Testissä Applen iPhone 3GS - kolmas kerta toden sanoo?

69
Markus Lehtiniitty

Testissä Applen iPhone 3GS - kolmas kerta toden sanoo?
Apple on tullut ryminällä puhelinmarkkinoille. Vaikka yhtiö on ollut puhelinmarkkinoilla mukana vasta reilut kaksi vuotta, on se jo muuttanut alaa ja napsii juuri tällä hetkellä alan tuottamista voitoista suuren osan.

iPhone 3GS on päivitys edeltävään viime vuoden kesällä esiteltyyn iPhone 3G -malliin ja Applen kolmas iPhone. iPhone 3GS:n tuomat uudistukset eivät ole suuria ja monille malli on jopa jäänyt pettymykseksi. Uutta iPhone 3GS:ssä ovat parempi kamera, videokuvaus, ääniohjaustoiminnot, nopeampi prosessori, suurempi RAM-muisti, nopeammat HSDPA-yhteydet sekä suuremmat saatavilla olevat tallennusmuistikapasiteetit. iPhone 3GS:n yhteydessä julkaistu iPhone 3.0 -ohjelmistopäivitys puolestaan tuo mukanaan monia pieniä uudistuksia myös vanhemmille iPhoneille.



Suomessa iPhone 3GS:ää myy yksinoikeudella Sonera. Puhelimet ovat myös operaattorilukittuja Soneran liittymään. Soneran iPhone-hinnoitteluun voi tutustua aiemman uutisemme perusteella sekä Soneran iPhone-sivuilla.

Tämän iPhone 3GS -artikkelin rakenne eroaa hieman aiemmista testiartikkeleistamme. Sisältö on nyt jaoteltu vielä vahvemmin puhelimen valikkorakenteen mukaisesti - jokainen kotinäytöltä löytyvä kuvake mainitaan väliotsikoissa tämän jutun aikana.

Tulemme julkaisemaan myöhemmin, lähiaikoina (ensi viikon aikana), erillisen artikkelin, jossa vertaillaan iPhone 3GS:ää ja Nokian tämän hetkistä N97-lippulaivamallia.

iPhone 3GS:nn tarkemmat tekniset tiedot voi tarkistaa Puhelinvertailu-osiomme iPhone 3GS -sivulta!

Kaikkia Puhelinvertailu.comin juttuja iPhone 3GS:stä pääset lukemaan klikkaamalla tästä!

Jo aiemmin olemme kertoneet iPhone 3GS:stä ensikokemuksemme laitteen saavuttua käsiimme.

Artikkelissa esiintyvät kuvat iPhone 3GS:stä on kuvannut Joonas Kyllönen.

Artikkelin sisältö

-iPhone 3GS:n vahvuudet ja heikkoudet lyhyesti
-Myyntipakkauksen sisältö
-Ohjelmiston päivittäminen
-Muotoilu ja rakenne
-Näyttö
-Yhteydet, muisti ja prosessori
-Käyttöliittymä ja käytettävyys yleisesti
-Ääniohjaus
-Tekstinsyöttö
-Puhelin ja Yhteystiedot
-Viestit
-Mail
-Safari
-YouTube
-Kamera ja Valokuvat
-Kartat ja Kompassi
-iPod ja iTunes
-App Store
-Laskin, Kalenteri, Muistio, Sanelin, Kello, Sää, Pörssi
-Asetukset
-Toiminta-ajat
-Loppuyhteenveto


iPhone 3GS:n vahvuudet ja heikkoudet lyhyesti

+ käytettävyys (näyttö ja käyttöliittymä)
+ nopeus
+ App Storen laaja tarjonta
+ laadun tunne, jämäkkyys
- rajoittuneisuus, lähinnä sovellusten tausta-ajotuen puute
- kamera edelleen kilpailijoita jäljessä
- ei tukea 900 MHz:n 3G-taajuudelle
- toiminta-ajat varauksin

Myyntipakkauksen sisältö

-iPhone 3GS -puhelin
-USB-kaapeli
-laturi ja laturin seinäpistoke
-kuulokkeet säätimellä ja mikrofonilla
-SIM-korttipaikan käyttötyökalu
-pikaopas ja tuotetietovihkonen suomeksi ja ruotsiksi
-kaksi Applen logotarraa



iPhone 3GS toimitetaan pakattuna tyylikkääseen, kompaktiin ja mustanpuhuvaan pakkaukseen. Pakkaus vastaa aiempia iPhoneja. Kaikessa yksinkertaisuudessaan kyseessä lienee yksi kauneimpia puhelimen myyntipakkauksia ikinä. Itse myyntipakkauksen sisältö on varsin yksinkertainen: mukana tulee kaikki tarpeellinen, mutta ei juuri mitään ylimääräistä. iPhone 3G:hen verrattuna pakkauksesta on pudotettu pois puhdistusliina.

Mukana tulevaa USB-kaapelia tarvitaan sekä kytkettäessä iPhone tietokoneeseen että ladattaessa iPhonea myös pistorasiasta. Tämä on hieman hankalaa, sillä johtoa joutuu siirtelemään liian usein. Esimerkiksi itse lataan puhelimeni akun yleensä aina öisin täyteen, eli tarvitsen silloin USB-kaapelia laturin seuraksi, kun taas päivisin puhelinta tietokoneeseen kytkettäessä tarvitsen kaapelia puolestaan tietokonetta varten. Mielestäni tässä asiassa Applen ratkaisu on huono. Laturin ja datakaapelin erottaminen täysin toisistaan olisi järkevämpää.



Mukana tulevat kuulokkeet ovat melko hyvät, vaikkakaan eivät millään tavalla ilmiömäiset. Kuulokejohdossa on myös pikkuruinen, kolminappinen kaukosäädin, jonka yhteydestä löytyy myös mikrofoni. Äänenvoimakkuutta lisäävien ja vähentävien nappien lisäksi säätimestä löytyy yleispainike. Musiikkia toistettaessa keskeltä löytyvää painiketta painamalla musiikki keskeytyy tai käynnistyy uudestaan, kahdesti painamalla siirrytään seuraavaan kappaleeseen ja kolmesti painamalla edelliseen. Pitkä painallus puolestaan käynnistää Ääniohjaus-toiminnon ja puhelun tullessa siihen voi vastata yhdellä painalluksella. Kokonaisuutena kuulokkeita on mukava käyttää.




SIM-kortin asentaminen iPhoneen on ensimmäisellä kerralla erittäin mielenkiintoinen prosessi. Mukana ei tule yhtä kuvaa lukuun ottamatta minkäänlaisia ohjeita tähän. Itseltäni ainakin meni hetki sisäistää, että työkalulla tarvitsee painaa melko lujaa suoraan iPhonen yläpäästä löytyvään pieneen reikään. Itse yritin ensin vetää työkalulla SIM-kortin pidintä ulos, siinä vähemmän yllättäen onnistumatta.

Mukana tuleva pikaopas on todellakin pikaopas eikä kattava ohjekirja. Silti mielestäni se ajaa asiansa todella hyvin ja tarjoaa varmasti kokemattomille iPhone-ensikertalaisille paljon uutta tietoa erilaisista pikakomennoista ja yleisesti laitteen käytöstä.

Hauskana lisänä iPhone 3GS:nkin paketista löytyy Applelle tuttuun tyyliin kaksi Applen logotarraa.

Ohjelmiston päivittäminen

Päivitimme testimme aikana iPhonen 3.0-ohjelmistoversiosta 3.0.1-versioon. 3.0.1-päivitys ei tuo mukanaan muuta kuin korjauksen aiemmissa iPhone-käyttöjärjestelmäversioissa ilmenneeseen haavoittuvuuteen tekstiviestien käsittelyssä. 3.0.1-päivitys oli tuomastaan pienestä muutoksesta huolimatta kooltaan lähes 300 megatavua, joka on aivan liikaa. Tällaisten päivitysten koko saisi olla korkeintaan muutamia megatavuja.

iPhonen käyttöjärjestelmä päivitetään iTunes-ohjelmalla tietokoneen kautta. Päivityksiä matkapuhelin- tai WLAN-verkon kautta suoraan puhelimeen, eli ns. FOTA-päivityksiä, iPhone ei tue.

Muotoilu ja rakenne

iPhone 3GS on äärimmäisen jämäkkä rakenteeltaan, omasta mielestäni myös eleettömyydessään tyylikäs. Ulkoasultaan puhelin vastaa täydellisesti aiempaa iPhone 3G -mallia - mitään eroja rakenteessa ei ole. iPhone 3GS:n mitat ovat 115,5 x 62,1 x 12,3 millimetriä ja painoa sillä on 135 grammaa. iPhone 3G:hen verrattuna painoa on tullut pari grammaa lisää mittojen pysyessä identtisinä.




Testiversiomme oli takakannen väritykseltään musta. Lisäksi saatavana on myös valkoinen väriversio.

iPhone 3GS:stä on edes sitä tarkoituksella vääntämällä tai puristamalla hyvin vaikea saada esiin mitään ääniä, nitinöitä tai natinoita. Rakenne on yksinkertaisesti erittäin laadukkaan tuntuinen ja luotettavuutta herättävä.



iPhonen etupuolta hallitsee 3,5 tuuman kosketusnäyttö. Näytön alapuolelta keskeltä löytyy Koti-näppäin ja näytön yläpuolelta kaiutin. Äärimmäisen yksinkertainen linja jatkuu myös puhelimen takapuolella. Yläkulmasta löytyy kameran pieni linssi, joka näyttää täysin vastaavalta kuin aiemminkin vaikka kameran tarkkuus on noussut. Kameran lisäksi iPhonen takakantta hallitsevat Applen logo sekä iPhone-teksti ja muut pienemmät infotekstit. Puhelimen kuorista ei löydy mainintaa, että kyseessä on juuri iPhone 3GS. Takakansi on kiiltävä ja tyylikäs, mutta valitettavasti myös herkästi sormenjälkiä ja tahroja keräävä.





iPhonen oikean reunan toiminnot on nopeasti käyty läpi, sillä sieltä ei löydy mitään. Vasemman reunan yläreunasta puolestaan löytyy on/off-tyyppinen äänikytkin, jolla iPhonen voi asettaa joko äänelliseen tai äänettömään tilaan. Tämän alta löytyy äänenvoimakkuussäädin.





iPhonen yläpäästä oikeasta reunasta löytyy puolestaan lukituskytkin (samalla myös virtanäppäin) ja vasemmasta reunasta 3,5 mm:n standardi kuulokeliitäntä. Keskeltä löytyy hankala SIM-korttipaikka, jota kuvailtiin jo edellä. Pohjaa hallitsee USB-kaapelin liitäntä sekä kaiutin. iPhone 3G:ssä ei ole stereokaiuttimia, vaikka pohjassa kaksi kaiutinta näyttäisikin ensivilkaisulla löytyvän. Niistä ainoastaan vasemmanpuolinen on kuitenkin kaiutin ja toisen verkon alta löytyykin mikrofoni. Kaiuttimen sijoitus ei ole paras mahdollinen, sillä se jää melko helposti iPhonea sivuttain pidettäessä sormen alle, jolloin ääni mykistyy lähes täysin.








Näyttö

iPhone 3GS:n näyttö vastaa aiempia iPhoneja. Se on kooltaan 3,5 tuumaa, sen tarkkuus on 320x480 pikseliä ja mikä tärkeintä, kyseessä on kapasitiivinen kosketusnäyttö.

