Suunnon urheilukelloille saapui iso ohjelmistopäivitys

Petteri Pyyny

Suunnon urheilukelloille saapui iso ohjelmistopäivitys
Suomesta alunperin lähtöisin oleva urheilukellovalmistaja Suunto on julkaissut ison ohjelmistopäivityksen uusimmille urheilukelloilleen.

Päivitys tuo kelloihin lukuisia uudistuksia, joista kenties juoksijoille mielenkiintoisin on palautumissykkeen (HRR, heart rate recovery) laskenta.

Suunto Vertical 2 arvioi palautumissykettä lenkin jälkeen


Samalla mm. intervallien ajoittaminen onnistuu nyt kellon kierrospainikkeen avulla ja automaattiset täysien kilometrien tiedot eivät enää häiritse kellon näkymää kesken intervallisuoritusten.

Muista uudistuksista mainittakoon, että päivityksen myötä Suunnon kellot pystyvät lähettämään syketietoa myös muille Bluetoothia käyttäville laitteille. Lisäksi kellojen karttatoiminnot ovat nyt merkittävästi aiempaa paremmalla tolalla, sillä kartoissa näkyvät korkeuseroviivat ja paikkojen nimet.



Kartan kanssa navigoidessa kartta osaa myös kertoa reitiltä eksymisen jälkeen miten pääsee helpoimmin ja nopeimmin takaisin suunnitellulle reitille.

Päivitys, jonka versionumero on 2.53.42, koskee Suunto Vertical 2, Suunto Race 2, Suunto Race ja Suunto Race S -malleja. Kaikki uudistuneet karttatoiminnot eivät saavu alkuperäiselle Suunto Racelle (todennäköisesti kellon sisäinen muistin määrä on rajoittavana tekijänä).

Samalla Suunto julkaisi myös nipun uusia kellolle asennattavia S+ -sovelluksia, joista mainittakoon erikseen Manual Interval+ -sovellus.

Meillä on toimituksessa parhaillaan arvosteltavana Suunto Vertical 2, jonka arvostelun pyrimme julkaisemaan arvostelusivuillamme viimeistään toukokuun alussa.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Edge 70 – hinta laskenut -20%

Motorola Moto G37 – hinta laskenut -19%

Motorola Moto G37
199 € Verkkokauppa.com
199 € Gigantti
199 € Telia

Alin hinta viikko sitten: 246 €

Samsung Galaxy S25 FE – hinta laskenut -17%

Samsung Galaxy S25 FE
499 € Gigantti
499 € Proshop
499 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 599 €

Nothing Phone (3a) Lite – hinta laskenut -16%

Nothing Phone (3a) Lite
199 € Proshop
253 € Hobby Hall
299 € DNA

Alin hinta viikko sitten: 299 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.