Elisan 3G-verkko poistuu käytöstä toukokuussa Keski-Suomessa

Janne Yli-Korhonen

Elisan 3G-verkko poistuu käytöstä toukokuussa Keski-Suomessa
Elisa poistaa hiljalleen vanhentunutta 3G-tekniikkaa käytöstä. Ensimmäisenä 4G- ja 5G-aikaan siirryttiin Hämeenlinnassa, ja nyt Elisa on ilmoittanut, että 3G poistuu käytöstä Keski-Suomessa toukokuun aikana.

3G-verkon ylläpitoon kulunut energia ja taajuudet voidaan vapauttaa uudempien verkkojen käyttöön, joita ovat 4G ja 5G. 2G-verkon toiminta jatkuu ennallaan.

"Maailma on muuttunut vajaassa 20 vuodessa paljon, kun mietitään puhelimen ja kodin nettiyhteyden käyttöä. Mobiiliverkot ovat olleet mahdollistamassa tätä kehitystä, ja nykyään 4G- ja 5G-verkoissa onnistuu erinomaisesti sekä sarjojen katselu että etätöiden tekeminen. Sen sijaan 3G-verkko ei näihin enää taivu", kertoo Elisan Keski-Suomen aluejohtaja Juha Peltomäki.



Elisan mukaan lähes kaikki Keski-Suomen asukkaat ovat jo siirtyneet 4G- ja 5G-palvelujen käyttäjiksi. 3G-verkkoa käyttäviä puhelimia on melko vähän enää käytössä, mutta esimerkiksi riistakameroiden käyttöön 3G-verkon sulkeminen voi vaikuttaa.

Elisan 3G-verkko poistuu Suomesta vaiheittain ja alueittain. Elisa ilmoitti vuonna 2020, että sulkeminen tapahtuu Suomessa vuoden 2023 aikana. Myös Telia ja DNA sulkevat omat verkkonsa vuoden 2023. DNA aloittaa 3G-verkkonsa sulkemisen vaiheittain vuoden 2023 aikana, ja ensimmäisenä 3G-verkosta luovutaan toukokuussa 2023 Hyvinkäällä.




Vähälle käytölle jääneistä verkoista luopuminen parantaa koko mobiiliverkon energiatehokkuutta ja edistää kestävää kehitystä. Lisäksi 3G-verkoista vapautuvat taajuuskaistat voidaan jatkossa hyödyntää lisäkaistana uudemmissa verkoissa.

"4G- ja 5G-verkkojen tiedonsiirtokyky ja energiatehokkuus ovat 3G:tä huomattavasti parempia. Lisäksi 3G-verkon liikenne on tällä hetkellä prosentin murto-osia kaikesta mobiiliverkon dataliikenteestä – verkon sulkeuduttua sen ylläpitoon kulunut energia ja taajuusresurssit voidaan käyttää nykyaikaisten verkkojen parantamiseen", Peltomäki muistuttaa.



Lue myös: Suomen 3G-verkkojen sulkeminen: Aikataulu ja näin se vaikuttaa.



Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto G06 – hinta laskenut -47%

Motorola Moto G06
69 € Gigantti
69 € Veikon Kone
69 € Power

Alin hinta viikko sitten: 129 €

Motorola Moto E14 – hinta laskenut -39%

Motorola Moto E14
59 € Telia
97 € Gigantti
104 € Clas Ohlson

Alin hinta viikko sitten: 97 €

OnePlus Nord CE5 – hinta laskenut -29%

OnePlus Nord CE5
199 € Gigantti
199 € DNA
249 € Gigantti

Alin hinta viikko sitten: 279 €

Google Pixel 10 Pro Fold – hinta laskenut -25%

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.