En voi oikein sanoa näytöstä paljoa muuta kuin, että mielestäni siinä ei ole mitään vikaa. Näytön käyttötuntuma on erinomaisen herkkä ja katselukulmat ovat laajat. Näyttö myös näyttää hyvältä ja värit toistuvat loistavasti sekä tarkkuus on riittävä. Kunniamaininta näytölle täytyy antaa luettavuudesta kirkkaassakin (auringon)valossa. Toki aina näyttö voisi olla suurempi tai tarkempi tai toteutettu vaikkapa OLED-tekniikalla, mutta kilpailijoihinsakin verrattuna iPhonen näyttö on yhä verrattain hyvä vaikkei olekaan kokenut merkittävää päivitystä koko iPhonen historiassa. Näyttö on "riittävä".

iPhone 3G:hen verrattuna näyttöön on muuten Applen mukaan lisätty erityinen pinnoite, jonka pitäisi vähentää sormenjälkien ja muun lian tarttumista näyttöön. Tätä oli vaikea testimme perusteella todentaa, mutta ei iPhonen näyttö ainakaan mitenkään erikoisesti itseensä likaa kerää.

Kosketusnäytöistä puhuttaessa kapasitiiviset näytöt ovat kuin eri planeelta kuin resistiivisellä tekniikalla toteutetut. Resistiivistä kosketusnäyttöä täytyy tosissaan painaa, kun taas kapasitiivisella näytölle on mahdotonta laskea sormeaan ilman, että näyttö rekisteröi sen. Kapasitiivisen näytön ainoa heikkous täällä päin maailmaa on, että näyttöä täytyy koskettaa sormella - kosketus ei rekisteröidy tavallisen kankaan, hanskojen tai tai muiden läpi. Jos joskus niin talvella tämä voi olla ongelma, mutta kyseessä on kuitenkin melko marginaalinen haittapuoli verrattuna kapasitiivisen näytön tarjoamaan huikeaan käyttötuntumaetuun.


Paljon puhuttu monikosketus ei mielestäni ole niin iso juttu. Toki se mahdollistaa esimerkiksi verkkoa selattaessa tai kuvia katseltaessa nopean lähentämisen ja loitontamisen äärimmäisen intuitiivisella tavalla, mutta mielestäni tämä on vain ekstraa eikä mikään välttämätön asia. Tai aloinko pitämään sitä jo niin itsestäänselvyytenä, että oletan sen olevan vakiokamaa? En tiedä, mutta en kyllä ole monikosketustukea omaan N97:ääni hirveästi kaivannut iPhonen käytönkään jälkeen - tosin osaltaan tämä johtuu selaimen erilaisesta toimintalogiikasta sivujen taittamisen osalta.

On mielenkiintoista pohtia, mitä Apple aikoo näytön suhteen jatkossa tehdä. Näytön kokoa ei voi paljoa kasvattaa ilman koko laitteen kasvattamisen tarvetta ja näytön tarkkuudesta on jatkossa luultavasti muodostumassa Applelle suuri kompastuskivi. Toistaiseksi näytön tarkkuutta voidaan pitää vielä joten kuten riittävänä, mutta 320x480 pikseliä alkaa pikku hiljaa kapenemaan kilpailijoiden kovimpien näyttöjen kanssa, jotka tällä hetkellä yltävät jo 480x800 pikseliin. Näytön tarkkuuden kasvattaminen johtaisi yhteensopivuusongelmiin käytännössä luultavasti kaikkien App Store -sovellusten kanssa. Tämän vuoksi uskonkin, että seuraavasta iPhonesta löytyy (AM)OLED-näyttö. Näin Apple voi ainakin jollain tavalla parantaa näytön osalta.

Yhteydet, muisti ja prosessori

iPhone 3GS tukee neljää GSM-taajuutta (850/900/1800/1900 MHz) ja kolmea 3G-taajuutta (WCDMA 850/1900/2100 MHz). 900 megahertsin WCDMA-verkkojen tuen puute on erittäin harmittavaa sekä suuri puute puhelimessa. Suomessa 3G-verkkojen peitto laajenee suurten kaupunkien ulkopuolelle pääasiassa 900 megahertsin taajuusalueella, jonka myötä kyseistä taajuutta tukevat 3G-puhelimet pääsevät kiinni korkeampiin datasiirtonopeuksiin huomattavasti useammissa paikassa. Yhdysvalloissa iPhonea myyvä AT&T-operaattori käyttää 850 ja 1900 megahertsin taajuuksia, joten siellä asiat ovat paremmissa kantimissa tämän suhteen.


Verkkodatayhteyksien osalta iPhone 3GS tukee GSM-verkossa GPRS- ja EDGE-datayhteyksiä ja 3G-verkossa latauksia nopeuttavaa HSDPA:ta. Tältä osin parannettavaa ei oikeastaan jää. Ainoa puuttuva palanen on lähetyksiä nopeuttava HSUPA-tuki, mutta sitä ei vielä mielestäni voida pitää ns. vaadittavana ominaisuutena vielä toistaiseksi. iPhone 3GS muuten tukee edeltäjäänsä verrattuna nopeampia HSDPA-yhteyksiä: nyt tuki ylettyy 7,2 megabitin sekuntinopeuteen, kun aiempi iPhone 3G tuki vain maksimissaan 3,6 megabittiä. Käytännön hyötyä tästä nopeuspäivityksestä kylläkään ei ainakaan toistaiseksi juurikaan ole, sillä yleensä verkko on se rajoittava osapuoli datasiirtotilanteessa.

Langattomien lähiyhteyksien osalta iPhone 3GS tukee niin Bluetoothia kuin WLAN:ia, kuten odottaa sopiikin. Bluetoothista tuetaan 2.1-versiota EDR-nopeuksien kera ja WLAN:ista 802.11b/g-määrittelyjä. Uutta iPhone 3GS:ssä on tuki Bluetoothin A2DP-profiilille, eli ns. stereo-Bluetoothille, minkä myötä esimerkiksi langattomien kuulokkeiden käyttäminen musiikkia kuunneltaessa on tullut mahdolliseksi. Tiedostoja ei iPhonen Bluetoothin yli voi vieläkään lähettää, joka on ikävämpi asia.

Tietokoneeseen iPhone yhdistetään pääasiassa mukana toimitettavalla USB-kaapelilla. Tiedonsiirto sujuu sen kautta varsin vauhdikkaasti, eikä asian suhteen ole valittamista. iPhonen hallinnoimiseen käytetään tietokoneella iTunes-ohjelmaa, jonka kautta käy niin musiikin siirto, synkronoinnit kuin myös ohjelmistopäivitykset.



Uutta iPhone 3GS:ssä on myös mahdollisuus käyttää iPhonea tietokoneen modeemina. Suomessa kyseessä on lisämaksuton palvelu toisin kuin Yhdysvalloissa, jossa iPhone-operaattori AT&T aikoo laskuttaa palvelusta. Emme ehtineet lyhyen testiajan vuoksi testata modeemitoimintoa, mutta sen pitäisi toimia niin Bluetoothin kuin datakaapelinkin kautta.


Verrattuna edeltäjäänsä on iPhone 3GS:ssä prosessorin kellotaajuus noussut 412 megahertsistä 600 megahertsiin ja RAM-muistin määrä tuplattu 128 megatavusta 256 megatavuun. Muutoksilla on merkitystä myös käytännössä. iPhone 3GS:ää pidetään yleisesti ottaen huomattavasti sukkelampana ja vauhdikkaampana kuin edeltäjäänsä. Tätä emme pystyneet testaamaan, sillä meiltä ei löydy iPhone 3G:tä vertailukumppaniksi.

Käyttöliittymä ja käytettävyys yleisesti

iPhone-käyttöliittymä on erittäin mukava käyttää, kunhan siihen on päässyt sisälle. Yleisesti ottaen voisi sanoa käyttöliittymän olevansa yksinkertaisuutensa vuoksi juuri niin hyvä kuin se on.

Koti-valikko koostuu yhteensä 20 kerrallaan näkyvästä kuvakkeesta. Näistä alareunassa erillisellä pohjalla näkyvät neljä näkyvät jokaisella Koti-näytöllä. Kuvakkeita voi helposti järjestää haluamaansa järjestykseen painamalla ensin jotain kuvaketta pitkään, jonka jälkeen kaikki kuvakkeet alkavat väristä ja niitä voi raahata haluamiinsa paikkoihin. Kansioita ei iPhonen valikoissa käytetä, vaan sama ongelma on ratkaistu useampien Koti-näyttöjen myötä. Tämä on ehkäpä jopa järkevämpi ratkaisu.




Käyttöliittymän yksinkertaisuudesta suuri kiitos kuuluu myös kaikkien asetusten keskittämisellä Asetukset-valikon alle, jolloin ne ovat muualla täysin pois tieltä.

Käytettävyyden osalta täytyy myös korostaa Spotlight-hakua, johon pääsee erittäin nopeasti ja helposti joko pyyhkäisemällä tai painamalla Koti-näppäintä kerran ensimmäisellä Koti-näytöllä oltaessa tai kahdesti muualla ollessa. Hakutoiminto on välitön ja toimii äärimmäisen nopeasti. Sen ansiosta esimerkiksi monien Koti-näyttöjen sekaan hukkuneen sovelluksen löytää hyvinkin nopeasti. Haku etsii vakioasetuksin yhteystiedoista, musiikista, sovelluksista, Mailista, Kalenterista, Muistiosta, äänikirjoista, videoista ja podcasteista. Näistä voi kuitenkin halutessaan valita joitain suodatettavaksi pois hakutuloksista. Kokonaisuutena on hienoa, että haku on nostettu käyttöliittymässä näin keskeisesti esille.





Luonnollisesti iPhone-käyttöjärjestelmän ja -liittymän heikkoutena pysyy edelleen kunnollisen sovellusten moni- ja tausta-ajon puute. Ongelman merkittävyyttä kuitenkin pienentää sovellusten kyky muistaa, missä näkymässä viimeksi oltiin. Silti esimerkiksi joidenkin kolmansien osapuolten sovellusten osalta moniajotuen puute tuskastuttaa. Esimerkiksi pikaviestinsovellukset ovat viesteistä kertovista ns. push-ilmoituksista huolimatta yhä hieman kömpelöjä ja esimerkiksi mielenkiintoiset, sijainnin jakamiseen perustuvat yhteisöpalvelut eivät toistaiseksi järkevästi toimi iPhonella.




iPhone toimii nopeasti, jonka myötä sitä on mukava käyttää. Edeltävään iPhone 3G:hen verrattuna tehokkaampi prosessori tuo oman jälkensä tähän. Lisänopeutta olisin kaivannut näytön kääntöön, joka toimii mielestäni hieman liian hitaasti. Toki tässä on kyse myös säädöistä käännön herkkyyden suhteen, joten kompromisseja joudutaan tekemään.

iPhone 3GS:kään ei sisällä niin sanottua värinävasteominaisuutta, joka löytyy muun muassa Nokian kaikista tuoreimmista älypuhelimista. Tämä tarkoittaa siis sitä, että aina kun näyttöä kosketetaan värisee puhelin. Mielestäni iPhone 3GS:n näytön herkkyys kuitenkin vähentää värinävasteominaisuuden tarvetta.

