Apple noudattaa EU:n micro-USB-standardia julkaisemalla adapterin

36
Teemu Laitila

Apple noudattaa EU:n micro-USB-standardia julkaisemalla adapterin
Apple on julkaissut laitteitaan varten uuden adapterin, jolla yhtiö hoitaa velvoitteensa EU:n micro-USB-liitännät standardiksi tekevää sopimusta kohtaan. Adapteri muuttaa i-laitteista löytyvän 30-pinnisen Dock-liittimen micro-USB-liitännäksi, jolloin laitteita voidaan ladata millä tahansa micro-USB-johdolla.

Euroopan unioni kertoi 2009, että kymmenen maailman suurinta mobiililaitevalmistajaa oli hyväksynyt ehdotuksen käyttää micro-USB-liitäntää kaikkien tulevien laitteidensa latausliitännän standardina. Tarkoituksena oli vähentää jatkuvien latausliitäntämuutosten tuottamaa ylimääräistä jätettä, joka muodostuu vanhoiksi jääneistä latureista.

Liitäntöjen yhtenäistäminen järkeistää tietysti myös käyttäjien elämää, kun virranpuutten iskiessä kyläpaikassa lataus ei kaadu eri merkkisiin puhelimiin.



Standardin määritelmän mukaan laitteita pitää pystyä lataamaan Micro-USB-liitännän sisältävällä laturilla, joka toimii 5 voltin jännitteellä ja antaa 500mA virran.

Vaikka Apple oli yksi uuden standardointisopimuksen allekirjoittajista, yhtiö ei luvannut luopua perinteisestä 30-pinnisestä liitännästään. Standardi sisältääkin eräänlaisen porsaanreiän, jonka perusteella standardin noudattamiseen riittää pelkkä adapterin tarjoaminen.

Adapteri toimitetaan todennäköisesti uusien iPhone 4S:n mukana koko EU:n alueella. Apple on käytännössä ainut valmistaja, jonka laitteissa micro-USB-liitäntä ei ole vakio-ominaisuus.



Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Oppo A77 5G – hinta laskenut -34%

Oppo A77 5G
99 € DNA
149 € Telia
199 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -20%

Oppo A38 (4G)
99 € Veikon Kone
117 € RDE.FI
139 € Euronics

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Xiaomi 13 – hinta laskenut -17%

Xiaomi 13
499 € Elisa
725 € RDE.FI
949 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 599 €

Motorola Lenovo ThinkPhone – hinta laskenut -11%

Motorola Lenovo ThinkPhone
539 € Proshop
565 € RDE.FI
950 € Dustin Home

Alin hinta viikko sitten: 634 €

Kommentit (36)

ArttuH5N1
ArttuH5N1

1

Apple pitää kiinni taas omasta standardista. Onneksi sentään tämän verta antoivat periksi. Toivoa todella sopii, että tämä adapteri tulee ilmaiseksi mukana kaikissa luureissa. Muuten tässä on ehkä noudatettu sopimuksen kirjainta, mutta ei henkeä.

(Tosin, Nokiakin otti pieniä irtiottaja tästä sopimuksesta joidenkin mallien kohdalla. Ja esimerkiksi C7:ssä on Nokian standardi-laturin reikä kyljessä ja mukana toimitettiinkin peruslaturi USB-laturin sijaan. [Vaikka sellainen N97 minissä tulikin mukana vakiona!] C7:ssä kuitenkin USB-lataus onnistuu. Mitä ihmettä Nokialla sekoiltiin?)

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
derppidörp (vahvistamaton)

2

No ei kyllä mitään järkeä, varmaan kaikki jaksaa kannella sitä adapteria aina mukana. Haloo, herätys EU!

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Ajatelkaas (vahvistamaton)

5

Apple pitää kiinni 30pin systeemistään koska se haluaa yhden liittimen puhelimeensa, toisin kuin muut, joilla on mm. USB, USB-host, HDMI ja Telakointi-liitin eri reijissä. Applen yksinkertaisuuspolitiikka estää laitteiden kylkien peittämisen jokaisella standardiliittimellä, mitä Applen 30pin liittimessä on sisäänrakennettuna.

Ei se kaikkia varmasti tyydyttävä ratkaisu, mutta ehdottomasti tyylikkäin. Tämän takia monet suosivat Applen laitteita. Jotkut taas pitävät halvasta ja standardeilla monimutkaistetuista puhelimesta. Oma päätös.

