Sony Xperia 10 II sai Android 12 -päivityksen

Petteri Pyyny

Sony yllätti: Android 12 ilmestyi myös vanhemmalle kännykälle, jonka ei pitänyt sitä saada
Sony ei ole juurikaan tarkkoja Androidin tukiaikoja julkaissut, vaan yhtiön osalta on pitänyt usein mukautua totuttuun toimintatapaan. Mutta japanilaisyhtiö yllätti käyttäjänsä positiivisesti.

Sonyn päivitysrytmi on ollut viime vuodet sellainen, että huippumalleille on tarjottu kaksi suurta Android-päivitystä ja malliston ainoalle keskihintaiselle puhelimelle vain yksi. Eli vaikkapa vuoden 2019 huippumalli Sony Xperia 1 sai kaksi päivitystä (julkaistiin Android 9:llä, päivittyi Android 11:een) ja saman vuoden edullisempi malli Sony Xperia 10 päivittyi vain kerran (Android 9:stä Android 10:iin).

Nyt oltiin siis jo varmoja, että vuoden 2020 keskihintainen Sony Xperia 10 II ei saisi enempää päivityksiä, mutta toisin kävi. Malli on saanut tällä viikolla vihdoin Android 12 -päivityksen ja jakelu on laajempi käynnissä jo ainakin Aasian markkinoilla.



Sony on lyhyestä päivitysajasta huolimatta ollut yksi nopeimmista valmistajista Androidin osalta. Yhtiön huippumalleille, kuten viime vuoden Sony Xperia 1 III:lle sekä vuoden 2020 Sony Xperia 5 II:lle, vakaa Android 12 napsahti päivityksenä jo tammikuun alussa.

Parhaat kännykkätarjoukset

Oppo A16 – hinta laskenut -39%

Oppo A16
79 € DNA
229 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 129 €

Samsung Galaxy Note20 Ultra – hinta laskenut -38%

Samsung Galaxy Note20 Ultra
599 € Teleoutlet
945 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 968 €

Samsung Galaxy S20 FE 5G – hinta laskenut -25%

Samsung Galaxy S20 FE 5G
299 € Teleoutlet
449 € Proshop
470 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 399 €

Xiaomi Redmi 9A – hinta laskenut -23%

Xiaomi Redmi 9A
69 € Power
97 € Hobby Hall
103 € Multitronic

Alin hinta viikko sitten: 89 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.