Kokonaisuutena iPhone 3GS tarjoaa yhden parhaimmista käyttökokemuksista, joihin olen ikinä puhelimissa törmännyt. Selkeä iPhone-käyttöliittymä yhdistettynä kapasitiiviseen, herkkään kosketusnäytöön on melko lyömätön yhdistelmä.

Ääniohjaus


Yksi iPhone 3GS:n tuomista uusista ominaisuuksista on Ääniohjaus-toiminto eli käytännössä äänikomennot. Ääniohjauksen toistaiseksi saatavilla olevat komennot liittyvät hyvin pitkälti puheluiden soittamiseen sekä iPod-soittimen ohjaamiseen. Äänikomentoja ei siis nauhoiteta etukäteen vaan tarjolla on valmiina mukana olevat komennot.



Ääniohjaus aukeaa pitämällä Koti-näppäintä painettuna hieman pidemmän aikaa. Tämän jälkeen puhelimelle vain puhutaan. Toteutuksessa on hienoa, että saatavilla olevat komennot liukuvat näytöllä tekstinä. Tarjolla on esimerkiksi mahdollisuus soittaa johonkin numeroon tai tietylle henkilölle, kysyä soivan kappaleen nimeä, käskeä soittamaan lisää samankaltaista musiikkia tai vaikkapa keskeyttää musiikkia. Suomenkielisessä ohjelmistoversiossa myös äänikomennot ovat suomeksi ja puhelin vastaa suomeksi.

Ääniohjaus toimii melko luotettavasti, mutta silti se lienee useimmille ainakin toistaiseksi melko hyödytön koska se toimii liian hitaasti. Toimintoihin pääsee nopeammin käsiksi tavallisella tavalla.

Tekstinsyöttö

iPhone 3.0:n myötä QWERTY-näppäimistö on saatavilla laajakuvatilassa useammissa sovelluksissa. Näppäimistöä voi nyt käyttää vaakatilassa Viestit-, Muistio-, Yhteystiedot- ja Safari-sovelluksissa. Esimerkiksi Kalenteri-sovelluksessa vaakanäppäimistöä ei kuitenkaan ole saatavilla, mikä on sääli.




iPhone 3.0 -käyttöjärjestelmän myötä iPhone-alustaan tuli mukaan myös kauan odotettu tekstin kopioi ja liitä -toiminto. Se toimii varsin mukavasti: ensin pidetään sormea kopioduksi halutun tekstin päällä, ja teksti merkkautuu sinisellä taustavärillä, jonka jälkeen kopiointialueen alku- ja loppupisteet voi asettaa oikeisiin kohtiin. Tämän jälkeen vain valitaan haluttu toiminto.





Tekstinsyöttöön liittyy myös uusi kätevä tee uudelleen ja peru -toiminto. iPhonea ravistamalla saa esiin popup-valikon, josta voi helposti perua tekemänsä muutoksen tai tehdä sen uudelleen. Mukana on myös jo aiemmista versioista tuttu tekstin automaattinen korjaus, joka nopeuttaa kirjoittamista.





Tekstinsyötön osalta on myös annettava kiitosta näppäimistön mukautumisesta tietyissä sovelluksissa. Esimerkiksi Safari-selaimen osoitepalkkiin kirjoitettaessa löytyy välilyöntinäppäimen paikalta painikkeet pisteelle, kauttaviivalle ja .com-lopulle. Näppäimistö siis mukautuu erinomaisesti käyttötilanteen mukaan.

Puhelin ja Yhteystiedot

Puhelimena iPhone toimii jopa yllättävän hyvin. Äänenlaatu on käypä, soittaminen on yksinkertaista, kuten myös puheluihin vastaaminen ja niiden aikana toimiminen.






Yhteystiedot-sovellus on löytänyt paikkansa iPhone 3GS:ssä vakiona vasta toiselta Koti-näytöltä. Kaikki yhteystiedot -näkymässä henkilöt näkyvät allekkain ja nopeasti listalla liikkuminen onnistuu näytön oikeasta reunasta löytyvän kirjainvalikon kautta. Lisäksi tarjolla on hakutoiminto. Yhteystietosivulla tiedot näkyvät selkeästi ja tarjolla on helppo mahdollisuus erillisen soittoäänen valitsemiseksi sekä tekstiviestin lähettämiseksi ja yhteystiedon jakamiseksi joko sähköpostilla tai multimediaviestillä.

Puhelin-sovelluksesta löytyy seuraavat välilehdet: Suosikit, Äskeiset, Yhteystiedot, Näppäimistö ja Puheposti. Puheposti-palvelua ei Sonera ainakaan toistaiseksi tarjoa, joten sen voimme tässä yhteydessä unohtaa. Yhteystietoja voi lisätä Suosikeiksi. Vakioasetuksin Suosikit-listaan pääsee painamalla Koti-näppäintä vikkelästi kahteen kertaan. Itseäni kummastutti se, että jos henkilön lisäsi suosikiksi, ei hän enää näkenyt Puhelin-sovelluksen Yhteystiedot-näkymässä. Sen sijaan Koti-näytön kautta Yhteystiedot-sovelluksessa henkilö kuitenkin näkyi. Mielestäni tämä on outoa ja sen ei tulisi olla näin.




Äskeiset-näkymä näyttää nimensä mukaisesti äskettäin tapahtuneen puhelinviestinnän, mukaan lukien vastaamatta jääneet puhelut. Tapahtumia voi tarkastella joko kaikki kerralla tai vain vastaamatta jääneet näkyvillä. Tarjolla on myös Tyhjennä-mahdollisuus kätevästi omana nappinaan.
Näppäimistö-näkymästä ei paljoa sanottavaa myöskään ole: se on yksinkertaisen toimiva! Pikavalintoja iPhone ei tue.




Saapuvaan puheluun vastataan vetämällä näytön alareunassa näkyvä vihreä nuoli palkin vasemmasta reunasta oikeaan reunaan. Soittoäänen voi hiljentää painamalla kerran lukituskytkintä. Puhelun tullessa soittajan nimi näkyy suurella näytön yläreunalla. Puhelun aikana tarjolla on pikavalinnat mykistykseen, Näppäimistöön, kaiuttimeen, puhelun lisäämisen, pitoon ja Yhteystietoihin. Puhelun lopetukselle on suuri painikkeensa. Kaiken kaikkiaan tyylikäs toteutus. Puhelun aikana voi käyttää myös muita määrättyjä sovelluksia. Vastaamattomista puheluista ilmoitetaan myös heti aloitusnäytöllä, joka on hyvä asia.




Viestit

Viestien osalta iPhone 3.0 -käyttöjärjestelmäpäivitys toi melko paljon pieniä ja suurempia uudistuksia ja parannuksia.

iPhonehan näyttää yhden henkilön kanssa lähetetyt tekstiviestit allekkain keskustelukuplina. Yksittäisiä viestejä voi nyt poistaa erikseen tai viestejä voi valita poistettavaksi useita kerralla. Lisäksi uuden ohjelmistoversion myötä mahdolliseksi on tullut yhden tai useamman teksti- tai multimediaviestien eteenpäin lähettäminen.




Vakioasetuksin iPhone näyttää saapuneesta tekstiviestistä lähettäjän nimen ja viestin alun ja tarjoaa vastauspainikkeen jo heti valikossa. Tämän voi kuitenkin myös ottaa pois käytöstä Asetuksissa.



Suurin iPhone 3.0:n tuoma uudistus viestien saralla on kuitenkin MMS- eli multimediaviestien tuki. Suomessa MMS-tuki löytyy odotetusti suoraan paketista. iPhonen MMS-toiminnallisuus on nyt käytännössä samalla tasolla kilpailijoidensa kanssa. Aiemmin multimediaviestituen puutetta on käytetty mollaamaan iPhonen rajoittuneisuutta, mutta enää tämä ei ole mahdollista.



Multimediaviestin luominen käy yksinkertaisesti lisäämällä tavalliseen tekstiviestiin jotain materiaalia, jo olemassa oleva tai uusi kuva tai video. Tämä käy yksinkertaisen valikon kautta. Lisäksi multimediaviestinä voi lähettää myös sijaintinsa tai Sanelin-sovelluksen äänityksen, mutta tämä tapahtuu kyseisten sovellusten jakotoimintojen kautta.

Viestien osalta iPhonea täytyy edelleen moittia jäljellä olevien merkkien näytön ja välitystietojen puutteesta.

Mail

Sähköpostisovellus kulkee iPhonessa Maceista tutulla Mail-nimellä myös suomenkielisessä ohjelmistossa.




Itse pidin Mailista sen yksinkertaisuuden vuoksi. Koekäytin Mailia viikon verran oman henkilökohtaisen Gmail-sähköpostini kanssa. Sähköpostin käyttöönotto on erittäin helppoa, jos käytössä on Microsoftin Exchange, Applen oma mobileme, Gmail, Yahoo! Mail tai AOLin sähköposti. Ainakin Gmailin käyttöönotto vaati vain oman nimen, sähköpostiosoitteen ja salasanan syöttämisen, jonka jälkeen sovellus hoiti loput. Yrityskäytössä tärkeää Exchange-tukea emme testanneet.



Mail tukee ainakin Gmailin kanssa viestien "pushausta" puhelimeen. iPhone näyttää lukematta olevien viestien lukumäärän valikossa Mailin kuvakkeen yhteydessä. Saapuneet sähköpostit iPhone näyttää näytöllä niin, että kerrallaan näkyy noin neljä viestiä. Yläreunasta löytyy myös hakutoiminto, joka ei kuitenkaan valitettavasti hae viestien sisällöstä vaan vain tietokentistä, kuten lähettäjä ja otsikko. Viestien poistaminen ja siirtäminen eri kansioon onnistuu helposti joko itse viestistä alareunan painikkeista tai Muokkaa-toiminnon kautta, jolloin viestejä voi valita kerralla useampia. Valitettavasti Mail ei tarjoa helppoa mahdollisuutta merkitä nopeasti useita viestejä luetuiksi, vaan ainoa tapa on todellakin avata jokainen viesti erikseen.










Mail tukee myös HTML-muotoiluja viesteissä, mikä on nykyään hyvän sähköpostisovelluksen perusvaatimus. Kokonaisuutena Mail on mainio, perusominaisuuksin varustettu sähköpostisovellus, joka ajaa asiansa erinomaisesti.

Safari

iPhonen verkkoselain kulkee Safari-nimellä. Safarin sivujen taitto perustuu sivujen sovittamiseen näytölle, toisin kuin esimerkiksi Symbian S60 -alustan selain, joka näyttää sivut lähes kuten tietokoneellakin. On makuasia, kummasta lähestymistavasta pitää enemmän. Omasta mielestäni Safari vie voiton tällä osa-alueella.





Safari toimii erittäin nopeasti eikä toimintanopeuden osalta ole huomautettavaa. Safarissa ei ole tukea Flashille, joka on teknisestä näkökulmasta merkittävä puute. Käytännössä puutteella ei ainakaan toistaiseksi ole niin kauhean suurta merkitystä - varsinkin, kun suosituimman videopalvelun YouTuben videoiden katselu onnistuu erillisen sovelluksen kautta.





iPhone 3.0:n tuomaa uutta Safari-selaimessa on muun muassa salasanojen muistamistoiminto, joka toimii odotetusti. Salasanatoiminto pystyy hallitsemaan useita eri tunnuksia samalle sivulle ja sen käyttäminen on helppoa. Lisäksi tarjolle on tullut mahdollisuus avata linkki uudella sivulla tai kopioida se, jotka löytyvät linkkiä pidempään painamalla.





