Snapchatin maksullinen tilaus tarjoaa muutamia erikoisia ja kokeellisia ominaisuuksia

Janne Yli-Korhonen

Snapchatin maksullinen tilaus tarjoaa muutamia erikoisia ja kokeellisia ominaisuuksia
Kuvien, videoiden ja tekstin lähettämiseen käytettävä sosiaalisen median palvelu Snapchat sai maksullisen Snapchat+ -tilauksen. Tilauksen saapumisesta saatiin vihiä aiemmin kesäkuun aikana. Maksullinen tilaus on toistaiseksi saatavilla vain muutamissa maissa. Suomessa se ei ole vielä saatavilla.

Snapchat+ kustantaa 3,99 dollaria kuukaudessa. Aiemmin mobiilisovelluksia tutkiva ja kehittävä Alessandro Paluzzi kertoi, että palvelu maksaisi 4,59 euroa kuussa, 24,99 euroa kuuden kuukauden osalta tai 45,99 euroa vuodessa.

Hintaansa nähden Snapchat+ tuntuu tarjoavan varsin vähän. Snapin mukaan tilauksella saa kokoelman eksklusiivisia, kokeellisia ja julkaisua edeltäviä ominaisuuksia. Plus-tilaus esimerkiksi mahdollistaa haluamansa kaverin kiinnittämisen Best Friend-listan kärkeen ja tilauksen avulla näkee, ketkä ovat katsoneet tarinan uudelleen. Ominaisuuksista kertoo esimerkiksi The Verge.



Sovelluksessa näkyvistä mainoksista tilauksella ei pääse eroon.

Päivitetty 30.6.2022, alkuperäisesti julkaistu 16.6.2022.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Oppo A77 5G – hinta laskenut -34%

Oppo A77 5G
99 € DNA
149 € Telia
199 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -20%

Oppo A38 (4G)
99 € Veikon Kone
117 € RDE.FI
139 € Euronics

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Xiaomi 13 – hinta laskenut -17%

Xiaomi 13
499 € Elisa
725 € RDE.FI
949 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 599 €

Motorola Lenovo ThinkPhone – hinta laskenut -11%

Motorola Lenovo ThinkPhone
539 € Proshop
565 € RDE.FI
950 € Dustin Home

Alin hinta viikko sitten: 634 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.