Vastaa
ypsilon
ypsilon

6

@5 Kumpi on tyylikkäämpää: 1. Tasku täynnä adaptereita, ai vit* se yksi unohtui kotiin. 2. Pari standardia reikää puhelimen kyljessä (voidaan peittää kumiläpällä) ?

Vastaa
ep_
ep_

8

Odotinkin että milloinkas täällä taas syttyy sota applen kannattajien ja vastustajien välille kuten näköjään poikkeuksetta appleen liittyvissä uutisissa tuota keskustelua syntyy (Poikkeus vahvistaa säännön: Uutinen Jobsin kuolemasta).

Ite kannatan tota usbijuttua mutta toisaalta Applen tekniikka on kätevä. Puhelimen voi liittää yhdellä liitännällä moneen paikkaan. Mutta siis USB:tä kannatan.

Mutta kyllä nyt omena voi tuntea itsensä hyvin ympäristöystävälliseksi ja vihreäksi firmaksi kun tekee tuollaisia adaptereja. (Eikös apple ollutkin Greenpeacen listalla ihan viimeisiä kun mitattiin ympäristöystävällisyyttä)

Niin ja se nokian laturijuttu johtuu jotenkin siitä että nokia kyllä tukee uusissa puhelimissaan latausta USB:n kautta mutta haluaa pitää oman laturinsa omien puhelimiensa "stantardina" ja ensisijaisena laturina.

Vastaa
ep_
ep_

11

@10 (ja 9) ypsilon
Ei sitä läppää olekkaan tehty nyittäväksi vaan suojaamaan sitä USB porttia tms. Ja miten tuo "iMacilla täällä kirjoitetaan..." liittyi mitenkään aiheeseen?

Vastaa
pitokokka
pitokokka

12

Micro usbin etu on se, että saat ladattua kännyn melkein mistä vain, vaikka televisiosta, kunhan löytyy usb paikka ja micro usb johto. Samoin esim.

Vastaa
mniskane
mniskane

13

@1 se C7 kuten muutama muukin luuri latautuu nopeammin sillä vanhan mallisella laturilla vrt. micro-usb kautta lataus. Ihan hyvä ratkaisu mielestäni.

Apple kohdalla ymmärrän hyvin, että haluavat säilyttää dock connectorin laajan lisälaite valikoiman vuoksi. Toi adapteri on vaan niin karsee ratkaisu tohon ongelmaan, että tyylikkäintä olisi laittaa se micro-usb reikä siihen puhelimen kylkeen kanssa.

Vastaa
mniskane
mniskane

14

@1 se C7 kuten muutama muukin luuri latautuu nopeammin sillä vanhan mallisella laturilla vrt. micro-usb kautta lataus. Ihan hyvä ratkaisu mielestäni.

Apple kohdalla ymmärrän hyvin, että haluavat säilyttää dock connectorin laajan lisälaite valikoiman vuoksi. Toi adapteri on vaan niin karsee ratkaisu tohon ongelmaan, että tyylikkäintä olisi laittaa se micro-usb reikä siihen puhelimen kylkeen kanssa.

Vastaa
pitokokka
pitokokka

15

niin autoon pitäisi riittää yksi laturi. Pidän pikkupäälaturi parempana kuin usb-laturia, mutta härpäkkeitä ei tartte olla niim paljon kun on usb -latausmahdollisuus. Telakka on varmaan ok, mutta standardin mukaiset laitteet mahdollistavat kytkemisen merkistä riippumatta. Viimeeksi tätä mahdollisuutta on käytetty vauvavideoiden katseluun (kamerasta hdmin kautta telkkariin).

Applen tapa tarkoittaa sitä, että aina pitää olla joku applen härpäke saatavilla, jotta saa ladattua. Oli kyse pakettiin kuuluvasta tai erikseen maksettavasta välineestä.

Vastaa
Puppek
Puppek

16

Eikä Applelle riitä, että on erilainen liitin vaan myös tiedonsiirtoon pitää olla oma ohjelmahärpäke (iTunes). Vai pitääkö huhu paikkaansa, että iOS5 toisi täyden massamuistitilan?

Kuvitelkaa, jos Apple valmistaisi muistitikkuja... :D

Vastaa
ypsilon
ypsilon

17

@11 kannattaisiko lukea aikaisemmant kommentit. Kumiläpän irroitus oli tarkoitettu numerolle 7, joka paheksui reikiä peittäviä läppiä. iMacillä täällä kirjoittelen oli tarkoitettu numerolle 8 (eli sinulle), joka viittasi applen kannattajien ja vastustajien väittelyyn. Eli minä en ole Applen vastustaja, koska omistan applen laitteita.