Safari ei näytä verkkosivua aivan koko näytöllä vaan alareunan palkki pysyy aina näytöllä. Lisäksi yläreunassa näytetään aina tilapalkki. Osoitekentän ja Googlen hakukentän sisältävä palkki piilotetaan, kun sitä ei tarvita. Olisi parempi, jos samoin toimittaisiin myös alapalkin kanssa. Itse alareunan palkista löytyy painikkeet edelliselle ja seuraavalla sivulle siirtymiseen sekä pääsyyn kirjanmerkkeihin sekä sivunvaihtonäkymään. Lisäksi löytyy lisäyspainike, jonka kautta sivun voi lisätä kirjanmerkiksi tai Koti-valikkoon tai lähettää sivun linkin.

Kokonaisuutena iPhone 3GS ja Safari-selain tarjoavat erinomaisen verkkoselailukokemuksen - mielestäni parhaimman, mihin olen toistaiseksi puhelimissa törmännyt.






YouTube

Mukana tuleva YouTube-sovellus on mainio. iPhone tarjoaakin ehkäpä parhaimman käyttökokemuksen missään puhelimessa ikinä YouTube-videoiden suhteen, kun vertaillaan puhelimia vakiokuoseissaan.




YouTube-sovelluksen integrointi on toteutettu kauniisti. Safari-selaimessa videon painalluksen jälkeen aukeaa YouTube-sovellus ja toisto alkaa kehuttavan nopeasti. Kuvanlaatu on myös mainio. Todella, todella hienoa. Ainakin itselläni mukana valmiiksi tuleva YouTube-sovellus nosti mobiilin videon kulutuksen aivan eri tasolle kuin missään aiemmassa puhelimessa.










Itse sovelluksen kautta videoihin pääsee kiinni esittelyssä olevien, suosittujen, uusimpien ja parhaiden kautta.




Uutta iPhone 3.0 -käyttöjärjestelmäversiossa YouTube-sovelluksen osalta on palvelun käyttäjätilien tuominen mukaan sovellukseen, jonka myötä esimerkiksi omat tilaukset ja soittolistat ovat saatavilla. Lisäksi sovelluksella voi katsella kommentteja ja arvioida videoita.

Kamera ja Valokuvat

Kamerassa on tapahtunut yksi tärkeimmistä muutoksista iPhone 3GS:ssä verrattuna edeltäneeseen iPhone 3G:hen. Kameran tarkkuus on noussut kahdesta megapikselistä 3,2 megapikseliin, mukaan on tullut automaattitarkennus, automaattiset makro- ja hämäräkuvaustilat sekä myös videokuvaus. Uusi ominaisuus on myös kosketustarkennus.

Suuren luokan parannuksesta huolimatta iPhone 3GS:n kamera jää kuvanlaadultaan edelleen merkittävästi monien kilpailijoidensa taakse. Useimmista iPhone 3GS:n tärkeimmistä kilpailijoista löytyy tarkkuudeltaan jo joko viiden tai kahdeksan megapikselin kamera varustettuna joko kuvausvalolla tai jopa kunnollisella xenon-salamalla. Kuvausvalon puute on todella harmittava asia iPhone 3GS:ssä. Lisäksi iPhone kaipaisi myös muun muassa erillistä kameranäppäintä. Kameran osalta iPhone 3GS jättääkin vielä rutkasti parantamisen varaa seuraavan sukupolven iPhonelle.




Kamera-sovelluksen käyttöliittymä on erittäin yksinkertainen. Alareunan palkkia lukuun ottamatta koko näyttöala on kameran kuvan käytössä. Kuva otetaan painamalla alareunan palkista keskeltä löytyvää painiketta. Vasemmasta reunasta alapalkkia pääsee käsiksi kameralla otettuihin kuviin ja oikeasta reunasta voi vaihtaa kuva- ja videotilojen välillä. Lisäksi Kamera-sovellus tarjoaa mahdollisuuden tarkentaa johonkin kohtaan kuvassa koskettamalla tätä kohtaa näytöllä. Kosketustarkennus toimii nopeasti ja tarkasti.

Oma mielipiteeni on, että iPhonella on melko vaikeaa ottaa tarkkoja kuvia. Ainakin itselläni kuvat usein tärähtivät hieman, kun kuvausnappia joutuu painamaan näytöltä.




Videokuvaustila vastaa käyttöliittymältään käytännössä täydellisesti kuvatilaa. iPhone 3GS:n videokuvauksen tarkkuus on 480x640 pikseliä (VGA) ja kuvausnopeus 30 kuvaa sekunnissa. Videot tallennetaan monista muista puhelimista poiketen Applen Quicktimen .mov-formaatissa. Videoiden laadun osalta iPhone 3GS on kilpailijoihinsa verrattuna parempi kuin kuvien osalta. Videot tallennetaan kuvien yhteyteen Kameran rullaan.




Kuvien selaaminen Valokuvat-sovelluksen kautta on yksinkertaista. Monen kuvan/videon näkymässä näkyy kerrallaan näytöllä 20 kohdetta. Kuvien selaaminen onnistuu todella näppärästi näyttöä sormella pyyhkäisemällä. Vaihtoehtoinen tapa on käyttää alareunan nuolia. Kuvia ja videoita voi lähettää joko sähköpostilla tai multimediaviestinä. Kuvia voi myös yhdistää yhteystietoon tai asettaa taustakuvaksi. Videoille puolestaan on tarjolla helppo latausmahdollisuus YouTube-palveluun.



Videokuvauksen ohella uutta iPhone 3GS:ssä on myös videoiden muokkausmahdollisuus. Muokkaustilassa yläreunassa näkyy video kuvasarjana, josta valitaan muokattava osa-alue videosta. Toistaiseksi jos muokatun videon haluaa tallentaa, korvaa se alkuperäisen. iPhone 3.1 -käyttöjärjestelmäversion myötä on tulossa mahdollisuus tallentaa muokattu video myös ilman alkuperäisen korvaamista.

Alta löytyy muutamia iPhone 3GS:llä otettuja esimerkkikuvia sekä -video, joiden perusteella jokainen voi muodostaa oman mielipiteensä kameran kuvanlaadusta.

















Kartat ja Kompassi

iPhonesta löytyvä Kartat-sovellus perustuu Google Mapsin karttoihin. Karttoja ei tallenneta laitteeseen, vaan ne ladataan aina verkon yli sovellusta käytettäessä. Tämä on myös yksi karttaohjelman suurimmista puutteista. Esimerkiksi ulkomailla, jossa karttaohjelmasta voisi olla hyötyä, ei iPhonen karttasovellusta raaski käyttää operaattoreiden törkeiden data roaming -maksujen vuoksi.




iPhonen karttasovelluksesta ei löydy myöskään varsinaisia navigointitoimintoja, vaan vain reittiohjeet.




Yksi iPhone 3GS:n tuomista uusista ominaisuuksista on sisäänrakennettu digitaalinen kompassi. Kyseessä on erittäin mahtava lisäys ja ominaisuus, josta on pikku hiljaa kasvamassa huippupuhelinten uutta vaadittua vakiotavaraa. Karttasovelluksessa kompassitoiminto auttaa näyttämään suunnan, johon puhelin kulloinkin näyttää. Tästä on erityisesti hyötyä kaupunkien keskustoissa sekä jalan liikkeellä olleessa.







Lisäksi iPhonesta löytyy oma, erillinen Kompassi-sovelluksensa. Se näyttää näytöllä perinteisen näköisen kompassin ja alareunassa GPS-koordinaatit ja toimii hyvin. Useimmille käyttäjille kompassitoiminnon hyödyllisempi käyttötarkoitus on kuitenkin karttasovelluksen avustamisessa.




Karttojen ja navigoinnin osalta täytyy mainita, että iPhone 3.0 -ohjelmistoversion myötä kolmansien osapuolten esiladatut kartat sisältävät ja käännös-käännökseltä neuvovat iPhone-navigointisovellukset ovat vihdoin tulleet mahdollisiksi. Niitä onkin jo saatavilla useampia. Emme kuitenkaan testanneet niitä. Muun muassa TomTomilta on tulossa oma navigointisovelluksensa.




iPod ja iTunes

Musiikki- ja videotoisto tapahtuu iPhonessa totuttuun tapaan iPod-sovelluksen kautta. iPod-sovellus on monipuolinen ja tarjoaa loistavat ominaisuudet. Musiikkiin pääsee käsiksi soittolistojen, artistien, albumien, kokelmien, lajien ja säveltäjien mukaan sekä lisäksi hakutoiminnolla. Lisäksi tarjolla on podcastit ja äänikirjat. Mukana on luonnollisesti Genius-soittolistat perinteiset sekoitusmahdollisuudet. Uutta on ns. "shake-to-shuffle"-toiminto, eli puhelinta ravistamalla voi sekoittaa soittolistan helposti uuteen järjestykseen.










iPhonea vaakasuunnassa pitämällä näkyy sisältö tutussa Cover Flow -tilassa, joka näyttää albumien kansikuvat varsin näyttävästi. Kannen toiselta puolelta löytyy aina listaus liittyvistä kappaleista. iPod-sovellus on myös muokattavissa alareunan painikkeiden osalta. Vakiona alareunassa ovat Soittolistat-, Artistit-, Kappaleet- ja Videot-painikkeet ja loput löytyvät Muut-näkymän alta. Käyttäjä voi kuitenkin itse muokata kyseisiä valintoja.







Musiikin voi jättää soimaan myös taustalle. Tällöin aloitusnäytöllä näkyy soivan kappaleen nimi. Musiikin soidessa saa aloitusnäytön näkyviin, vaikka puhelin olisi lukittu, painamalla kaksi kertaa Koti-näppäintä. Tästä näkymästä voi nopeasti joko keskeyttää toiston tai jatkaa sitä tai vaihtaa seuraavaan tai edelliseen kappaleeseen.







iPhonen tarjoama musiikin äänenlaatu on varsin hyvä - tämä on sanottu maallikon, ei minkään asteen hifi-maakarin korvin. Ehdottomasti äänenlaatu ei voi olla millään tasolla kenellekään suuri ongelma iPhonen kanssa musiikkia kuunneltaessa.

Musiikkia voi iPhone 3GS:llä toistaa joko kuulokkeiden, kaiuttimen tai stereo-Bluetoothin kautta. Kuulokkeita on kuvailtu jo artikkelin alussa myyntipaketin sisällöstä kerrottaessa. Lyhyesti: ne ovat suhteellisen hyvät, mutta eivät erikoiset. Kaiuttimesta irti saatava äänenvoimakkuus on riittävä, tosin monista muista puhelimista saa lähtemään ääntä vieläkin lujempaa.







Lisäksi iPhonesta löytyy iTunes-kauppa, jonka kautta onnistuu muun muassa musiikin, podcastien ja äänikirjojen lataaminen. Tarjolla on eniten ladattujen kappaleiden ja albumien listat ja lisäksi musiikkia voi etsiä myös hakutoiminnolla. iTunes-kauppasovellus toimii erittäin sulavasti ja esimerkiksi kappalenäytteet toistuvat nopeasti. Varsinaista ostamista emme kuitenkaan kokeilleet. Kaiken kaikkiaan kauppasovellus on hyvä.







