikä iOS6,1 välttämättä ole se paras, käytän sitä iPhonessani koko ajan, enkä pysty vierittämään tätä tekstipalkkia, kun sivu tehty IE10:llä ilmeisesti."
Vastaa
Sivu tehty selaimella? Öö siis täh.
No mutta kumminkin tekstipalkin vierittäminen onnistuu kun lasket 2 sormea näytölle (laatikon sisällä) ja skrollaat.
Ps tuolla aikasemmin puhuit jotain dropboxista, se on pilvipalvelu.
Jos sen ytimen hukkasit, olisit lukenut myös sen edellisen viestin jossa tämä "Jaakko Ilksuh" kirjoitti:
Jos asiaa kysyttäisiin keskiverto kännykän ostajilta, vastaajista korkeintaan 2% olisi koskaan käyttänyt N9:ä
@20 "Tämä palsta ...tehty IE10:lle ilmeisesti, siis moni asia yhteensopimaton eri käyttiksillä/selaimilla. Siksi ei onnistu skrollaus ylöspäin tätä kirjoitettaessa, kun teksti mennyt pääsivun alle, siitä kirjoitusvirheet"
En nyt ymmärrä jos et siis tarkoita tuota mihin jo annoin neuvon, eli jos käytät iOS laitetta niin voit skrollata tätä kirjoituslaatikkoa kahdella sormella.
Tässä vielä video missä niin tehdään. http://youtu.be/x8CAtjKD7U4
@11 "Voisiko arvon kommentoijat ja lukijat arvioida, antaa mielipiteensä, mistä Nokian romahdus älypuhelimissa johtuu?"
Nokian romahdus johtui siitä, että sen ollessa markkinajohtaja vuosina 2004–2008 se jäi polkemaan paikalleen Symbianin kanssa eikä panostanut kunnolla siihen softa-alustana eikä myöskään riittävästi seuraavan sukupolven alustaan. Ja kun kosketusnäyttömurros tapahtui iPhonen ja Androidin toimesta, se teki väärän valinnan ja yritti pultata kosketusnäyttötoiminnallisuuden vanhan alustan päälle.
Kun iPhone vei rahat ja halvat Androidit asiakkaat se oli aikamoisessa pakkotilanteessa ilman hyviä vaihtoehtoja. Peliin on vaikea päästä uudestaan mukaan, mutta rajun saneeraukseen ja hyvän käyttispartnerin kanssa sillä on edelleen mahdollisuus, mutta vaikeata tulee olemaan tässä erässä, seuraavassa murroksessa pitää olla mielellään etunenässä.
@24
Ei kenenkään muunkaan WP-mallit kauheasti myy. Osittain koska valmistajat eivät ole panostaneet siihen kunnolla (niillä on ollut muita kiinnostuksen kohteita, mm. Android, jolla silläkin on erittäin vaikea tehdä rahaa, poikkeuksena Samsung). Osittain, koska Microsoftin mobiilistrategia on ollut niin tempoilevaa ja sekavaa, että joskus on tuntunut siltä, etteivät he itsekään oikein tiedä missä mennään.
Jälkimmäiseen on toivottavasti tullut muutos WP8:n myötä ja alusta voi alkaa kunnolla kasvamaan. Riittääkö se, vai ollaanko jo liikaa muita perässä jää nähtäväksi.
@24
Ei kai Nokia ole romahtanut kuin kerran. Romahduksen jälkeen polteltiin öljynporauslauttoja ja myytiin toimitilojan, sekä vaihdettiin Symbian ja kehitysasteella ollut MeeGo Windowsphoneen.
Tuon vaihdon aikana oltiin jo pohjalla ja nyt katsotaan jos Nokia nousee sieltä. Ainut arvailtava ja pohdittava asia siis on, miksi nousu on niin hidasta ja riittääkö vauhti?
Itse en uskalla paljoa arvailla, mutta toivottavasti Nokia nousee WP:lla ja saadaan kolmas iso käyttöjärjestelmä Androidin ja iOs:in rinnalle.
"Mielestäni ekosysteemin pienuus on toki haitta, mutta ei se estä ostamasta jos tuotteen kaikki ominaisuudet (16 kpl:tta) on muuten kunnossa"
No jos nyt mietitään nuoria ja instagrammia jolla on käyttäjiä tyyliin yli 100 miljoonaa niin onhan se aika iso puute varmasti niille jos kuulevat, että lumiaan ei saa instagrammia. Tämä siis vain yksi esimerkki. Samanlaisia esimerkkejä löytyisi satoja, varsinkin pelipuolelta mikä on kovin suosittua nuorten kerkuudessa.
"Yhteensopivuusongelmia" tuskin on mitään yhteensopivuusongelmia, itse en ainakaan ole koskaan huomannut.
Tottakai se jyrkkeni kun hölmönä menivät huutelemaan että Symbianin kehitys loppuu tähän. Symbianin jo muutenkin aleneva kysyntä laski entisestään. Jos tuon olisi hoitanut jotenkin hienommin "jätämme vanhat käyttöjärjestelmät WP:n rinnalle" niin Symbiania olisi vielä kaupattu paremmin ainakin jonkun aikaa.
Nyt Q4:llä vasta Nokian WP myynti ohitti Symbian myynnin vaikka Symbian puhelimia ei ole kovin montaa eri mallia enään markkinoilla.
Jotenkin muistelen, että se ei kyllä tainnut olla Elop jolta kuultiin näitä klassikoiksi muodostuneita kommentteja kuten mm. "Kosketusnäyttöpuhelimilla ei ole mitään tulevaisuutta"
Tässäpä muuten melko osuva katsaus niihin todellisiin Nokian alamäen syihin (sori Ilksuh tässä ei ole mukana sitä sinun kaipaamaasi syytä"
http://www.google.com/url?sa=t&rct=j&q=....41018144,d.bGE
Joo, sinnehän se hukkui...
Totta. Syynä on ainakin pääosin rajoitettu valmistusmäärä. Totuus on, että maailmassa on n. 6000000000 ihmistä joista hemmetin pientä osaa kiinnostaa mikä käyttis puhelimessa on.
Onhan tuo WP 8 myynyt enemmän kuin tuplat aiemmasta.
Vastaa
Näenkin tuon "kasin" tuputtamisen olevan Microsoftille tapa vyöryttää yritysasiakkaille yksi alusta: puhelin, tabletti ja pöytäkone.
Jos saavat kaikille yhteisen 8.5 alustan valmiiksi ennen joulua,
niin toivottavasti siinä on jo AINAKIN puhelimet ja tabletit yhdistetty - ilman typeriä rajoituksia (CPU-kpl, näytön resoluutio, kameran pikselit, jne)