Mielestäni vain kaikkea elektroniikkaa pitää voida arvostella ilman sen kummenpia tunteita.

Sisälukutaitoa, sisälukutaitoa...

Vastaa
ep_
ep_

19

@Ypsilon

Selvyyden vuoksi voisit aina viitata kenelle sanot jos tarkoitus on osoittaa se vastaukseksi toiseen kommenttiin. Luulin että tarkoitit että kumiläpät on niin heikkoja että ne eivät niin kuin kestäisi käyttöä. Jos olisit viitannut kommenttiin johon osoitit kommenttisi olisin heti ymmärtänyt että tarkoitat että ne läpät saa pois helposti jos ne alkaa ärsyttää. Kokeileppa lukea kommenttisi ulkopuolisen silmin niin sen voi ymmärtää niinkin että "haukut" kumiläppiä heikoiksi. :)

Se jo tietenkin tuli ilmi kyllä selvästi että applen puolella olet toisin kuin minä. Ite en omenasta kauheasti perusta mutta en sitä kyllä lyttyynkään hauku. Omenalaitteita en omista enkä 99,9% todennäköisyydellä tule omistamaan mutta jollekkin toiselle omenalaite sopii hyvin. Se on milipideasia mistä pitää. Neutraali suhtautuminen siis tähän asiaan.

Taisivat molemmat ymmärtää toistensa kommentit hieman väärin. :)

Vastaa
Fri13
Fri13

21

Olen odottanut koska Apple tuo sen MicroUSB liittimen ja sain pettyä. En nyt appleen vaan EU päättäjiin että eivät tuollaista porsaanreikää korjanneet sopimuksessa. Valui tuokin idea hukkaan.

Ymmärrän muotoilun perustelut ja edut. Mutta latauspistoke on paljon tärkeämpi asia kuin esim HDMI liitäntä jonka voisi jättää pois jos ei pysty täyden koon liitintä tuomaan. Ja
Applella on varustelaitteiden valmistajia takanaan enemmän kuin varmaan millään muulla valmistajalla ja se ei voi tehdä liittimelle mitään. Mutta miten olisi oikeasti tuoda se microUSB reunaan ja sallia se dataliitäntä kanssa? Kuka haluaa käyttää edes wifi yhteyttä 20min 1080p videon siirtämiseen?

Vastaa
Fri13
Fri13

22

Ja koska nyt kännykässä painoin vahingossa lähetä niin jatketaan uudella viestillä.

Nokian faneilla ei ole paljoa varaa kritisoida koska nokia on vuosikymmenet ajanut omaa politiikkaa liittimissä. (Ei kaikki syyttömiä ole asiassa) Ja jopa N8 tarvitsee adapterit USB ja HDMI käytölle. Kuka haluaa kantaa adapteria että saa USB-A liittimellä olevan massamuistin laitteeseen kuten muistitikun koulussa?

Se joka valmistajista hyppää oravanpyörästä ulos ja tekee puhelimen tyyllikkääksi ja lisää täydenkoon HDMI liittimen on mediapalvojien uusin suosikki. Ja samaan laitteeseen USB liitin mihin saa USB-A eli täydenkoon USB:n kuten tulostimen tai skannerin tai sitten sen muistitikun niin on toinen sankari.
Sentään ei tarvita mitään optista ääniliitäntää tai RCA liittimiä tai jotain insinöörien kaipaamaa RS232 liitäntää mutta HDMI ja USB olisi kivat sen MicroUSB rinnalla.

Ja olisiko lopulta kauheeta jos MicroUSB pitäisi aina olla samassa kohdassa tai takana virtanastat sen lisäksi? Ihan vain varustelaitteiden valmistajien vuoksi? Tai olisi edes suosituksena se sijainti... yhteensopivat telakat ym.

Vastaa
ep_
ep_

23

@22
Tavallinen USB ja HDMI ovat liian isoja puhelimiin valmistajien mielstä. Kyllähän se osin on totta ainakin nykyisen suunnan mukaan, HDMI kun ei varsinkaan mikään järin litteä liitin ole (<5mm).
E7:n voi kytkeä USB-A laitteita adapterin avulla. Taitaa tosin ainoat tuetut laitteet olla muistitikkuja.