App Store

Ohjelmistokauppa ja -lataamo App Store on iPhonen todellinen tappajaominaisuus. En voi kuvailla kuinka hienon tunteen lähes loputtomalta tuntuva erilaisten sovellusten ja (ilmaistenkin) pelien latailu voi tuoda.







App Storen etusivulle on nostettu uusia ja "kuumia" sovelluksia esille. Sovelluksia voi selata 20 eri kategorian (esim. pelit, viihde, sosiaaliset verkostopalvelut) kautta. Lisäksi pelit on vielä jaettu useisiin alakategorioihin (esim. musiikki, perhe, kouluttava). Kategoriota voi sitten järjestellä suosiojärjestykseen erikseen maksullisten ja ilmaisten sovellusten osalta sekä julkaisupäivämäärän mukaan. Lisäksi tarjolla on hakutoiminto sekä Top 25 -listat sekä ilmaisten että maksullisten sovellusten osalta. Kaikki päivitykset sovelluksiin tulevat ladattavaksi yhden päivitysvalikon kautta. Sovelluskohtaisilla sivuilla on tarjolla kehittäjän esittely, kuvankaappauksia, arviot sekä perustiedot sovelluksesta.




Sovellusten lataaminen onnistuu painamalla ensin joko näkyvää FREE- tai hintapainiketta, jonka jälkeen se muuttuu INSTALL-painikkeeksi, jota täytyy vielä painaa. Tämä voi olla hieman hämäävää, sillä itse en heti ensimmäisen sovelluksen kohdalla heti tajunnut FREE-painiketta painaa. INSTALL:in painamisen jälkeen näkymä hyppää Koti-valikkoon ja sovellus latautuu ja asentuu automaattisesti.




Vakuuttavassa App Storessakin on omat heikot kohtansa. En pitänyt siitä, että jokaisella erillisellä käyttökerralla App Store aina kysyy ennen ensimmäisen sovelluksen latausta iTunesin salasanaa. Mielestäni sovelluksen pitäisi muistaa käyttäjän sisäänkirjautuminen ja mahdollistaa ilmaisten sovellusten ja pelien lataaminen ilman turhaa salasanan syöttelyä. Sen sijaan maksullisia sovelluksia ostettaessa salasanan kysyminen on järkevää.




Toinen asia, josta App Storea pitää moittia, on luottokortittoman rekisteröitymisen piilottaminen. iTunesiin tulee rekisteröityä tietokoneen kautta, ja sielläkin vielä tietystä paikasta, jos haluaa rekisteröityä ilman luottokorttia. Itse yritin ensin rekisteröityä normaalisti, mutta sopivaa korttia ei itseltäni löytynyt (testasin omat Nordean ja Tapiolan Visa Electronit sekä yrityksen Visa Business Debitin).




Uutta App Storessa on iPhone 3.0 -käyttöjärjestelmäversion myötä muun muassa mahdollisuus rekisteröityä suoraan puhelimesta sekä tilausperustainen hinnoittelu ja sovellusten sisäiset lisäostosmahdollisuudet.



Itse latasin App Storesta lähinnä ilmaisia pelejä, joissa valikoima on aivan valtava - pelattavaa ja viihdettä riittää ikuisuudeksi. Jos vanhoihin peleihin kyllästyy, voi aina käydä hakemassa uuden olipa sitten missä tahansa milloin tahansa. Tässä on laitteesta löytyvien ohjelmistokauppojen suurin valtti. Niiden käyttäminen on vain niin helppoa. Laitteesta löytyvät, helppokäyttöiset ohjelmistokaupat ovat yksi suurimmista mullistuksista puhelinmaailmassa viime vuosina ja aivan syystä.

Alta löytyy esimerkkejä kuvankaappausten kera ilmaisista peleistä, joista itse pidin paljon.



Tap Tap Revenge

Tap Tap Revenge, Lady GaGa: Lovegame




Suomalaisen Elias Pietilän kehittämä Wooden Labyrinth 3D Free




Piano Man Free




Blackjack

Paper Toss




FS5 Hockey




MonkeySwing




PAC-MAN LITE

Tokavuh Technologiesin Telkussa




HS.fi - Helsingin Sanomien iPhone-sovellus

Twitterrific


Laskin, Kalenteri, Muistio, Sanelin, Kello, Sää, Pörssi

Alla käydään yksi kerrallaan läpi iPhonen mukana tulevat erilaiset pikkusovellukset.

Laskin



Laskin on pääosin mainiosti toteutettu iPhonessa. Näyttö pystyasennossa on laskimessa mukana perustoiminnot, mutta kääntämällä iPhone vaaka-asentoon laskimen toiminnot laajenevat yhteen-, vähennys-, kerto- ja jakolaskusta käsittämään myös muun muassa trigonometriset yhtälöt, neliöjuuret, potenssit, prosentit, sulkeet sekä vielä paljon muuta. Laskin on itselleni erittäin tärkeä toiminto puhelimessa ja voisin sanoa, että iPhonen laskin on toistaiseksi käyttökokemukseltaan ehkä paras kokemani - mutta vain kun lasketaan joku yksi lasku. iPhonen laskimesta nimittäin puuttuu aiemmat laskutoiminnot allekkain näyttävä toiminto.



Kalenteri







Kalenterin osalta iPhonen toteutus on yksinkertaisen selkeä. Kalenterissa on kolme eri näkymää: luettelo, päivä ja kuukausi. Näiden välillä vaihtaminen onnistuu kätevästi näytön alareunan palkista painamalla. Valitettavasti viikkonäkymä uupuu kalenterista edelleen. Alapalkista löytyy pikavalinta, jolla voi hypätä takaisin kuluvaan päivään. Uuden kalenterimerkinnän luominen onnistuu yläreunan plus-painikkeesta. Merkinnälle voi määritellä otsikon, sijainnin, alkamis- ja päättymisajan, toistoasetuksen sekä lisähuomautuksia. En ole koskaan pitänyt esimerkiksi Nokian puhelimista löytyvistä erilaisista merkintätyyppivaihtoehdoista ja tämän vuoksi pidänkin iPhonen kalenterista. Ominaisuuksiltaan kalenteri on varsin karsittu, mutta se tuo mukanaan selkeyden.






Muistio




Muistio-sovellus on äärimmäisen yksinkertainen. Tallennetut muistiot näkyvät aloitusnäkymässä allekkain aikajärjestyksessä ja yläreunan plus-painikkeesta pääsee luomaan uutta muistiota. Muistioihin ei ole mahdollista liittää esimerkiksi kuvia tai äänitiedostoja, vaan ne koostuvat pelkästään tekstistä. Tallennettujen muistioiden välillä voi vaihtaa alareunan nuolinäppäimillä. Kirjekuvaketta painamalla muistion tekstin voi lähettää sähköpostina. Muistiot voidaan myös synkronoida Microsoftin Outlookin kanssa iTunesin kautta. Muistio-sovellus on yksinkertaisuudessaan onnistunut.



Sanelin




Sanelin-sovellus on iPhone 3.0 -käyttöjärjestelmän tuoma uusi tuttavuus. Suuren osan näyttöalasta valtaa valtavan kokoinen mikrofonin kuva. Nauhoituksen käynnistäminen onnistuu vasemmasta alakulmasta löytyvää painiketta painamalla. Oikeasta alakulmasta löytyy painike, jolla pääsee Sanelimen kautta nauhoitettujen äänitteiden listaan. Lisäksi alapalkin keskeltä löytyy äänenvoimakkuusmittari. Nauhoitettujen äänitteiden listalta äänitteitä voi kuunnella, jakaa joko lähettämällä sähköpostissa tai multimediaviestinä tai poistaa. Niitä voi myös muokata. Sanelin-sovelluksen nauhoitettujen äänitteiden listan tulisi näkyä heti sovelluksen avausnäkymässä - nykyisessä mikrofonin kuvassa ei ole mitään järkeä. Sanelin-sovellus toimii myös taustalla.




Kello







iPhonen Kello-sovellus on erittäin hyvä. Se tarjoaa sekä Maailmankellon, Muistutukset, Ajanoton että Ajastimen. Maailmankello-toiminnallisuus on hyvin yksinkertainen ja ajaa asiansa. Muistutuksia voi lisätä useampia ja niille voi antaa omat nimensä, asettaa toistoasetuksen ja valita käytetäänkö torkkua sekä valita äänen. Muistutusta lisättäessä kellonaika valitaan rullasta, mikä on hankalan tuntuista. Tallennetut muistutukset voi helposti myös ottaa pois käytöstä poistamatta niitä, joka puolestaan on mainio ominaisuus. Ajanotto ei tarjoa muita erikoisominaisuuksia kuin mahdollisuuden kierrosaikojen ottamiseen. Myös Ajastinta asetettaessa aika valitaan rullasta - lisäksi soitettavan äänen voi valita itse. Kokonaisuutena Kello-sovellus tarjoaa oikeastaan kaiken, mitä siltä voi odottaa.




Sää




Esiasennettuna iPhonessa toimitetaan myös Sää-sovellus, joka käyttää Yahoon tietoja. Vakiona suomalaisessa ohjelmistossa sovellus näyttää Helsingin sään. Oikean alakulman i-kirjainta painamalla pääsee kaupunkeja kuitenkin lisäämään ja järjestämään oman maun mukaan. Ainakin oman kotikaupunkini Salon säätiedot löytyivät. Sovellus näyttää kyseisen hetken säätä kuvaavan kuvan ja lämpötilan, kuluvan päivän ylimmän ja alimman lämpötilan sekä lisäksi seuraavan kuuden päivän sääkuvat sekä ylimmät ja alimmat lämpötilat. Kaiken kaikkiaan Sää-sovellus on yksinkertainen ja näppärä ja ainakaan itselläni ei näin hyvän valmiin sovelluksen jälkeen minkäänlaista tarvetta erilliselle sääsovellukselle enää ole.




Pörssi




Myös mukana tulevan Pörssi-sovelluksen tiedot perustuvat Yahoon verkkopalveluihin. Suomessa kyseinen sovellus on hieman rampa, sillä Helsingin pörssin osakkeita ei seurantaan jostain syystä pysty lisäämään. Tukholman pörssin tiedot kyllä löytyvät. Vakiona ylimmältä paikalta löytyy OMX Helsinki 25 -indeksin tiedot, mutta ainakin itselläni ne ovat virheellisiä. OMX Helsinki 25 -indeksi liikkuu tällä hetkellä hieman 1800 pisteen alapuolella, kun sovelluksen mukaan pisteluku on 1434. Seurattavia osakkeita ja indeksejä pääsee lisäämään ja järjestelemään oikean alakulman i-painikkeesta. Lisäksi päivän muutoksen voi valita näkyviin joko hinnan muutoksena tai prosenttimuutoksena - vaihtoehtoisesti voi valita näkyviin myös koko yrityksen markkina-arvon. Sovelluksen kurssitiedot ovat 20 minuuttai viivästettyjä. Käyttönäkymässä alareunasta löytyvät joko perinteiset osaketiedot, taulukko menneestä kehityksestä tai uutiset. On harmillista, että sovelluksesta ei löydy tukea suomalaisosakkeille, sillä silloin kyseessä olisi kokonaisuutena mainio sovellus pörssiä seuraaville.




