OnePlus Nord 3 arvostelu

Arvostelussa OnePlus Nord 3 - Parasta, mitä keskihintaisissa kännyköissä on tarjolla, vaikkakaan ei täysin ilman ongelmia
Petteri Pyyny Petteri Pyyny

Sisällys

On kulunut kolme vuotta siitä, kun OnePlus julkisti ensimmäisen OnePlus Nord -mallinsa. Tuon jälkeen sarja on rönsyillyt varsin villisti suuntaan ja toiseen, mutta varsinainen "pää-Nordien" sarja on pysynyt suhteellisen selkeänä.

Alkuperäistä, kesällä 2020 julkaistua ensimmäistä Nord-mallia ovat seuranneet Nord 2 kesällä 2021 sekä Nord 2T kesällä 2022.

Kesällä 2023 julkaistiin vihdoin ensimmäinen isompi päivitys kahteen vuoteen, kun OnePlus Nord 3 näki päivänvalon.

OnePlus Nord -pääsarjan ideana on ollut tarjota lippulaivamaista kokemusta keskihintaan, eli tavallaan palata siihen, mistä OnePlus aikoinaan lähti. Valitettavasti tuntuu hieman, että OnePlus ei malta pysyä hinnoittelun osalta ihan tavoitteessaan, sillä OnePlus Nord 3 julkaistiin 449 euron hintalapulla - hinta on noussut edeltäjään nähden 50 eurolla.

Saimme uutuuden testiimme jo ennen sen julkaisua ja pistimme Nord 3:n tiukkaan muutaman viikon testijaksoon, jossa puhelin otettiin käyttöpuhelimeksi kaikkiin mahdollisiin arjen tilanteisiin.

Onko Nord 3 hintalappunsa arvoinen ja onnistuuko se haastamaan oikeat lippulaivapuhelimet..?

OnePlus Nord 3 tekniset tiedot

  • Mitat:
  • 162 x 75,1 x 8,2 mm
  • Paino:
  • 193,5 grammaa
  • Näyttö:
  • 6,74 tuumaa; 2772x1240; AMOLED; 120 Hz
    Dragontrail -suojaus
  • Suoritin:
  • MediaTek Dimensity 9000
  • Muisti:
  • 8 tai 16 gigatavua käyttömuistia;
    128 tai 256 gigatavua tallennustilaa
  • Takakamerat:
  • 50 megapikselin pääkamera (f/1,56, OIS)
    8 megapikselin ultralaajakulmakamera
    2 megapikselin makrokamera
  • Etukamera:
  • 16 megapikseliä
  • Akku:
  • 5000 mAh
  • Lataus:
  • 80 watin pikalataus
  • Käyttöjärjestelmä:
  • Android 13 / OxygenOS 13
    tulevat päivitykset
  • Muuta:
  • 5G; ei kuulokeliitäntää; ei muistikorttitukea; IP54
  • Liitännät:
  • USB-C, dual-SIM
  • Hinta:
  • 8/128GB: 449 euroa
    16/256GB: 549 euroa

Ulkonäkö ja rakenne

OnePlus Nord 3, pöydällä, näyttö pöytää vasten

OnePlus Nord 3 on läpikäynyt merkittävää muotoilun uudistumista sitten edeltäjänsä. Ensimmäisenä silmään pistää takakameroiden uusi muotoilu, joka muistuttaa vahvasti Asus Zenfonen sekä keväällä julkaistun OnePlus Nord CE 3 Liten muotoilua. Eli takana kamerat ovat omissa ympyröissään, eikä yhtenäistä kameroille varattua saareketta enää ole.

Kyljet ovat puolestaan nyt erittäin kulmikkaat, tuoden mieleen tietyt iPhone-mallit vuosien saatosta.

Rakenteeltaan OnePlus Nord 3 on sekä edestä että takaa lasia. Etulasia suojaa Dragontrailin suojalasi, joten tässä on hieman pihtailtu aiempaan nähden ja hylätty Gorilla Glass -lasi. Kehykset ovat polykarbonaattia eli muovia - metallista runkoa ei Nord 3:een ole tuotu.

OnePlus Nord 3, oikea kylki

Ilahduttavasti oikealta kyljeltä löytyy edelleen ikoninen OnePlussan kolmivaiheinen liukusäädin, jolla puhelimen saa kytkettyä nopeasti äänettömäksi tarvittaessa. Liukusäädinhän puuttui jostain käsittämättömästä syystä mm. viime vuonna julkaistusta OnePlus 10T -mallista.