-

Kuitenkin USB:t sunmuutliitännät voidaan pian unohtaa. Puhelimen voi jo ladata ilman johtoja (erikoisakun ja indukstioalustan avulla) ja kaiken tiedon siirtää langattomasti. Periaatteessa on siis mahdollista tehdä laite joka ei tarvitse mitään liittimiä. USB tikutkin voisi korvata tällaisella: http://www.mbnet.fi/uudettuotteet/?id=1047 kunhan tuki olisi muillekkin kuin iLaitteille (ja muilla laitteilla tuollaiselle). Kuitenkin sekin on jo 10v päästä vanhaa tekniikkaa koska kuitenkin kohta kaikki tulee pilvestä. Intelin WiDi:kin kun yleistyisi niin ei sitä HDMI:tä tarvitsisi enää.

Jokatapauksessa suunta on se, että liittimiä pyritään vähentämään. Mielestäni niin on hyvä. Bluetoothit, NFC:t, WiFi:t, WiDi:t, 4G:t ym langattomat tiedonsiirtotekniikat ja langaton laturi riittävät korvaamaan fyysiset liitännmät erinomaisesti. Kaikista paras olisi, kun kaikki yhdistyisivät yhteen tekniikkaan, jolloin kaikki laitteet voisi kytkeä toisiinsa yhden universaalin yhteyden kautta. Tämä on tietenkin vielä vuosien päässä, mutta varmasti tulossa eikä kuitenkaan kovin kaukana.

@22
Ja saahan anterolaitteisiin tällaisen jos haluaa telakoida:
http://www.mbnet.fi/uudettuotteet/?id=1045

Vastaa
Jonahan
Jonahan

24

@8 "Eikös apple ollutkin Greenpeacen listalla ihan viimeisiä kun mitattiin ympäristöystävällisyyttä"

Joskus oli ihan viimeisiä, joskus oli lähempänä kärkeä, yleensä noin puolivälissä, kuten myös viimeisimmässä löytämässäni, Lokakuu 2010.

Greenpeacen lista on varsin ongelmallinen koska silloinkin kun sitä tehtiin kolmen kuukauden välein, tulokset vaihtelivat suuresti raportista toiseen. Se myös painotti yllättävän paljon yritysten lupauksia tulevasta suhteessa siihen mitä oikeasti tehdään ja sitä miten mielipiteet oli muotoiltu.

@16 "Vai pitääkö huhu paikkaansa, että iOS5 toisi täyden massamuistitilan?"

Tietääkseni ei. On myös vaikea kuvitella miten se toimisi järkevästi iOS:n kanssa.

Vastaa
Puppek
Puppek

25

@24 "Tietääkseni ei. On myös vaikea kuvitella miten se toimisi järkevästi iOS:n kanssa."

Ihan järkevästi se toimii Symbianin ja Androidin kanssa.

Vastaa
Jonahan
Jonahan

26

@25

Ehkäpä, mutta niistä ainakin Symbianissa käyttäjälle (ja softille?) paljastetaan koko tiedostojärjestelmä, iOS:ssa tätä ei tehdä. Lisäksi softat ajetaan erittäin tiukossa sandboxeissa joiden ulkopuolelle ei ole pääsyä.

Mikä on ehdotuksesi? Poistetaan sandboxaus? Päästetään käyttäjä tökkimään tiedostojärjestelmää miten huvittaa? Vai jotain muuta?

Vastaa
Puppek
Puppek

27

@26 "Päästetään käyttäjä tökkimään tiedostojärjestelmää miten huvittaa?"

Eipä tiedostojärjestelmän näkeminen ole Symbianissa tai Androidissa häirinnyt. Pystyy mm. modailemaan kaikenlaista - viimeksi keksin miten tehdään kansio, joka ei näy galleriassa vaikka sisältäisikin kuvia/musaa/leffoja.

iPhonessa voisi olla vaikka oma massamuistiosio medialle, jolloin käyttöjärjestelmä ja ohjelmat jäisivät piiloon.

Vastaa
Fri13
Fri13

28

@27

Sinä oletkin säätäjä jolle hakemistopuun ja siellä olevien tiedostojen näkyminen ei haittaa tai pelota.
Et silti edes sinä näe androidissa tai symbianissa tiedostojärjestelmää tai käyttöjärjestelmää vaikka kuvittelet niin.