Asetukset

iPhonessa kaikki asetukset, oikeasti kaikki asetukset on kerätty yhteen paikkaan yhden Asetukset-kuvakkeen taakse. Tämä on tietenkin ratkaisu, josta voi joko pitää tai sitten ei. Itse ainakin kuitenkin pidin tästä sen vuoksi, että se tuo selkeyttä ennen kaikkea muuhun käyttöliittymään ja samalla poistaa "osa asetuksista siellä, osa asetuksista täällä" -tyyppisen ongelman.

iPhone 3.0:n myötä käyttöliittymään on tuotu myös mahdollisesti käyttöön asetuksista otettavia Käyttöapu-ominaisuuksia. VoiceOver puhuu kaiken näytöllä näkyvän ääneen, zoomaus mahdollistaa koko näytön lähentämisen ja lisäksi tarjolla on valkoinen mustalla -väritys valikoihin.
VoiceOver-tilassa ensimmäinen kosketus vain aktivoi kohteen ja esimerkiksi sovelluksen avaamiseen tarvitaan kaksoiskosketus. Lisäksi selaus tapahtuu kolmella sormella vetämällä.

Alta löytyy paljon kuvankaappauksia Asetuksista.







































Toiminta-ajat

Apple itse ilmoittaa iPhone 3GS:n valmiusajaksi 300 tuntia, puheajaksi GSM-verkossa 12 tuntia ja 3G-verkossa 5 tuntia. Internetiä iPhonella ilmoitetaan voitavan käyttää 5 tuntia 3G-yhteydellä ja 9 tuntia WLAN-yhteydellä. Videotoistoaikaa luvataan 10 tuntia ja audiotoistoaikaa 30 tuntia.

iPhone 3GS oli testissämme vain yhden viikon verran, jossa ajassa johtopäätösten tekeminen toiminta-ajoista oli melko vaikeaa - varsinkin, kun puhelinta oikeasti käytettiin useita tunteja päivässä.

Joka tapauksessa jonkinlaisena karkeana yleistyksenä voisi sanoa, että iPhone 3GS:n tarjoamat toiminta-ajat eivät ole hirveän hyvät. Vertailua iPhone 3G:hen meidän ei ollut mahdollista suorittaa, Applen itsensä mukaan iPhone 3GS:n pitäisi tarjota paremmat toiminta-ajat kuin edeltäjänsä.

Loppuyhteenveto

Valitettavasti iPhone 3GS:n testiaikamme rajoittui vain yhteen viikkoon, jossa ajassa kattavan mielipiteen muodostaminen on kaikkien muiden tavallisten kiireiden ohella melko vaikeaa.



iPhone 3GS aiempien iPhonejen tapaan on laite, joka varmasti jakaa mielipiteet tehokkaasti kahtia. Toiset rakastavat sitä, toiset pitävät sitä aivan leluna. Kysymys on lähinnä siitä, mitä puhelimessaan arvostaa.

Verrattuna edeltäjäänsä iPhone 3G:hen ei iPhone 3GS tuo paljoa uutta. Parempi kamera, enemmän tehoa, digitaalinen kompassi sekä enemmän tallennusmuistia. Käytännössä tässä ovat merkittävimmät erot. iPhone 3GS:n yhteydessä esitelty iPhone 3.0 -käyttöjärjestelmäpäivityskään ei tuo koko puhelinmaailman silmin katsottuna merkittäviä uudistuksia. Se kuitenkin korjaa monia vanhoja, naurettavia puutteita ja tuo mukanaan esimerkiksi kopioi ja liitä -toiminnon ja tuen multimediaviesteille.

Sekä raudassa että softassa tapahtuneiden puutteiden korjausten jälkeen mielestäni iPhone on nyt erittäin hyvä laite. Uskallan jopa sanoa, että iPhone 3GS on paras mobiililaite, jota olen ikinä käyttänyt. Puhelimena laite ei välttämättä ole sanan varsinaisessa merkityksessä paras, mutta kokonaisuutena laatutuntumaltaan, käytettävyydeltään ja hauskuudeltaan kyseessä on jopa melko selkeästi paras ikinä käyttämäni "puhelin" - tai mobiililaite.

Kaikille iPhone ei kuitenkaan sovi. Itse voisin jopa väittää, että itse olen lähes täydellisesti sopiva iPhone-käyttäjiksi ja siksi mielipiteeni siitä on niin positiivinen. Pidän selkeydestä, jota iPhone edustaa viimeiseen saakka. Pidän myös App Storen käytännössä loputtomasta sovellusvalikoimasta, josta voi aina vaikka kerran päivässä poimia yhden uuden sovelluksen tai pelin. Pidän myös iPhonen Safari-selaimesta.

iPhonekin on heikko muutamilla osa-alueilla. Se tarvitsisi paremman kameran, joka olisi kilpailijoiden tasolla. Myös muun muassa karttojen ja navigoinnin osalta Nokia tarjoaa toistaiseksi paremman kokemuksen. Lisäksi jotkin sovellukset kaipaisivat yksinkertaisuuden rinnalle lisää myös ominaisuusmuskelia. Myöskin 900 megahertsin 3G-taajuuden tuen puute kismittää.

Mutta loppupeleissä mielestäni iPhone 3GS:n vahvuudet voittavat heikkoudet, ja suurella marginaalilla. iPhone 3GS on laite, jonka itse haluaisin ostaa ja omistaa. Valitettavasti tulin kuitenkin jo ennen viikon iPhone-käyttörupeamaa ostaneeksi juuri omaksi uudeksi puhelimekseni Nokian uuden N97-lippulaivamallin. Jollen olisi sitä tehnyt, niin viikon käyttökokemuksen perusteella olisin valmis tilaamaan uuden iPhone 3GS:n heti. Nyt jään odottamaan seuraavaa iPhonea.

Myös lisää iPhone 3GS -sisältöä on vielä tulossa: lähiaikoina tulemme julkaisemaan Nokian N97:ää ja iPhone 3GS:ää vertailevan artikkelin. Kumpi onkaan voittaja, suomalaisen ja maailman suurimman puhelinvalmistajan tuore lippulaivamalli vai puhelinmarkkinoiden nykyisen suunnannäyttäjän pienen päivityksen jälkeinen nykytarjokas? Pysykää kanavalla!

Jos jutustamme löytyy virheitä tai haluaa kysyä jotain iPhone 3GS:stä, sana on vapaa kommenttien puolella!

Ja tässä vielä artikkelin loppuun muutama kuva iPhonesta pyörittämässä App Storen sisältöä:







Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Realme C31 – hinta laskenut -48%

Realme C31
107 € CDON
231 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 203 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Motorola Lenovo ThinkPhone – hinta laskenut -18%

Motorola Lenovo ThinkPhone
519 € Dustin Home
539 € Proshop
557 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 633 €

Oppo Reno 7 5G – hinta laskenut -16%

Oppo Reno 7 5G
333 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 397 €

Kommentit (69)

Anonyymi käyttäjä
hirb (vahvistamaton)

1

Hyvä artikkeli! Kiitos... ainakin nähty vaivaa. Pari asiaa tosin jäi epäselviksi... Eli puhelun saapuessa onko mahdollista mykistää soittoääntä, siis jos ei vaikka voikaan vastata? Vai täytyykö siihen käyttää vasemmalta puolelta löytyvää näppäintä?

Vastaa
msly
msly

4

@1.

Saapuvan puhelun soittoäänen voi hiljentää painamalla kerran yläpäästä löytyvää lukituskytkintä.

Näköjään tuo tieto oli jäänyt pois artikkelista. Lisäsin sen nyt siihen.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
nipa (vahvistamaton)

7

Mitä tarkoittaa magneettinen pohjoinen, mitä todellinen pohjoinen?

Vastaa
Malboro
Malboro

8

Pelkästään 900 megahertsin 3G-taajuuden tuen puute häiritsee suunnattomasti. Näin taas Apple syrjii eurooppalaisia >_<.

Mikähän idea tuonkin pois jättämisestä on ollut?

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
lolboy (vahvistamaton)

9

magneettinen on se mihin kompassi osottaa, todellinen se mikä on akselin suhteen pohjosessa

Vastaa
msly
msly

10

@8.

iPhone 3GS:hän tukee taajuuksia 850, 1900 ja 2100 MHz. Noista AT&T käyttää Yhdysvalloissa 850 ja 1900 MHz:n taajuuksia ja 2100 MHz on Euroopassa käytettävä "päätajuus, jolla pärjää".

Luultavasti idea on ollut se, että yksi malli riittää näin eikä tarvitse erikseen tehdä USA-varianttia ja Eurooppa-varianttia. Kulut, mitä kahdesta variantista olisi tullut on luultavasti laskettu tuottoja pienemmäksi.

Neljää WCDMA-taajuutta tukevia malleja ei ainakaan mitenkään hirveästi toistaiseksi ole.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
PA (vahvistamaton)

11

Kattava artikkeli, hyvä. Modeemikäytössä puhelin toimii paremmin kuin toivoisi: kun sen tökkää kiinni koneeseen, yhteys toimii. Ei mitään yhteyden avaamis- ja katkeiluruljanssia.

Jos välttämättä haluaa, että puhelin tärisee näppäimiä painettaessa, tätä tarkoitusta varten on saatavilla ohjelmia puhelimen jailbreikkaamalla. Tuota kokeilleena ymmärrän, miksi Apple jättin omainisuuden pois.

Kiinnostavaa kuulla, että ajansäätö rullalla on sinusta hankalaa. Minusta se on nokkela idea. Vastaavalla tavallahan näytetään myös popup-valikot verkkosivuilla. Normaalitoteutuksella vierittämisestä voisi tulla ongelma.

Tuon pelin nimi on muuten Wooden Labyrinth 3D.

Yksi hyvä puoli on sekin, että kuvakaappausten ottaminen on niin kätevää...

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Mäksä (vahvistamaton)

12

Itunesia ei tarvita nettiyvteyden jakoon, toisin kuin jutussa lukee.

Lisäksi jos yhteystiedon laittaa suosikkeihin niin ainakin minulla se jää puhelin sovelluksen yhteystietoihin, että yhteystieto sovellukseen.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Japsteri (vahvistamaton)

14

App storeen pystyy rekisteröitymään suomalaisella Nordean visa electronilla toisin kuin artikkelissa sanotaan.

Vastaa
msly
msly

15

@11.

"Kiinnostavaa kuulla, että ajansäätö rullalla on sinusta hankalaa. Minusta se on nokkela idea. Vastaavalla tavallahan näytetään myös popup-valikot verkkosivuilla. Normaalitoteutuksella vierittämisestä voisi tulla ongelma."

Mielestäni se olikin juuri hankalaa. Verkkosivujen alasvetovalikoiden, jossa valitaan jokin "ei-standardi" (eli ei esimerkiksi numero vaan joko Apple tai Nokia), osalta tuo puolustaa paikkaansa.

Omasta mielestäni kuitenkin numeroiden kanssa parempi ratkaisu olisi ollut ihan vain numeronäppäimistö, jolla olisi saanut ajan naputella. Kaikkeenhan tottuu ja luultavasti useamman kuukauden käytön jälkeen iPhonenkin logiikka tämän osalta olisi varmasti huomattavasti paremmin sisäistetty.

Toki kyseeseen tulevat myös käyttöliittymän yhtenäisyysseikat ynnä muut.

"Tuon pelin nimi on muuten Wooden Labyrinth 3D."

Luonnollisesti. :) Korjattu.

"Yksi hyvä puoli on sekin, että kuvakaappausten ottaminen on niin kätevää..."

