Nokia sulkee verkkokauppoja

6
Manu Pitkänen

Nokia sulkee verkkokauppoja
Nokia ilmoitti eilen Espanjan ja Ranskan verkkokauppojen sivuilla lopettavansa välittömästi niiden toiminnan. Nokian viestinnässä työskentelevän Mona Kokkosen mukaan myös muiden maiden verkkokaupat aiotaan sulkea, myös Suomen.

Nokian verkkokaupat suljetaan ilmeisesti pienten asiakasmäärien vuoksi. Kokkosen mukaan laitteita aiotaan myydä vastaisuudessa muiden kanavien kautta. Nokian Espanjan verkkokaupan edustajan mukaan matkapuhelinoperaattorit ovat hinnoitelleet puhelimet niin edullisiksi, ettei Nokia pysty kilpailemaan niiden kanssa.

Lopetuslistalla ovat Espanjan ja Ranskan lisäksi Suomen, Puolan, Ruotsin ja Alankomaiden online-kaupat. Saksan, Ison-Britannian, Irlannin, Italian, Sveitsin ja Venäjän kauppoja ei olla ainakaan vielä sulkemassa. Kauppapaikkojen sulkemisesta huolimatta verkkokauppojen asiakastuet pysyvät toiminnassa.



Nokia antoi eilen negatiivisen tulosvaroituksen, jossa se alensi kuluvan neljänneksen liikevoittomarginaaliennusteen noin nollaan prosenttiin. Aiemmin liikevoittoa odotettiin syntyvän 6–9 prosenttia. Samalla Nokia pidättäytyi antamasta minkäänlaista ohjeistusta loppuvuodelle markkinatilanteen epävarmuuden vuoksi.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Lenovo ThinkPhone – hinta laskenut -24%

Motorola Lenovo ThinkPhone
686 € Hobby Hall
859 € Proshop
900 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 900 €

Xiaomi Redmi Note 11S 5G (global) – hinta laskenut -19%

Xiaomi Redmi Note 11S 5G (global)
155 € Multitronic
194 € Proshop
199 € Multitronic

Alin hinta viikko sitten: 190 €

Motorola Moto Razr 2022 – hinta laskenut -19%

Motorola Moto Razr 2022
936 € CDON
1149 € Proshop
1149 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 1149 €

Apple iPhone SE (2022) – hinta laskenut -15%

Apple iPhone SE (2022)
339 € Swappie
399 € Hobby Hall
524 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 399 €

Kommentit (6)

Aloc
Aloc

1

Kyllähän tuo ehtikin jo tovin mietityttää miksi vetävät satasta enemmän omilla sivuillaan kuin muissa nettikaupoissa. Luulisi että sillon jopa myisi halvemmalla.

Mielenkiintosta kyllä kuinka Nokia ajaa nyt kaikki viime vuosina rakennetut palvelut.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Dollarinen (vahvistamaton)

3

Nokian nykymeno on kyllä yksi VITSI..!!... SÄÄLITTÄVÄÄ!!..

Vastaa
anttiheikki
anttiheikki

5

Until this moment, I never understood how hard it was to lose something you never had... lisää työttömyyttä ja hampaiden kiristystä. Sekin vielä nähdään kuinka Nokia menee myyntiin jollekin taisteluhaluisemmalle! Elophan osaa alaspanna firman tosi vikkelään!

Vastaa
anttiheikki
anttiheikki

6

jaa, ei mennytkään kuin parikymmentä minuuttia ja edellinen kommenttini näkyy toteutuvan (ainakin Eldar Murtazinin mielestä!). Voi herranjestas :(

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.