Massamuistia harten pitäisi vähintään yksi hakemisto paljastaa käyttäjän käpisteltäväksi ja se ei toimisi käytössä jos haluaa eri tiedostoja sieltä käyttää myös iOS:ssa. Se toimisi vain ns. Virtuaalisena muistitikkuna. Ja tietenkin sinne voisi linkittää symboolisesti tai kovana omat hakemistot eri tiedostotyypeille mutta se ei toimisi niin nätisti käyttäjälle kun se ei olisi vapaasti käytettävissä.

Tilanne olisi enemmän eri jos iOS laitteet toimisi kuin Android ja Symbian laitteet että olisi muistikortille paikka jonka voisi sovelluksille paljastaa mutta taas katoaa yksinkertaisuus laitteen käyttäjältä.

Esimerkkinä vaikka Androidin oman gallerian toiminta. Kaikki kuvat ja videot tulee sinne näkyviin mutta se ei ole kiva kun musiikkialbumien kansikuvat tai joidenkin sovellusten omat grafiikat jotka tallentuu MicroSD kortille on siellä kanssa vaikka käyttäjälle niistä ei ole mitään hyötyä. Sotkee vain gallerian toimivuuden.

Säätäjille tuo ei ole ongelma mutta se joka haluaa vain käyttää laitetta saadakseen ottamansa kuvat näkyville ja jakoon, se on suurempi paha kuin pieni kivi kengässä.
Eli kun sovellukset pääsee vapaasti hakemistopuuhun käsiksi niin ongelmia tulee.

N95 kanssa sai tapella aikoinaan siitä että olisi voinut vain kopioida musiikin massamuistille ja sitten kuunnella kännykässä. Mutta puhelimen oma muisti ja MicroSD eivät olleet käytettävissä yhtäaikaa joten oli pakko hoitaa kaikki PC Suite ohjelman kautta.

Yhden tiedostojärjestelmän kahtiajako on vaikea asia eikä tekniikka ole oikein sillä tasolla että se voitaisiin käyttäjille tehdä helpoksi. On LVM kaltaisia ratkaisuja tai jopa pelkällä tiedostojärjestelmällä hoidettavia mutta puhelin on puhelin eikä pöytäkone tai palvelin.

Käytettävyys on jotain mitä ei voi laitteen markkinointimateriaaliin kirjoittaa ominaisuutena ja Nokian puhelimiin tottuneiden on vaikea oppia että mistä Applen laitteissa ja visiossa on kyse.

Vastaa
Puppek
Puppek

31

@30

Minähän se 16 olinkin. Mieti miten hankala Applen muistitikkuja olisi käyttää, kun kaiken pitäisi mennä iTunesin läpi ja mahdollisesti tikkuunkin pitäisi olla adapteri.

Vastaa
Anestic
Anestic

32

Kyllä se Applen 30-pinnisen reikä on ruma kuin mikä. Iso aukko pohjassa... Ja syväkin, kumma jos ei kerää nöyhtää sinne kuin napa.

Vastaa
Fri13
Fri13

33

@31 Jos sitä ajattelee vain noin niin olisi yhtä vaikeaa kuin pitäisi kaiken mennä Windows Explorerin kautta ja tikkukin pitäisi kytkeä vielä kaapelilla. Ai katos niin sitä joutuukin tekemään monesti (etenkin ensimmäisen asian).

Vertaus "Applen valmistama muistitikku" ei toimi koska kyse on puhelimesta jonka ei edes tarvitse tai peräti kuulu olla massamuistina jos siinä ei ole massamuistimahdollisuutta itsessään eli MicroSD-korttia.

Vertaus muistitikkuun on kuin (pakollisena autovertauksena) kun puhuttaisiin uudesta VW:n Beetlestä ja sitten perustellaan jotain puutetta "Mieti jos VW valmistaisi leluautoja".

Muistitikku ja kännykän massamuistitoiminnallisuus eivät ole vastaavia asioita.
Vasta kun muistitikulla surffaisit netissä, käyttäisit erilaisia sovelluksia ja ottaisit kuvia/videota ja kuuntelisit musiikkia niin olisi vertailu mahdollista.

Itse käytän lähes päivittäin omaa kännykkää muistitikun korvikkeena jos ei muistitikku ole saatavilla. Mutta oli mikä tahansa kännykkä, se on paljon surkeampi tiedostojen siirtämiseen tietokoneen välillä kuin mitä on itse muistitikku.

