DNA muuttaa tekstiviestillä toimivaa sopimustiedon tarkastuspalvelua

Janne Yli-Korhonen

DNA muuttaa tekstiviestillä toimivaa sopimustiedon tarkastuspalvelua
Liikenne- ja viestintävirasto Traficom ja teleoperaattori DNA ovat jo pitkään kinastelleet tekstiviestitarkastuspalvelun toimintatavasta.

Traficomin mukaan DNA:n versio palveluista ei ole ollut lainmukainen, sillä DNA vaatii asiakkailtaan palvelun sallimisen erikseen ennen tarkastuspalvelun käyttöä, jolloin palvelu ei toteutunut lain edellyttämällä helpolla ja välittömällä tavalla. Traficomin mukaan liittymän omistajan hyväksyntää ei palvelussa saa olla.

DNA on valittanut asiasta eri oikeusasteisiin ja hakenut lisäksi päätösten purkua ylimääräisin muutoksenhakukeinoin.

Korkein hallinto-oikeus hylkäsi DNA:n purkuhakemuksen, joten asia on saatu lopullisesti päätökseen.

Päätöksen myötä DNA:n tulee korjata sopimustiedon tarkastuspalvelunsa lainmukaiseksi 9.12.2022 mennessä tai muuten Traficom langettaa DNA:lle 100 000 euron uhkasakon sekä 23.12.2022 jälkeen lisäerän 50 000 euroa kultakin täydeltä kahdelta viikolta niin kauan, kunnes DNA täyttää velvoitteen.



DNA on nyt myös vahvistanut, että se muuttaa palvelun toimintaa eli tekstiviestipalvelu tulee oletusarvoisesti päälle kaikkiin DNA:n kuluttajaliittymiin.

DNA kuitenkin huomauttaa, että muutoksesta huolimatta DNA:n asiakkaat voivat jatkossakin päättää, onko heidän sopimustietojaan mahdollista pyytää tekstiviestillä. Mikäli asiakas haluaa estää sopimustietojen SMS-kyselyt joistakin omistuksessaan olevista puhelinliittymistä, muutoksen voi tehdä helposti Oma DNA -sovelluksella tai DNA:n asiakaspalvelussa.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Realme 14 Pro+ – hinta laskenut -29%

Realme 14 Pro+
379 € Proshop
409 € Hobby Hall
429 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 579 €

Motorola Edge 50 Fusion – hinta laskenut -24%

Motorola Edge 50 Fusion
269 € Proshop
304 € Hobby Hall
399 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 399 €

Oppo A5 Pro 5G – hinta laskenut -13%

Oppo A5 Pro 5G
199 € Veikon Kone
229 € Proshop
229 € Power

Alin hinta viikko sitten: 229 €

Samsung Galaxy A56 – hinta laskenut -11%

Samsung Galaxy A56
249 € Power
279 € Verkkokauppa.com
279 € Gigantti

Alin hinta viikko sitten: 279 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.