Android 15 julkaistiin

Petteri Pyyny

Android 15 julkaistiin! Mutta hämmentävää kyllä, ei yhdellekään puhelimelle
Google on tänään julkaissut virallisen, lopullisen valmiin version Android 15 -käyttöjärjestelmästä.

Käyttöjärjestelmpäivityksen valmistumisen merkiksi sen lähdekoodi on nyt lisätty Android Open Source Projectiin.

Yleensä uuden lähdekoodin lisääminen AOSP:lle on tarkoittanut myös sitä, että Google on julkaissut käyttöjärjestelmästä myös jakeluun menevän päivityksen omille puhelimilleen - samana päivänä.

Tällä kertaa näin ei jostain syystä tehty, vaan Google kertoo Android 15 saapuvan Pixel-malleille vasta "muutaman viikon sisällä", eli ilmeisimmin syys-lokakuun taitteessa.

Odotellessa suosittelemme lukemaan artikkelimme Android 15:n tärkeimmistä uudistuksista.

Lisäksi ylläpidämme listaa, josta voit tarkistaa saako puhelimesi lainkaan Android 15 -päivitystä.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Edge 70 – hinta laskenut -28%

Motorola Edge 70
579 € Hobby Hall
799 € Gigantti
799 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 799 €

Oppo A5 Pro 5G – hinta laskenut -13%

Oppo A5 Pro 5G
199 € Veikon Kone
229 € Proshop
229 € Power

Alin hinta viikko sitten: 229 €

Xiaomi Redmi 15 (4G) – hinta laskenut -12%

Xiaomi Redmi 15 (4G)
149 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 169 €

Samsung Galaxy A56 – hinta laskenut -11%

Samsung Galaxy A56
249 € Power
279 € Verkkokauppa.com
279 € Gigantti

Alin hinta viikko sitten: 279 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.