Liukukytkimen lisäksi oikealta sivulta löytyy puhelimen lukituspainike, joka toimii myös virtapainikkeena.

OnePlus Nord 3, alareuna

Alareunasta ei löydy yllätyksiä: USB-C -liitin latausta varten sekä SIM-kortin kelkka.

OnePlus Nord 3, vasen kylki

Vasemmalta kyljeltä löytyy ainoastaan äänenvoimakkuuden keinusäädin.

OnePlus Nord 3, yläreuna

Yläreunasta ei löydy toimintoja, ainoastaan mikrofonin ja kaiuttimen aukot.

Rakenteeltaan OnePlus Nord 3 on erittäin miellyttävä ja laadukkaan oloinen. Puhelimesta löytyy myös - OnePlussalle varsin harvinaisesti - IP54 -sertifikaatti (lue tarkemmin mitä IP-luokitukset tarkoittavat) eli puhelin on suojattu vesiroiskeilta ja pölyä vastaan.

Puhelinta myydään kahdessa värissä: kiiltäväpintaisena vihreänä mallina, jossa takalasin materiaalina on Gorilla Glass 5 -lasi. Lisäksi on tarjolla hieman mattapintaisempi harmaa malli. Testiimme saapui nimenomaan vihreä malli, joka tosin omaan silmään näytti paljon enemmän vaaleansiniseltä kuin vihreältä.

Painoa OnePlus Nord 3:lla on 193,5 grammaa eli edeltäjäänsä, OnePlus 2T:hen, nähden painoa on hiipinyt lisää 3,5 grammaa. Vajaan 200 gramman paino on vielä sinänsä ok, mutta toisaalta toivoisin, että puhelinten painot eivät jatkaisi ikuista nousuaan.

Kaiken kaikkiaan OnePlus Nord 3 on erittäin laadukkaan oloinen ja näköinen puhelin, jopa "lippulaivamainen" varsin onnistuneen muotoilunsa ansiosta.

Näyttö

OnePlus Nord 3, näyttö päällä, näytöllä kuva ruoka-annoksesta

OnePlus Nord 3:n kenties merkittävin uudistus on sen näyttö. Yhtiö on saanut hiottua näytön kehykset äärimmäisen ohuiksi - ja onnistunut tempussa myös puhelimen alareunassa, jossa tyypillisesti näytön kehys on leveämpi kuin muilta osin.

Virkistystaajuuden valinta OnePlus Nord 3 valikoiden kautta

Näyttö on 120 Hz virkistystaajuuteen yltävä 6,74 tuumainen Fluid AMOLED -näyttö. Näytön tarkkuus on kasvanut ja on nyt selkeästi monia keskihintaisia kännyköitä parempi: 2772 x 1240 pikseliä.

Näyttö ei ole kuitenkaan todellinen LPTO-näyttö, joka dynaamisesti muuttaisi näytön virkistystaajuutta lennosta 1 Hz ja 120 Hz väliltä. Sen sijaan näyttö on dynaaminen, mutta vaihteluvälejä on ainoastaan neljä: 40 Hz, 60 Hz, 90 Hz ja 120 Hz. Puhelin valitsee itse sopivimman virkistystaajuuden, mutta koska se ei veny aivan "alas", ei virkistystaajuuden vaihteluvälillä saavuteta virransäästön kaikkea potentiaalia.

Ilahduttavin muutos näytössä on kuitenkin sen kirkkaus. Yhtiön mukaan näyttö pystyy jopa 1450 nitin kirkkauteen. Manuaalisella asetuksella tuohon lukemaan ei päästä, mutta silloinkin puhelin pysyy täydellisen käytettävänä, myös kohtisuorassa auringonpaisteessa. Näytön kirkkaus on jopa lippulaivapuhelinten tasoa.

Näytön väritoisto oli sekin kohdallaan ja värit toistuivat luonnollisesti ja terävinä. Aivan kevyttä valkoisen taittumista sinertävään pystyi havaitsemaan joissain tilanteissa, mutta sekään ei ollut häiritsevällä tasolla olevaa.

Valitettavasti OnePlussan ohjelmisto hieman pilaa muuten erinomaista näyttökokemusta, sillä yhtiöllä on ollut jo vuosien ajan ideologia, että yhtiö itse päättää siitä, mitkä sovellukset saavat toimia täydellä 120 Hz virkistystaajuudella. Suurimmat pelit ja mm. Chrome suostuvat toimimaan 120 Hz virkistystaajuudella, mutta vähänkään pienemmän pelit - vaikka ne tukisivat korkeita virkistystaajuuksia - eivät mene täydelle virkistystaajuudelle, koska OnePlussan ohjelmisto ei salli niille sitä.