Siinä missä muistitikku on:
Tietokone <-> Muistitikku <-> Tietokone
Niin kännykkä on:
Tietokone <-> Kännykkä <-> Tietoverkot <-> Tietokone

Tiedostohallinta täytyisi päästä unohtamaan kokonaan kännykässä ja keskittyä vain sisällönhallintaan. Ne eivät ole sama asia.

Kaksi eri ajattelumallia:
1. Tämä tiedosto on elokuva X jonka tahdon siirtää puhelimeen
2. Tämän elokuvan tahdon siirtää puhelimeen

On eri asia katsoa elokuvan kansikuvaa ja klikata se kopioitavaksi puhelimeen kun se kytketään kiinni kuin katsoa tiedoston nimeä ja peukalokuvaa ja kopioida se kiinni kytkettiin massamuistiin.

Multimedian kopioiminen eri laitteisiin täytyy olla sisällönhallintaa. Kun taas sitten tietyt tekniset asiat kuten levykuvat, varmuuskopiopaketit, päivityspaketit, asennusohjelmat ja vastaavat taas kuuluvat sellaiseen toimenpiteeseen että niitä ei edes puhelimella kuulu joutua valtaosan käyttäjistä tekemään koskaan. Se on niitä IT-osaston toimenpiteitä.
(Olen käyttänyt kännykän MicroSD-korttia jopa LiveCD:nä kuin muistitikkua ihan normaalin MicroSD-käytön ohella).

Apple on ajatellut koko tietokoneen ja puhelimen käytön hyvin paljon noudattamalla vanhaa Xeroxin ideaa. Että se käyttö on sisällön mukaan tapahtuvaa, eikä tiedostojen mukaan.

Vastaa
Puppek
Puppek

34

@33 "Jos sitä ajattelee vain noin niin olisi yhtä vaikeaa kuin pitäisi kaiken mennä Windows Explorerin kautta ja tikkukin pitäisi kytkeä vielä kaapelilla."

Väärin. Tikku ei edellytä juuri Exploreria. Tai jos se edellyttäisi (ja maciin tai linuxiin olisi saatavilla explorer), haluaisitko todella asentaa sen?

"..jonka ei edes tarvitse tai peräti kuulu olla massamuistina jos siinä ei ole massamuistimahdollisuutta itsessään eli MicroSD-korttia."

SGS2 toimii massamuistina, oli erillinen kortti paikallaan tai ei.

"Itse käytän lähes päivittäin omaa kännykkää muistitikun korvikkeena jos ei muistitikku ole saatavilla."

Eli ilmeisesti kyseessä ei ole iPhone?

"On eri asia katsoa elokuvan kansikuvaa ja klikata se kopioitavaksi puhelimeen kun se kytketään kiinni kuin katsoa tiedoston nimeä ja peukalokuvaa ja kopioida se kiinni kytkettyyn massamuistiin."

Uuh, kuulostaa niin Apple -kokemukselta, jossa tiedostonsiirtokin on joillekkin kokemus. Molemmissa menee kuitenkin lähes sama aika tai luultavasti iTunesilla vielä pidempään. Varmaan löytyisi softa jolla asian voisi tehdä kansikuvanäkymälläkin.

"..ja vastaavat taas kuuluvat sellaiseen toimenpiteeseen että niitä ei edes puhelimella kuulu joutua valtaosan käyttäjistä tekemään koskaan"

Mutta kun voi tehdä. Voisin samantien siirtää pari NES-romia puhelimeen. Osaatko sanoa miten iPhonen käyttäjä sen tekisi? Voin säätää ja modailla tai jättää sen tekemättä ja käyttää valmisratkaisuja. Minulla on vaihtoehtoja.

"Että se käyttö on sisällön mukaan tapahtuvaa, eikä tiedostojen mukaan."

Apple on myös ajatellut puolestasi, mitkä tiedostot ovat sisältöä.

Vastaa
Fri13
Fri13

35

@34

"Väärin. Tikku ei edellytä juuri Exploreria. Tai jos se edellyttäisi (ja maciin tai linuxiin olisi saatavilla explorer), haluaisitko todella asentaa sen? "

Kyllä Windowsissa muistitikun käyttö tarvitsee Windows Explorerin jos haluat tuoda tietokoneella olevia tiedostoja sille. Kopioit sitten työpöydältä tai jostain kansiosta (tai vaikka Wordin avaa/tallenna ikkunasta) niin Windows Exploreria käytetään.

