Pebble aikoo palata älykellovalmistajaksi

Petteri Pyyny

Nykyaikaisten älykellojen aikakauden aloittanut kellomerkki tekee paluun - taustalla monimutkainen yrityskauppakuvio
Erilaisia älykelloja tai niiden esiasteita on ollut olemassa jo 1980-luvulta lähtien. Mutta nykyaikaisen älykellojen suosion alkuvaiheet voidaan kohdistaa hyvinkin tarkkaan vuoteen 2012.

Tuolloin pieni amerikkalaisyhtiö päätti valmistaa unelmiensa älykellon ja haki projektilleen joukkorahoitusta Kickstarterin kautta. Nörtit hullaantuivat ideaan ja Pebblen ensimmäinen älykello keräsi joukkorahoituskampanjansa avulla yli 10 miljoonaa dollaria, rikkoen samalla silloiset Kickstarterin ennätykset.

Vasta Pebblen huiman suosion jälkeen heräsivät alan jättiläiset. Mm. Samsung, Google ja Apple alkoivat kehittämään omia älykellojaan vuonna 2013, kun Pebblestä oli tullut jo omanlaisensa ilmiö.



Valitettavasti Pebblen oma tarina ei kantanut koventuvassa kilpailussa kovin kauaa, sillä yhtiö ajautui rahoituskriisiin vuonna 2016. Tuolloin valtaosa yhtiön patenteista, ohjelmistosta ja osaamisesta myytiin sen kilpailijalle, Fitbitille.

Jotta tarina olisi samalla myös tarina yritysmaailmasta, ei Pebblen perinnön matka kuitenkaan pysähtynyt siihenkään. Sen sijaan Google osti Fitbitin itselleen vuonna 2019 ja tuli samalla ostaneeksi myös Pebblen perinnön.

Vaikka Pebblen kaatumisesta on jo lähes kymmenen vuotta, on kellolla edelleen oma fanikuntansa ja monen pioneerin muistoissa sille on edelleen varattuna oma, lämmin nurkkauksensa.

Siksipä verkkoyhteisö ottikin riemulla vastaan tiedon siitä, että Pebble on tekemässä paluun.

Taustalla on juurikin Pebblen alunperin ideoinut Eric Migicovsky, joka on saanut puristettua lähes mahdottomalta kuulostavan tempun kasaan. Migicovsky otti yhteyttä Googleen ja myös suoraan Googlella työskenteleviin entisiin Pebblen työntekijöihin. Mies onnistui taivuttelemaan Googlea niin, että Google julkisti Pebblen kellojen käyttämän käyttöjärjestelmän, PebbleOS:n avoimena lähdekoodina.

Nyt Migicovsky kertoo, että hän on kasaamassa "uutta Pebbleä", eli tiimiä, joka alkaisi kehittämään PebbleOS:n päälle täysin modernisoitua älykelloa. Migicovskyn mukaan tulevaan kelloon on tarkoitus ottaa käyttöön e-musteeseen pohjautuva näyttö, joka veisi äärimmäisen vähän virtaa, mutta olisi helposti luettavissa.

Uutta tulemista auttaa toki myös se, että Pebblen fanit ovat ylläpitäneet mm. Pebblen sovelluskauppaa ja kehittäjäyhteisöä yllä vapaaehtoisvoimin kaikki nämä vuodet, kun Pebbleä ei ole enää ollut olemassa.

Luonnollisesti tälläkin kertaa uuteen Pebble-kelloon kerätään innostuneita ja kiiinnostuneita kokeilijoita, jotka olisivat valmiita ostamaan kellon, vaikkei sellaista vielä ole olemassakaan. Yhtiön sivujen kautta voi liittyä mukaan uutiskijeeseen ja ilmaista kiinnostuksensa tulevasta kellosta, sitoutumatta kuitenkaan vielä sellaisen ostamiseen.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

OnePlus Open – hinta laskenut -29%

OnePlus Open
849 € DNA

Alin hinta viikko sitten: 1199 €

Sony Xperia 10 VI – hinta laskenut -25%

Sony Xperia 10 VI
299 € Gigantti
299 € Power
299 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 398 €

Motorola Moto G84 – hinta laskenut -25%

Motorola Moto G84
149 € Verkkokauppa.com
199 € Hobby Hall
212 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 199 €

Nokia G22 – hinta laskenut -21%

Nokia G22
99 € Elisa
121 € Proshop
129 € Gigantti

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.