Näyttö on rutinasta huolimatta ehdottomasti keskihintaisten puhelinten huippuluokkaa, hakaten jopa osan lippulaivamalleista.

Takakamerat

Takakameroiden osalta OnePlus Nord 3 pistää paljon pääkameran varaan. Yhtiö on päättänyt käyttää Nord 3:n pääkamerassa samaa 50 megapikselin Sony IMX890 -sensoria, jota se käytti myös OnePlus 11 -lippulaivassaan. Mukaan on paketoitu myös optinen kuvanvakain (OIS).

Laajakulmakamera puolestaan käyttää 8 megapikselin Sony IMX355 -sensoria.

Kolmanneksi OnePlussan insinöörit ovat löytäneet varaston takanurkasta 2 megapikselin makrokameran, joka on todennäköisesti laitettu mukaan ihan vain muodon vuoksi.

OnePlus Nord 3, takakamerat

Pääkameran kuvat olivat järjestään laadukkaita, ainoana moitteen sanana mainittakoon hieman turha terävyys, joka johtunee puhelimen ohjelmiston käsittelystä. Päivänvalossa otetut kuvat olivat väritoistoltaan ja kohinattomuudeltaan mainioita, toisinaan jopa erinomaisia.

Pimeässä kuvatessa OnePlussan yötila kytkeytyy automaattisesti päälle ja sitä ei voi kytkeä lainkaan pois päältä, vaan sen kanssa on käytännössä elettävä. Mutta yllätyksekseni OnePlus Nord 3 yötila oli itse asiassa todella, todella hyvä. Pääkameralla kuvan ottaminen kesti noin sekunnin ajan ja vanhojen kännyköiden epärealistista valotettua yökuvatilaa ei voi verrata mitenkään Nord 3:n ottamiin räpsyihin, sillä kohina tuntuu puuttuvan lähes kokonaan ja valot ja värit toistuvat juuri kuten pitääkin.

Ultralaajakulmakameran osalta olin hyvinkin skeptinen, sillä kyseinen sensori on lähes ikivanha teknologian näkökulmasta. Mutta kuten olemme viime vuodet saaneet todistaa, suurimmat parannukset kameroiden osalta tapahtuvat nykyisin softapuolella - ja OnePlus on onnistunut taikomaan vanhaan ultralaajakulman sensoriin aivan uutta potkua Nord 3:n myötä.

Huolimatta automaattisen tarkennuksen puutteesta, myös ultralaajakulmalla otetut kuvat olivat erittäin hyviä - ja hämärässä otetut kuvat jopa hämmentävän hyviä. Ainoastaan väritoisto oli tunkkainen ja valju, etenkin verrattaessa pääkameralla otettuihin kuviin. Hämmentävää kyllä, ultralaajakulma pärjäsi myös hämäräkuvauksessa mainiosti, vaikkakin valotusaika venyi toisinaan pariinkin sekuntiin. Ohjelmisto osasi korjata käden liikkeet pitkästä valotusajasta huolimatta ja kuvista tuli oikeinkin mainioita laadultaan.

Aivan parhaiden, tuhannen euron lippulaivakännyköiden kanssa OnePlus Nord 3:n kamerat eivät kisaa, mutta ovat mielestäni ehdottomasti oman hintaluokkansa kärkikahinoissa mukana.

Huomionarvoisena moitteena kuitenkin mainittakoon se, että jostain erikoisesta syystä johtuen 4K-tarkkuudella videota kuvattaessa OnePlus Nord ei tue lainkaan elektronista kuvanvakautusta. Pääkamera tukee 4K-tarkkuutta 60fps kuvanopeudella, muiden kameroiden jäädessä FullHD-tarkkuuteen ja 30fps kuvanopeuteen.

Etukamera

Etukameroiden suhteen OnePlus on ilmeisesti päättänyt luovuttaa leikin. Siinä, missä ensimmäisestä OnePlus Nordista löytyi kaksi laadukasta etukameraa, ollaan menty pikkuhiljaa alamäkeä kohti nykyistä surullista keskitasoa.

OnePlus Nord 3:ssa on kiinteällä tarkennuksella varustettu 16 megapikselin etukamera, joka on laadultaan tasoa "keskiverto peruna".