Muilla taas tarvitset Windows Exploreria vastaavat ohjelmat eli tiedostomanagerin jos haluat graafisesti tehdä tai sitten tarvitset GNU sovellukset kuten cp, mv jos tahdot taas komentorivillä tehdä asian. (Windowsilla komentorivin sovelluksistahan on MS vastannut).

"SGS2 toimii massamuistina, oli erillinen kortti paikallaan tai ei."

Edelleenkään massamuistitoiminto ei ole puhelimen tehtävä. Ei edes älypuhelimen kriteereihin kuulu moinen. Ei ole väliä että onnistuuko SGS2 toimimaan moisena vai ei sisäisen muistin vai MicroSD-kortin kanssa (omakin kykenee) kun se ei ole vertailukelpoinen muistitikun kanssa.

"Eli ilmeisesti kyseessä ei ole iPhone?"

Ei ole. En itse omista yhtä ainuttakaan Applen tuotetta koska ne eivät sovellu minun käyttööni joka on paljon vaativampaa tai monipuolisempaa kuin mihin Applen tuotteet kykenee.

"Uuh, kuulostaa niin Apple -kokemukselta, jossa tiedostonsiirtokin on joillekkin kokemus."

Tiedostonhallinta on todella monelle henkilölle hyvinkin vaikea toimenpide, jos et ole sattumoisin huomannut ihan tavallisten ihmisten käyttökokemuksia. Se että itse on tekniikasta kiinnostunut ja orientoitunut siihen ja käy kuin tanssi kopioida parit tiedostot muistitikulle, ei tarkoita että on hyvin harvassa ne joille kännykän liittäminen tietokoneeseen on hankalaa ja etenkin vielä musiikin kopiointi puhelimeen voi olla ylitsepääsemätöntä.

"Molemmissa menee kuitenkin lähes sama aika tai luultavasti iTunesilla vielä pidempään. Varmaan löytyisi softa jolla asian voisi tehdä kansikuvanäkymälläkin."

Onhan niitä kuten Windows Media Player josta voit valita musiikin ja videot tai Windows Live Gallery josta voit valita kuvat ja sitten valita synkronoinnin/kopioida haluttuun sijaintiin (toimenpide tapahtuu Windows Explorerin kautta Windowsissa).

Mutta iTunesilla (tai Windows Media Playerilla ym) menee aikaan paljon vähemmän jos pitää oikeasti valikoida mitä kopioidaan laitteeseen.

Monet käyttäjät eivät kopioi musiikkikokoelmastaan koko albumia vaikkapa puhelimeensa vaan valikoivat yhden tai pari kappaletta tietystä albumista ja monista albumeista.
Se onnistuu iTunesista (tai vastaavasta kuten Windows Media Playerista) paljon helpommin kuin että lähtee tiedostomanagerilla selaamaan hakemistopuuta ja valitsemaan tiedostoja ja kopioimaan niitä sitten massamuistille (Riippuu myös tiedostomanagerin näkymästä, onko mm. Icons view vai Details view laajennettavilla hakemistoilla).

"Mutta kun voi tehdä. Voisin samantien siirtää pari NES-romia puhelimeen. Osaatko sanoa miten iPhonen käyttäjä sen tekisi? Voin säätää ja modailla tai jättää sen tekemättä ja käyttää valmisratkaisuja. Minulla on vaihtoehtoja. "

Se että olet orientoitunut säätämään ei tarkoita että on hyvin harvassa ne jotka eivät sitä halua tehdä.
Se että sinulla on vaihtoehtoja, ei tarkoita että sinun täytyy käyttää niitä kaikkia.

IPhone käyttäjä siirtäisi ROM tiedostot FTP ohjelmalla (eli vaikka Finderilla) jos ei Applen AppStoresta löydy kyseisiä pelejä.

"Apple on myös ajatellut puolestasi, mitkä tiedostot ovat sisältöä."