Totta. iPhone on ainakin muistaakseni ensimmäinen puhelin, johon olen törmännyt, jossa on valmiina kuvankaappaustoiminto. Pirun kätevää näin toimittajanäkökulmasta. Kuvankaappaustenhan ottaminen onnistuu painamalla Koti-näppäintä ja lukitusnäppäintä samanaikaisesti.

@12.

"Itunesia ei tarvita nettiyvteyden jakoon, toisin kuin jutussa lukee."

Ok - poimin tuon tiedon jostain, en tiedä mistä. Itse emme tuota valitettavasti ehtineet testaamaan.

"Lisäksi jos yhteystiedon laittaa suosikkeihin niin ainakin minulla se jää puhelin sovelluksen yhteystietoihin, että yhteystieto sovellukseen."

Itsekin ihmettelin tuota todella kovin, mutta ainakin itselläni se hävisi kuten artikkelissa mainittiin. En tiedä miksi. :)

@14.

Ainakaan omalla Nordean Visa Electronilla ei rekisteröityminen onnistunut. Vaatiiko tuo jonkin lisäpalvelun?

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Japsteri (vahvistamaton)

16

@15

Nordean verkkopankista pitää varmaan olla nettimaksaminen sallittuna. Muita lisäpalveluita itselläni ei ole ja rekisteröinti ja laskutus toimii electronin tiedoilla.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
t-mies (vahvistamaton)

17

Ainakin joskus Nordean Electroniin piti käydä nettipalvelusta aktivoimassa nettikäyttöoikeus tms. Tämän jälkeen sitä pystyy käyttämään nettiosotksissa ja vastaavissa.

Vastaa
niko207
niko207

19

Kiitos loistavasta artikkelista, odottelin tätä jo että on jotain kunnon luettavaa omaa luuria odottaessa, odottavan aika on pitkä :/ [thumbs up]!

Vastaa
jii0
jii0

20

Hieno esittely puhelimen ominaisuuksista unohtamatta teknisiä ominaisuuksia. Paras mitä olen nähnyt ulkomaiset sivustot mukaan lukien. Tuo päivityspaketin koko kyllä ihmetyttää, kun iPhonen käyttöjärjestelmä on kuitenkin softaa eikä firmistä. Tuon pitäisi mahdollistaa pienet päivityspaketit jopa 3G:n yli siirrettynä, mutta ilmeisesti softan modulaarisuus ei tähän riitä.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
N97 (vahvistamaton)

21

Ei Nokialta löydy vielä yhtä hyvin varusteltua mallia,mitä tämä uusi iPhone 3G on!. =)

Vastaa
EL5
EL5

23

Tod.nak tuo paivityspaketin koko liittyy jailbreikkeihin, vedetaan koko kayttis sileaksi pelkan patchin sijasta.
Ja syyt tahankin loytynee AT&T suunnalta, joka kuitenkin on edelleen se "paaostaja", etenkin kun kiinalaiset ei sitten ainakaan viela ostaneet..

Muutenkin ihmettelen mms-viesti kohua edellisen mallin yhteydessa, kun ei taida AT&T:n verkko tukea niita vielakaan, taysin turha ominaisuus joka ei edes toimi (AT&T verkossa) samalla kun vastaava toiminto loytyy sahkopostin muodossa..

Vastaa
sobc
sobc

24

"SIM-kortin asentaminen iPhoneen on ensimmäisellä kerralla erittäin mielenkiintoinen prosessi. Mukana ei tule yhtä kuvaa lukuun ottamatta minkäänlaisia ohjeita tähän."

"Mukana tuleva pikaopas on todellakin pikaopas eikä kattava ohjekirja. Silti mielestäni se ajaa asiansa todella hyvin"

Näyttää ajavan asiansa todella hyvin jos ei sim kortin asennus meinaa sujua :-D

Ja edelleen nurisen näistä testien valokuvista, ovat ala-arvoista laatua. Eikö sieltä löydy yhtä kuvaajaa joka osaisi asiansa?

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
JiM Beam (vahvistamaton)

25

Ensimmäinen sivu mulla mitä en N97:lla pysty katsomaan, se vain nykyisellä softaversiolla kippaa kun on vähä hemmetin paljon tuota materiaalia! Mikä muu sivusto tyrkkää kaikki samalle sivulle eikä jaottele -NEXT- tyyliin?

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Jorma Mylly (vahvistamaton)

26

Itsekkin pähkäilin aluksi tuon kameran laukaisimen kanssa. Vaan idea on että pidetään peukalo laukaisimella ja tähdätään rauhassa, ja sitten kun ei enään kamera heilu tms. siirretään peukalo rauhassa sivuun niin kamera laukeaa, eikä tärähdä kuva.

Vastaa
msly
msly

27

@23.

"Tod.nak tuo paivityspaketin koko liittyy jailbreikkeihin, vedetaan koko kayttis sileaksi pelkan patchin sijasta.
Ja syyt tahankin loytynee AT&T suunnalta, joka kuitenkin on edelleen se "paaostaja", etenkin kun kiinalaiset ei sitten ainakaan viela ostaneet.. "

Ainakin 3.0.1-ohjelmistopäivityksen pystyi jailbreakkaamaan täysin samalla softalla kuin 3.0:nkin.

"Muutenkin ihmettelen mms-viesti kohua edellisen mallin yhteydessa, kun ei taida AT&T:n verkko tukea niita vielakaan, taysin turha ominaisuus joka ei edes toimi (AT&T verkossa) samalla kun vastaava toiminto loytyy sahkopostin muodossa.."

Totta muuten on, että iPhonessa sähköposti tuodaan joka käänteessä mielestäni paremmin esiin kuin monissa muissa puhelimissa - ja se on se ensisijainen toimintapa kaiken jakamiseen/lähettämiseen.

@24.

Artikkelissa oli maininta, että SIM-kortin asentamisesta löytyy heikot ohjeet. Muilta, puhelimen käytön tutustumiseen liittyviltä osilta mielestäni pikaopas oli mainio - sen jaksoi jopa lukea.

@25.

Tuohon en voi itse juuri mitään sanoa, kun itse käytän vain niitä systeemejä, jotka tarjolla on eikä AD:n uutisjärjestelmä mahdollista jakamista useammalle sivulle. Tässä artikkelissa oli tosi tosi paljon kuvia kuvankaappausten myötä - ehkä jatkossa täytyy niiden määrää rajoittaa...

Btw artikkelia muokattaessa myös kunnon tietokone + Firefox 3.5 jumittavat joka kerta!

@26.

Kuulostaa järkevältä.

Vastaa
MissBlue
MissBlue

28

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti aikarjal:

Niin ja ne asetukset… Mennessäni ulkomaille halusin, ettei puhelin ottaisi nettiyhteyttä automaattisesti. Mistä se asetetaan? ”Asetukset>yhteydet>verkkokohteet>internet>Elisa Internet>käytä yhteysosoitetta (automaattisesti / vahvistuksen jälkeen)”. Tämän jälkeen valokuvia otettaessa puhelin kuitenkin haluaa siirtää dataa sen kummemmin kyselemättä, koska kuvien geotagging on päällä. Mistä laitan gps:n tilaan, jossa se ei käytä datansiirtoa? No tietenkin ”sijaint>paikannus>paikannusmenetelmät>avustettu gps tai verkkoperustainen”. Mene ja tiedä.

Jooh, onhan se toki jessepuhelimessa paaaljon helpompaa sekin...
http://www.k-director.com/blog/5-steps-t...dge-connection/
Mistä näitä neroja oikein tulee?

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
jonathan (vahvistamaton)

29

@28

Minä en enää muista miten homma tehdään Nokialaisella, mutta avainsana taisi olla "ulkomaille" josta seuraa roaming.

Settings > General > Network > Data Roaming (ON/OFF)

Ja kaikki puhelinverkon yli siirtyvä data on kielletty.

Ainakin verrattuna ei-kosketusnäytöllisiin Nokialaisiin verkon käyttö on paljon miellyttävämpää iPhonella, se kun ei joka helvetin välissä kysy mitä datayhteyttä käytetään ja "oletko nyt ihan varma että haluat kytkeytyä internettiin"

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
juhoti (vahvistamaton)

30

Ei muuten helvetissä Safari -selain jää kosketusnäyttöisiä symbian puhelimia jälkeen. Valovuosia edellä. Sama koskee Google Mapsia ja Nokian Karttoja.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
jonathan (vahvistamaton)

31

@30

Safarista olen samaa mieltä, Nokian Kartoilla on kuitenkin etunsa verrattuna Google Mapsiin. Nokian systeemi toimii myös ilman verkkoyhteyttää, Google Maps taasen käytännössä vaatii sellaisen.

Jos verkkoyhteys on, pidän Google Mapsista enemmän, mutta ero ei ole suuren suuri, Nokiassa enemmän toimintoja.

Vastaa
Superi79
Superi79

32

Arvostelussa ei mainittu, että Google Mapsin Street View -tuki löytyy myös iPhonesta. Vieläpä erittäin toimivasti ja sujuvasti tehty. Maisema pyörii oikein pehmeästi. Siitä on apua esimerkiksi vieraissa kaupungeissa suunnistaessa. Jonkin verran Google Maps lataa karttatietoja muistiin, joten ne on käytettävissä ilman yhteyttäkin, mutta kunnolliseen yhteydettömään tilaan kannattaa hankkia jokin muu navigointisofta. Niitä löytyy paljon ilmaisia ja maksullisia. HTC Herossahan on myös Street View -tuki. Tämä olikin muistettu mainita Heron arvostelussa.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Timo (vahvistamaton)

33

Nokian kartat eivät osaa hakea paikkoja eikä reittejä ilman verkkoyhteyttä ja ovat myös käyttökelvottomia ulkomailla. Mobile maps ja Tomtom eivät tarvitse verkkoyhteyttä. LiSenssin karttoineen saa Nokia mapsin reilun vuoden navigointilisenssin hinnalla.

Vastaa
harkitseva
harkitseva

34

Saako tuohon iphoneen ladattua joko Windows messengeriä tai vastaavaa ohjelmaa? Eivät soneran liikkeessä kysellessä oikeen tienneet..

Vastaa
Louko
Louko

35

@ 34
Saako tuohon iphoneen ladattua joko Windows messengeriä tai vastaavaa ohjelmaa? Eivät soneran liikkeessä kysellessä oikeen tienneet..

Saa monta erillaista ilmaiset versiot yleensä ovat mainoksia täynnä mutta toimivia esimerkiksi im+ lite(i message) jota itse käytän lähettää ensimmäisessä viestissäsi mainoksen ohjelmasta muuten käyttö helppo a ja toimivaa

Vastaa
Superi79
Superi79

36

@34

Monta erilaista ohjelmaa on. Suosituimmat ohjelmat hallitsevat useampiakin pikaviestimiä samanaikaisesti. Eli jos joku kaveri mesettää ja toinen skypettää jne niin selviää yhdellä yleispätevällä softalla. Jailbreikkaamatta et saa ohjelmaa moniajolla taustalle, mutta paremmat ohjelmat hallitsevat kyllä push-tekniikan, joten saat viesteistä piippauksen ja merkin ohjelman ikoniin.

Vastaa
sohlo
sohlo

38

ainoa asia mikä koko kalikassa kiinnostaa on se, että osaako se toistaa mp3:sia ilman että ne ladataan jonkun ihmeen itunesin kautta. ja pystyykö siihen edes muodostamaan mitään yhteyttä ilman lisäkökkeröohjelmia?