Sinänsä päätös ei yllätä, sillä etukameroiden suhteen vastaavaa laadun ja kunnianhimon laskua on nähty muillakin valmistajilla viime vuodet. Etukameralla napsii kyllä hyvässä valaistuksessa ne vaaditut selfiet Instagramiin, mutta mitään sen kummempaa sen kanssa ei kannata suunnitellakaan tekevänsä.

Etukameran paikka on myös siirtynyt OnePlus Nordissa aiempiin malleihin nähden: nyt kameran punch-hole -reikä on keskellä näytön yläreunassa.

Esimerkkikuvia

Ensin jokunen kuva pääkameralla otettuja kuvia.

OnePlus Nord 3 esimerkkikuva, pääkamera OnePlus Nord 3 esimerkkikuva, pääkamera OnePlus Nord 3 esimerkkikuva, pääkamera OnePlus Nord 3 esimerkkikuva, pääkamera OnePlus Nord 3 esimerkkikuva, pääkamera OnePlus Nord 3 esimerkkikuva, pääkamera OnePlus Nord 3 esimerkkikuva, pääkamera

Seuraavaksi kaksi kuvaparia samasta kohteesta, ensimmäinen kuvista otettu pääkameralla, toinen ultralaajakulmakameralla. Kuvista näkee kohtuullisen selkeästi myös kevyen väritasapainon eron kahden eri kameran välillä.

Kuva talosta, OnePlus Nord 3:lla otettu, pääkamera Kuva talosta, OnePlus Nord 3:lla otettu, laajakulmakamera Graffiti, OnePlus Nord 3 pääkameralla kuvattu Graffiti, OnePlus Nord 3 laajakulmakameralla kuvattu

Alla lopuksi lyhyt videonpätkä, joka on kuvattu OnePlus Nord 3:lla. Käytössä on 4K-tarkkuus 60fps kuvanopeudella, video on täysin käsittelemätön.

Suorituskyky

OnePlus Nord 3 järjestelmän tiedot

OnePlus Nord 3 vauhdittajana toimii MediaTek Dimensity 9000 -järjestelmäpiiri. Sen kaveriksi puhelimeen on pakattu mukaan mallista riippuen joko 8 tai 16 gigatavua LPDDR5 -muistia. Testissämme oli näistä isommalla muistimäärällä varustettu versio.

Yhdistelmä toimiikin mainiosti, sillä raakaa laskentavoimaa vaativissa testeissä ja sovelluksissa OnePlus Nord 3 nousi komeasti oman hintaluokkansa kännyköiden kärkikahinoihin mukaan. Luonnollisestikaan se ei pärjää todellisille superpuhelimille, jotka käyttävät Snapdragon 8 gen 2 -järjestelmäpiirejä tai vastaavia, mutta suorituskyky on silti erinomaisella tasolla omassa hintaluokassaan.

Pelien osalta OnePlussan tavallista tarkempi näyttö ampuu hieman itseään jalkaan, sillä pelit ja graafista suorituskykyä mittaavat testit antavat puhelimelle keskinkertaisia ja/tai mukiinmeneviä tuloksia. Tulos on sinänsä looginen, onhan laskettavana reippaasti enemmän pikseleitä kuin tyypillisessä 2400x1080 -resoluution puhelimessa.

Käytännön suorituskyky on kuitenkin kokonaisuutena erittäin, erittäin hyvällä tasolla. Pelipuhelimeksi OnePlussasta ei ihan ole, mutta kaikkeen muuhun käyttöön sen muskeli riittää mainiosti.

OnePlussan Android

OnePlussan oma Android eli OxygenOS ei tarjoile mitään mullistavia yllätyksiä. Kyseessä on edelleenkin kohtuulisen pieniä räätälöintejä sisältävä Android-versio, jonka käytön omaksuminen on helppoa etenkin Sonyn, Asuksen tai Google Pixelin maailmasta OnePlussan puolelle hyppääville.

OnePlussan pelitila päällä

OnePlussan omat, näkyvimmät räätälöinnit koskevat lähinnä pieniä lisäsovelluksia sekä osittain puhelimen asetusten valikkoja.

Käytännössä näkyvimmät OnePlussan räätälöinnit ovat OnePlussan oma pelitila sekä OnePlus Shelf -valikko.

Pelitila on yksi selkeimmistä, mitä puhelimille on mielestäni tehty. Sieltä voi kohtuullisen vapaasti säädellä pelien suorituskykyyn vaikuttavia tekijöitä kesken pelaamisen. Ainoastaan virkistystaajuuden säätö on rajattu siten, että korkeinta, 120 Hz virkistystaajuutta ei voi kytkeä käsin päälle, ellei peli ole OnePlussan omalla hyväksyttyjen pelien listalla.

