Elisan 3G-verkko poistuu käytöstä toukokuun aikana Pohjanmaalla

Janne Yli-Korhonen

Elisan 3G-verkko poistuu käytöstä toukokuun aikana Pohjanmaalla
Elisan 3G-verkko poistui Keski- ja Etelä-Pohjanmaalta huhtikuussa, ja Pohjanmaalta se poistuu käytöstä toukokuussa.

3G-verkon ylläpitoon kulunut energia ja taajuudet voidaan vapauttaa uudempien verkkojen käyttöön, joita ovat 4G ja 5G. 2G-verkon toiminta jatkuu ennallaan.

"4G- ja 5G-verkot kuluttavat siirrettyä datamäärää kohden vähemmän energiaa kuin 3G-verkko. Lisäksi 3G-verkon liikenne on tällä hetkellä prosentin murto-osia kaikesta mobiiliverkon dataliikenteestä – verkon sulkeuduttua sen ylläpitoon kulunut energia ja taajuusresurssit voidaan käyttää nykyaikaisten verkkojen parantamiseen", sanoo Elisan Pohjanmaan aluejohtaja Niklas Granholm.



Elisan mukaan valtaosa mobiiliverkon käyttäjistä onkin jo siirtynyt uudempiin verkkoihin, eikä 3G-verkon poistuminen vaadi heiltä toimenpiteitä.




Elisan 3G-verkko poistuu Suomesta vaiheittain ja alueittain. Kullekin alueelle tehdään etukäteen tarvittavat verkon muutokset sekä kuuluvuusparannukset, joilla varmistetaan sujuva siirtymä jäljelle jääviin verkkoihin.

Elisan 3G-verkko sulkeutui ensimmäisenä Hämeenlinnassa alkuvuodesta 2023. Toukokuun aikana 3G poistuu käytöstä myös Keski-Suomessa.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Edge 70 – hinta laskenut -20%

Motorola Moto G37 – hinta laskenut -19%

Motorola Moto G37
199 € Verkkokauppa.com
199 € Gigantti
199 € Telia

Alin hinta viikko sitten: 246 €

Samsung Galaxy S25 FE – hinta laskenut -17%

Samsung Galaxy S25 FE
499 € Gigantti
499 € Proshop
499 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 599 €

Nothing Phone (3a) Lite – hinta laskenut -16%

Nothing Phone (3a) Lite
199 € Proshop
253 € Hobby Hall
299 € DNA

Alin hinta viikko sitten: 299 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.