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Kei (vahvistamaton)

39

Multitouch ominaisuus ei suinkaan tarkoita sitä että zoomataan nipistämällä vaan se mahdollistaa pelien ohjaamisen useammalla kuin yhdellä sormella. Siksi aivan välttämätön puhelimeen, jossa ei ole ainuttakaan fyysistä nappia sovelluksien käyttöön.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
KFX (vahvistamaton)

42

Kapasitiivis/resistiiviseen sellainen lisäys, että hanskojen käyttökielto ei ole ollenkaan oleellinen haitta (eihän niitä muutenkaan voisi käyttää jos ruudussa on yli kaksi ikonia kerralla, hanskat ovat liian kömpelöt edes oikean täysikokoisen tietokonenäppäimistön käyttöön) vaan päinvastoin kynsien käyttökielto. Tarkin tapa käyttää kosketusnäyttöä paljain käsin on painaa sitä kynnellä, ja tähän ei iPhone-tyyppinen näyttö suostu.

Vastaa
Simex
Simex

43

@41

Voivoi kuule jaskavaan, kuka tahansa voi kertoa jonkin puhelimen olevan maailman huonoin.
Oletan vahvasti että omistat Nokian luurin etkä ole edes koskaan kokeillut iPhonea.

Vastaa
rmerkki
rmerkki

44

iPhone (3G S) toimii puhelimena ainoastaan auttavasti eikä sovellu ainoaksi puhetyökaluksi ollenkaan. Laitteen herkkyys ei riitä pitämään laadukasta yhteyttä tukiasemaan edes kaupunkialueella. Siinä, missä 1. sukupolven 3G-laite ja 10 v vanha GSM näyttävät molemmat 4-5 palkkia iPhone vastaa 1-3 palkkia tai valittelee että "yhteys verkkoon menetettiin". Siis samoilla käyttöpaikoilla ja samalla SIM-kortilla! Ei ihme, ettei iPhonen akkukaan kestä normaalia työpäivää, kun pitää skannata jatkuvasti tukiasemia. Puhelimena aivan onneton laite ja ehdoton pettymys. Kyseessä ei ole yksilövika. Lelu mikä lelu. Olen huomauttanut asiasta kirjallisesti jälleenmyyjälle - ja odotellut vastausta pari viikkoa.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Shoggoth (vahvistamaton)

45

Iha perseestä, kun näitä ei voi ostaa suomes kun jonku Soneran random liittymn kanssa. Noh, väliäkö, sillä kun on iphone saatava : D Nyt vaan täytyy ootta 6-9 viikkoa että se tulee...

Yllättävän moni on haukkunut tän iphonen iha maanalle, toivottavasti se ei ole oikasti niin paska, harmittais kyl iha rutosti.

Vastaa
aatutee
aatutee

47

Luovuin iPhonestani sen surkeiden yhteyksien vuoksi! Samassa paikassa keskellä kaupunkia N900 löytää 37 WLAN-verkkoa ja iPhone yhden! Myös matkapuheliverkko huono. Selaimessa ei onnistu tekstin editoiminen tai lihavointi esim. matkapuhelinfoorumilla, koska iSonta tarjoaa koko ajan vain copypastea. Mrh. Kyseessä iPhone 3G 16GB. Olen (ikävä kyllä) omistanut myös iPhone 2G 8GB:n. Pelit eivät yllä läheskään esimerkiksi PSP:n tasolle. Kaikki messenger-sovellukset ovat maksullisia ja rahakkaita ohjelmia voi ostaa vain ja ainoastaan luottokortilla. Ja nettiselain on tolkuttoman hidas, varsinkin 2G-yhteyksillä, vaikka N900 toimii niilläkin loistavasti. Munanjatke tämä on, ei mikään nörttien räpellysunelma kuten N900.

Vastaa
rmerkki
rmerkki

48

#47 Hyvinni pitkälle aatuteen linjoilla.

No, tää kolmas (3) takuulaite kolmen (3) kuukauden sisällä yhdessä kolmen (3) kirjallisen valitukseni sekä mahdollisten operaattorin tekemien verkkoparannusten kanssa on tehnyt puhelin- ja modeemielämää hieman kukonaskeleen siedettävämmäksi ostotilanteesta.

Mutta, lähinnä on kyse trendilelusta, jota käyttäessä useampikin uppo-outo on tullut juttelemaan ja kyselemään. Naispuolisia jatkossa enemmän, kiitos :)

Vastaa
viilis1
viilis1

49

Kamerassa painat kamerakuvaketta pohjassa ja kodista samalla kohteeseen ja päästät sormesi irti ei pitäisi heilua.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
kikuu (vahvistamaton)

51

50. apua, eli suomessakin on satoja tuhansia homoja, ja heillä kaikilla siis on tämä puhelin! Mahtavaa!

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
iKnow (vahvistamaton)

52

En tiedä homoista, mutta satoja tuhansia iPhonen omistajia ei todellakaan ole. Jokunen tuhat.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
kikuu (vahvistamaton)

53

52. Kymmeniä tuhansia niitä on Suomessa. Ruotsissakin luku taisi olla 400 000 - 500 000.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
iKill (vahvistamaton)

54

Samaa paskaa pukkaa Applelta, mutta tällä kertaa kamera Nokia 5800sta, paskat yhteydet ja korkeempi hinta.. Vastaavilla toiminnoila varustetun puhelimen sais 300-400 eurolla.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
miksuh (vahvistamaton)

55

nyt kun kokeilin niin täähän onkin paljon, paljon parempi kun nokian puhelimet. Olinpas väärässä! noh immeinen on erehtyväinen.

Vastaa
kikuu
kikuu

56

Käyttömukavuudessa on sovellusten määrässä tämä voittaa Nokian puhelimet. Kaikessa muissa sitten häviää Maemolle, Symbianille, Androidille ja WinMolle.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
ville (vahvistamaton)

59

@58 oho iphonen kotinäyttöhän on just loistava, kyl se on vaan niin et keep it simple. Ite ainakaan yhtään tykkää jos avaan luurin ja se on yks sekamelska on paljo kaikkee turhaa mitä en tarvi mihinkään kuten sääilmotukset/uusin sähköposti ym mitä kaikkea ny sit onkaan. Jos haluun kattoo sään painan sää nappulaa sekuntti ja sää on selvillä, jos haluan kattoo uusimman mailin se on sekuntti ku sen nään, en halua nähdä niitä joka kerta kun laitan näytön päälle

Tää on nimeenomaa just sitä käyttömukavuutta! ;)

Vastaa
kikuu
kikuu

60

@57 niin jotkun harvat ihmiset tuosta juuri tykkäävät, mutta eivät läheskään kaikki. Esim Androidin kotinäyttö on hyvin muokattavissa (ja siitä saa vielä paljon yksinkertaisemman kuin iPhonessa), eli tässäkin asiassa iPhone häviää reilusti.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Phiideer (vahvistamaton)

61

Mutta samallahan periaatteella Nokian Symbbianin kotinäyttö on myös surkea?

Vastaa
kikuu
kikuu

62

@61 No ei todellakaan. Kyllä Symbianin kotinäyttöäkin voi muokata ihan hyvin, vaikka ei lähellekkään niin hyvin kuin Androidissa.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Thor1993 (vahvistamaton)

63

62... Jeps jeps. Siihenhän saa taustakuvan ja korkeitaan neljä pikakuvaketta. iPhonessa on aloitusnäytöllä 16.

Vastaa
kikuu
kikuu

64

No jos nyt puhutaan vaikka N97, niin kyllä siihen saa kaikenlaista muutakin kotinäytölöe. Ja tämä ville kuitenkin puhui yksinkertaisesti näytöstä, eli kyllä se Nokia voittaa tämän teidän omien kriteereidenkin mukaan :)

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
ville (vahvistamaton)

65

Jaaha viestini katosi bittitaivaaseen

@64

Joo ei oo voittaas ainakaa omalla kohdalla, n97 kotinäytöllä on 4 kuvaketta? mitä jos haluu käyttää jotai muuta, ku niitä siinä

Mulla on kotinäytöllä 20 kuvaketta. Kaikki mitä päivittäin käytän löytyy siitä, ei mitää kikkailua kaikki heti saatavilla yhden painalluksen päässä, yksinkertaista ja helppoa.

En tajua miten android tuon voi vielä tehdä paljon yksinkertaisemmin, ku se o niin yksinkertainen ku vaan voi olla, samaan toki voi päästä. Kyllähän se niin on, että ne yksinkertaiset ideat on yleensä niitä parhaita, turha lähteä lisää kaikkee turhaa ja apple on tän ymmärtäny

Mutta jos haluu nähä kotinäytöllää uusimpia maileja, ihmisten pärstäkuvia ym. sälää niin kantsii varmaa napata se n97, vaikka kuulemma aika surkee puhelin onkin :)

Vastaa
kikuu
kikuu

66

@65 No iPhonen kotinäyttöä ei voi edes verrata Androidin lähes 100% muokattavissa olevaan kotinäyttöön. Siitä voi muokata sellaisen kuin haluaa, iPhonessa taas saa kuvakkeita riviin mustalle taustalle, yksinkertasitahan tuo on.

Mutta monet ihmiset haluavat nähdä sen sään tai uudet Facebookviestit helposti kotinäytöltä

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
sissit (vahvistamaton)

67

En jaksa koko viesti ketjua käydä läpi mutta nokia tiilis kivestä alkaen aina käyttänyt nokiaa ja nyt hankin iphone GS 32 on myönnettävä että Apple on puhelin vaikka mitä muut sanovat. Edellinen lippulaiva oli N97 täysi P...a. Ainut heikkous on iphone Gs:ssä on akun kesto jos se on ainut ongelma niin ladataan useammin!

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
ville (vahvistamaton)

68

@67

Mitä tarkoitat heikolla akulla? kyllä se saman verran kestää, ku vastaavat älypuhelimet, päivästä pariin menee, tietty jos vertaa vaikka omaan edelliseen sony ericsson w800i jossa akku kesti helposti yli viikon niin siitä ollaan kyllä kaukana, mutta onhan se ymmärrettävää, mutta samapa tuo ku joka yö nukkumaan mennessä tökkää luurin latauksee ni taas menee komiasti seuraava päivä, itellä enkka tolla luurilla on ollu 3 päivää ilman latausta ja jos luurisi on tosiaan ihan uus? niin kyllä se akunkesto siitä sitten normalisoituu, ku alkuhuuma on ohi ku pitää testata kaikkee mahdollista ja vähä enemmänki

Kannattaa myös tsekata tuubista apuja miten akunkestoa voi parantaa, en tiedä mitä sulla on päällä, mutta esim sähköpostien push ilmotusten aikaa kannattaa varmaa säädellä jos ny ei oo tarvetta koko aja tietää uusista posteista jne. sijaintipalvelut voi laittaa pois päältä jos ei niille oo tarvetta, noi o iha käyttäjäkohtasii kaikki, toiset niitä tarvii ja toisille vaan turhaa akun kulutusta

Vastaa
Hietzukka
Hietzukka

69

Kiitos todella loistavasta artikkelista! Tämä antoi todella vahvan suuntauksen iPhonen puoleen. Ratkaisit juuri 3 viikkoa kestävän puhelimen etsimisen/vertailun! Kiitos :)!

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.