Yhtiön Androidin tärkein uudistus ei olekaan itse käyttöjärjestelmässä, vaan parantuneessa päivityslupauksessa. OnePlus Nord 3 on ensimmäinen Nord-sarjan puhelin, jolle OnePlus lupaa kolme suurta Android-päivitystä (eli Android 14, Android 15 ja Android 16) sekä neljän vuoden tietoturvapäivitykset.

Puhelinten suorituskyvyn kestäessä aikaa nykyisin aina vain paremmin, tulee pidentynyt päivityslupaus todelliseen tarpeeseen. Samalla OnePlus pystyy paremmin haastamaan Samsungin ja Googlen, jotka ovat tähän saakka olleet ainoat keskihintaisten puhelinten pitkää päivityslupausta tarjonneet valmistajat.

Akkukesto ja latausnopeus

OnePlus Nord 3 akkukesto on yllätysten ämpäri, sekä hyvällä että huonolla tavalla.

Puhelimen akkukesto itsessään on jopa loistava. Tietyillä asetuksilla ja kohtuullisella ruutuajalla puhelimen akun saa riittämään aamun heräämisestä illan nukkumaanmenoaikaan asti.

Mutta...

Yhtiö mainostaa erittäin kirkasta näyttöään yhtenä puhelimen myyntivalteista. Testijaksomme aikana käytimme puhelinta pääosin siten, että näytön kirkkaus oli väännettynä manuaalisesti kirkkaimmalle tasolleen ja käytössä oli samalla 120 Hz virkistystaajuus.

Akkugraafi, josta näkyy yli 10% akun kulutus tunnissa

Näissä olosuhteissa, reippaalla lomalaisen ruutuajalla yhdistettynä Nordin akku hyytyi yleensä alkuillasta, toisinaan jopa iltapäivän viimeisinä hetkinä.

Tutkittuamme akun kulutusta tilastojen kautta, näkyi kirkkaan näytön ongelma välittömästi: graafin mukaan näyttöä pidettäessä päällä, akkua kului pahimmillaan jopa 15% tunnissa, vaikka käytössä olevat sovellukset eivät olleetkaan raskaimmasta päästä (vaan tasoa Pokemon Go ja TikTok).

Vähäisellä, muutaman tunnin ruutuajalla vuorokaudessa, puhelintaan käyttäville tämä ei ole tietenkään ongelma. Mutta puhelinten tehokäyttäjille kirkkaan näytön mukaan tuoma reippaasti kasvanut virrankulutus on selkeä ongelma - ja mahdollinen syy jättää puhelin suosiolla hyllyyn. Tilannetta auttaa merkittävästi, jos ottaa käyttöön dynaamisen kirkkauden säätelyn, eli näyttö päättää itse kirkkaudestaan, olosuhteiden mukaan.

Lataus on OnePlus Nord 3:ssa identtinen edeltäjäänsä nähden, eli puhelin tukee OnePlussan omaa pikalatausformaattia, SuperVOOCia 80 watin teholla. Mukana toimitetaan myös 80 watin laturi.

Laturissa on sama ongelma kuin OnePlussan muissakin latureissa viime ajoilta: laturissa itsessään on käytössä vanha, isokokoinen USB-A -liitin, eli nykyaikaisia johtoja, joissa on molemmissa päissä USB-C ei voi laturissa käyttää ilman sovitinta.

Lataus on ilahduttavan ripeää: vartissa puhelin latautuu tyhjästä 60 prosenttiin ja nollista täyteen lataamisessakin kestää vain 32 minuuttia.

Muut havainnot

OnePlus Nord 3 mukana ei toimiteta lainkaan suojakuorta, kuten tähän saakka lähes kaikkien OnePlussan mallien mukana on toimitettu.

OnePlus Nord 3, jonka etulasi on rikkoutunut

Ja karma on kavala. Testaaja onnistui kuin onnistuikin tiputtamaan suojakuorettoman OnePlus Nordin noin puolen metrin korkeudelta asfalttiin, jolloin tuli todettua myös se, että OnePlussan päällä oleva näytönsuoja ei ole panssarilasia - ja Dragontrail -lasi ei kestä suomalaista asfalttia. Edellisen kerran allekirjoittaneen puhelin onkin rikkoutunut kymmenisen vuotta sitten.