Et oikein tajunnut pointtia että mikä ero on sisällöllä ja tiedostolla. Se on vastaava asia kuin että on eri asia ajaa autoa kuin olla auton kyydissä tai tietää polku kuin kävellä polkua.
Se että Apple (yrittää) ottaa huomioon 90% tietokoneen käyttäjistä ja tekee toimenpiteet niille helpommaksi, ei tarkoita että se on jotenkin naurettavaa.
Jokaisessa Applea koskevissa uutisissa on aina jotkut jotka tulevat vetämään esille vaatimukset että pitäisi olla massamuistiominaisuus, pitäisi olla 12 megapikselin kamera Carl Zeissin optiikalla ja pitäisi olla xeon salama ja pitäisi olla superamoled näyttö ja BEATS äänitekniikka ja rajoittamaton moniajo kuten palvelimissa ja työpöytäkoneissa. Ja useinmiten sen mukaan että mitä itse vain tahtoo omaan käyttöön, vaikka ei niitä olisi välttämättä kuin kerran pari kokeillut, eli ns. Speksi-fanaatikkoja. Ei ihme että iPhone 4s sai monien mielestä huonon vastaanoton koska ei tullut kahta iPhonea, ei tullut yli 4" näyttöä ja ei tullut uutta muotoilua... Hirveät odotukset jotka eivät perustuneet yhteen ainoaankaan faktaan vaan pelkkiin lehdistön luomiin markkinointihuhuihin myydäkseen omia lehtiä ja kerätäkseen rahaa.

MicroUSB-liitin iPhonessa olisi hyvinkin tärkeä asia puhelimen latausta ajatellen. Massamuistinkäyttö on ihan toisarvoinen ja sanoisin jopa tärkeä harvemmalle älypuhelinten käyttäjistä niin usein että kokevat sen todella puutteelliseksi.
Ja nyt iOS5 myötä sen massamuistikäyttö on vielä vähemmän merkitykselinen kuvien, videoiden, musiikin ja dokumenttien osalta, kaikelta niiltä osin joihin laitteet on suunniteltu.
Silti sitä MicroUSB-liitintä voisi käyttää iTunesin kautta synkronointiin halutessa (ilman massamuistitoimintoa) saada ne 1080p videot ulos puhelimesta.

Vaihtoehtoisuus on tärkeä asia, se on paljon tärkeämpää kuin mikään kilpailu. Mutta vielä tärkeämpää on että jokaisella olisi mahdollisuus saada vaihtoehto. Ne jotka ei Applen tuotteita halua, voivat hankkia jonkin muun. Ne jotka eivät Microsoftin tuotteita, voivat hankkia jonkin muun.

IPhone ja iPad ovat molemmat laitteita joilla on vähintään yksi kriittinen tarve kuten kaikilla muilla puhelimilla ja tableteilla. Ne tarvitsee sähköä. Ne on liikuteltavia tietokoneita joiden akku täytyy voida ladata tarvittaessa. Ja se on sellainen asia että kun ollaan saatu lähes kaikki valmistajat hyväksymään se että MicroUSB-liitin on vakiona, niin on loistavaa että voiaan lopettaa omien laturien tai omien latausjohtojen kantaminen mukana. Ja vaikka jokin adapteri iPhoneen olisi 5g painoinen niin se on silti kuin 5c kolikko taskussa, se katoaa ja hukkuu. Se jää toisen takin/housujen taskuun kuin mikä on mukana. Se on yksi asia muistilistalla kun on lähdössä jonnekkin pidemmäksi aikaa "Muista adapteri".

Mutta onhan se aina hienoa kehua itseään kun omistaa laitteen joka antaa mahdollisuuden johonkin sellaiseen jota ei koskaan oikeasti käytä, mutta kunhan on paperilla speksattu ominaisuuksien joukkoon niin hyvä on. Niistä tulee mieleen enemmän ne teinit jotka kehuskelee että autollaan pääse 260km/h tai 10km/h nopeammin kuin kaverin tai kiihtyy 0.5s nopeammin 0-100km/h. Ja oikeasti kasvatetaan egoa jollain turhalla.

Se että Apple ajattelee käyttäjänsä puolesta ei ole huono asia mitenkään. Itse en pidä asiasta, mutta ymmärrän loistavasti miten merkittävä asia se on suurta osaa ihmisiä jotka oikeasti haluavat vain helppokäyttöisein laitteen.

Vastaa
Puppek
Puppek

36

"..miten merkittävä asia se on suurta osaa ihmisiä jotka oikeasti haluavat vain helppokäyttöisein laitteen."

Helppokäyttöisyys ja säätömahdollisuudet eivät sulje toisiaan välttämättä pois. Androideja ja Nokioita voi käyttää halutessaan kuten iPhonea, mutta käyttäjällä on myös mahdollisuus tehdä juttuja "manuaalisesti". Se tässä Applessa ärsyttää; loistavia laitteita, mutta jonkun ihme imagon takia ne on rampautettu. Sitten ihmettelen myös, miksei samaa filosofiaa sovelleta myös maceihin (tai muistitikkuun)? Tai tiedä vaikka joskus vielä sovelletaankin.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.