Viestittely palaa takaisin Facebookin omaan sovellukseen

Petteri Pyyny

Viestittely palaa takaisin Facebookin omaan sovellukseen
Yhdeksän vuotta on pitkä aika. Mutta niin kauan Metalla kesti myöntää se, että yhtiö teki aikanaan mokan.

Yhdeksän vuotta sitten yhtiö poisti Facebookin mobiilisovelluksesta viestitoiminnot ja pakotti viestiliikenteen tapahtumaan erillisen Messenger-sovelluksen kautta.

Nyt viestitoiminnot ovat palaamassa takaisin osaksi Facebookin omaa kännykkäsovellusta. Yhtiön mukaan se on jo aloittanut testit viestitoimintojen tuomiseksi osaksi Facebookin pääsovellusta ja aikoo laajentaa testausta myös tavallisten käyttäjien käyttöön lähiaikoina.

Taustalla on Facebookin huoli siitä, että sen palveluissa vietetään vähemmän aikaa kuin hurjaa vauhtia kasvavan TikTokin alustalla. Viestitoimintojen raahaaminen takaisin osaksi Facebookin omaa sovellusta on yksi tapa, jolla yhtiö toivoo käyttäjien avaavan sovellusta useammin.



Mielenkiintoisena kulmana yhtiö on myös viestittänyt sijoittajille ja mainostajille sitä, että se pyrkii muuttamaan Facebookin palveluksi, jonne ihmiset tulevat "viihtymään ja viettämään aikaa" sen sijaan, että ihmiset kävisivät siellä vain kerran viikossa kurkkaamassa mitä vanhoille koulukavereille kuuluu nykyisin.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Google Pixel 10 – hinta laskenut -41%

Google Pixel 10
424 € Gigantti
699 € Proshop
716 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 715 €

Google Pixel 10 Pro Fold – hinta laskenut -25%

Google Pixel 10 Pro Fold
1312 € Gigantti
1899 € Verkkokauppa.com
1899 € DNA

Alin hinta viikko sitten: 1740 €

Honor Magic V6 – hinta laskenut -22%

Honor Magic V6
1499 € Elisa
1499 € DNA
1854 € Linné Elektronik

Alin hinta viikko sitten: 1926 €

Samsung Galaxy A16 (4G) – hinta laskenut -18%

Samsung Galaxy A16 (4G)
155 € Hobby Hall
189 € Power
199 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 189 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.