Eli tästä syystä puhelimesta ei nyt ole tarjoilla edustavia kuvia, joissa näyttö olisi päällä - ne kun oli tarkoitus ottaa vasta testin loppuvaiheessa.

Suosittelen siis lisäämään puhelinbudjettiin myös silikonisen suojakotelon verran rahaa..

Yhteenveto

OnePlus Nord 3 on erinomainen tulokas keskihintaisten puhelinten kategoriaan. Vaikka sen hintalappu nouseekin edeltäjäänsä nähden, on se silti mielestäni hintansa arvoinen paketti. Hyvällä suorituskyvyllä, hintaluokassaan erinomaisilla kameroilla, ripeällä pikalatauksella ja upealla näytöllä varustettuna se päätyy takuuvarmasti parhaiden puhelinten listallemme omassa hintaluokassaan.

Lisäksi pidentynyt Android-päivityslupaus on loistava myyntivaltti tässä hintaluokassa, jossa useimmat kilpailijat tyytyvät lupaamaan korkeintaan kaksi päivitystä puhelimilleen - osan luvatessa vain yhden.

Puhelimen ainoa merkittävä ongelma on sen näytön heikentämä akkukesto. Vastaavaan ongelmaan tuskin kaikki törmäävät, sillä tiedostan olevani poikkeus siinä mielessä, että käytän puhelintani yleensä kirkkaimmalla mahdollisella näytöllä - ja ruutuaikani on useita tunteja enemmän, kuin mitä yksikään äiti lapsilleen sallisi.

Pientä rutinaa annan ehdottomasti myös kehnosta selfie-kamerasta.

Mutta tarkasteltuna kokonaisuutta ja hintalappua, OnePlus 3 Nord on erittäin hyvä valinta.

Vaihtoehdot

Keskihintaisissa, reilun 400 euron kännyköissä alkaa olemaan valikoimaa lähes tungokseen asti. Itse jättäisin ehkä OnePlus Nord 3:n kalliimman, 256 gigatavun version, ostamatta, sillä se nykäisee puhelimen hinnan jo tasolle, josta alkaa saamaan tarjouksesta edellisen vuoden oikeita lippulaivamalleja.

Mutta vertailtaessa edullisempaa OnePlus Nord 3 mallia tämän hetken kovimpiin kilpailijoihin, nousee esiin ainakin pari vaihtoehtoa, joita kannattaa tutkia.

Ensinnäkin Samsung Galaxy A54. Se tarjoaa mainiot kamerat, paremman IP-luokituksen ja OnePlussaakin pidemmän Android-päivityslupauksen. Vastaavasti OnePlus Nord 3 hakkaa Samsungin suorituskyvyllään ja pikalatauksellaan. Samsung on arvostelumme julkaisuhetkellä hieman halvempi kuin OnePlus Nord 3. (Samsung Galaxy A54 vs OnePlus Nord 3)

Toinen harkitsemisen arvoinen vaihtoehto voisi olla myös POCO F5, joka on paperilla pitkälti tasavertainen OnePlussan kanssa. OnePlus voittaa leikin näiden kahden osalta kuitenkin pidemmällä Android-päivityslupauksellaan ja nopeammalla pikalatauksella - OnePlus on lisäksi halvempi. (POCO F5 vs OnePlus Nord 3)

Jos taas budjetti tökkii vastaan, edellinen, vuoden vanha OnePlus Nord 2T on edelleen pätevä peli. OnePlus Nord 3 on toki lähes kaikin tavoin parempi, mutta mikäli kamerat, suorituskyky tai pitkä Android-päivityslupaus eivät ole kriittisiä tekijöitä ja haluat säästää pussillisen rahaa, OnePlus Nord 2T on edelleen mainio kapistus. (Vertailussa OnePlus Nord 2T vs OnePlus Nord 3)

Plussat

  • Erinomaiset takakamerat (pääkamera ja ultralaajakulma)
  • Nopea pikalataus
  • Pitkä Android-päivityslupaus (3+4 vuotta)
  • Hintaluokassaan erittäin hyvä suorituskyky
  • Kirkas ja terävä näyttö
  • Ohuet näytön kehykset

Miinukset

  • Ei EIS-kuvanvakautusta 4K-videoille
  • Kehno selfie-kamera
  • Turha makrokamera
  • Akkukesto (varauksin, lue artikkelista tarkemmin)
  • 120 Hz virkistystaajuuden sovellustuki lähes olematon

OnePlus Nord 3

Kokemuksia tästä tuotteesta? Kommentteja arvostelusta? Kerro!

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.