Galaxy S III sai vihdoin Jelly Beanin myös Suomessa

8
Teemu Laitila

Galaxy S III sai vihdoin Jelly Beanin myös Suomessa
Samsung Suomi kertoo Facebook-sivuillaan, että Android 4.1.1 on nyt saatavilla Galaxy S III -puhelimille. Jelly Bean -koodinimellä tunnettu Android-versio julkaistiin alunperin heinäkuun alussa.

Jelly Bean tuo mukanaan muun muassa Project Butter -nimellä tunnetun parannuksen, jonka myötä Androidin usein lagiseksi moititun käyttöliittymän sulavuutta on pyritty parantamaan. Toinen merkittävä uudistus on monipuolisempi ilmoituskeskus, jossa esimerkiksi saapuneen tekstiviestin tai sähköpostin näkyvää ilmoitusta voi laajentaa näyttämään enemmän sisältöä. Myös kotiruutujen kuvakkeiden ja widgettien järjestely on aiempaa kätevämpää.

Samsungin Facebook-sivuilta löytyvän alustavan päivitysaikataulun mukaan seuraavat Jelly Bean -päivitettävät puhelinmallit ovat Galaxy S II - ja alkuperäinen Galaxy Note. Galaxy S II:lle päivitystä luvataan marraskuun aikana ja Noten aikatauluksi mainitaan epämääräisemmin vain neljäs vuosineljennes, eli päivitys saapuu kuitenkin tämän vuoden puolella.

Galaxyu S III puhelimille Android 4.1.1 Jelly Bean on ladattavissa joko OTA:na suoraan puhelimeen tai yhdistämällä puhelin Samsungin Kies-sovellukseen.



Kerro kommenteissa miten Jelly Bean vaikuttaa puhelimen toimintaan!


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Oppo A60 – hinta laskenut -31%

Oppo A60
149 € Verkkokauppa.com
217 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 216 €

Samsung Galaxy S25 Edge – hinta laskenut -15%

HMD Skyline – hinta laskenut -13%

HMD Skyline
277 € Gigantti
277 € Power
395 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 317 €

Honor 400 Lite – hinta laskenut -13%

Honor 400 Lite
199 € DNA
249 € Multitronic
249 € Verkkokauppa.com

Alin hinta viikko sitten: 229 €

Kommentit (8)

johku12
johku12

1

Samsungin virallinen jellybean ollut käytössä jo viikkoja. Muualla euroopassa tulleita päivityksiä asennettu odin- sovelluksella. Hyvinhän tuo on tuntunut pelittävän. Muita miinuksia en osaa antaa kuin harmaansävyinen tilapalkki aiemman mustan palkin tilalla, todennäköisesti poistamaan näytön epätasaista kulumista. Erittäin sujuva käyttis muuten.

Vastaa
Kake422
Kake422

3

Mun omassa s3ei suostu päivittää vaan sanoo"ohjelmiston päivityspalvelun käyttöoikeudet myönnetää käyttäjille hakujärjestyksessä" kenelläkään käynyt samaa??

Vastaa
pitokokka
pitokokka

5

uudessa sellainen ominaisuus, että valintavaihtoehdoissa täytyy klikata kerran enemmän (kerran tai aina). Kaksoisklikkauksella esim. www-softan kuvaketta ei pääse eteenpäin.

Vastaa
Lauzi
Lauzi

6

@6,7
Kirjoituksistasi ei vaihteeksi saa mitään selvää. =) Ja sun SGS2 ei tule JellyBeania näkemään.

Vastaa
JoniS
JoniS

7

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Lauzi:

@6,7
Kirjoituksistasi ei vaihteeksi saa mitään selvää. =) Ja sun SGS2 ei tule JellyBeania näkemään.

on nähnyt jo ennenkuin julkaistiin sgs3.

Vastaa
pitokokka
pitokokka

8

otin google nyt palvelun pois päältä. Söi akkua ja google mm. kertoi kuinka paljon olin kävellyt ja pyöräillyt uuden käyttiksen aikana. Samoin sammutan GPS:n aina kun en sitä tarvitse.

Onhan se kiva tietää yhden napin takaa kuinka pitkä matka on kotiin ja google muistuttaa milloin kokoukseen pitäisi lähteä (jos osoite on tiedossa). Samalla antaa yksityisyyttäsi yhä enemmän korokkeelle ja puhelinta joutuu lataamaan useammin.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.