Pokémon Go -pelin kehittäjältä uutta yritystä lisätyn todellisuuden peleissä

Janne Yli-Korhonen

Pokémon Go -pelin kehittäjältä uutta yritystä lisätyn todellisuuden peleissä
Niantic on vahvistanut blogissaan kehittävän uutta lisätyn todellisuuden (AR, augmented reality) mobiilipeliä.

Uusi peli on nimeltään Peridot. Pelin ideana on hoitaa ja seikkailla oikeassa maailmassa virtuaalisen lemmikin kanssa.

Pelissä hyödynnetään älypuhelimen kameraa, jonka avulla olennot näkyvät oikeassa maailmassa pelaajalle. Pelissä voi tehdä vaikkapa kävelyitä yhdessä olennon kanssa, löytää oikeaan maailmaan piilotettuja aarteita ja tallentaa muistoja, joissa olento on mukana.

Peridot pelin esimerkkejä

Kehittäjän mukaan pelin olennot tuntuvat niin todellisilta, että pelaaja tulee rakastamaan jokaista hetkeä kasvattaessaan olentoa pennusta täysikasvuiseksi.

Peli on tällä hetkellä kehitysvaiheessa ja sen testaaminen aloitetaan valituilla markkinoilla pian. Pelin nettisivuilla voi rekisteröityä odottamaan pelin julkaisua Suomessa.





Niantic tunnetaan parhaiten Pokémon Go -pelistä, joka omalta osaltaan muutti mobiilipelaamista.

Niantic on yrittänyt luoda menestystä myös muiden pelien avulla, mutta toistaiseksi kehittäjä ei ole saanut aikaan todellista hittiä. Huonoakin menestystä on ollut, sillä Niantic on lakkauttanut Catan: World Explorers- ja Harry Potter: Wizards Unite -mobiilipelit.

Lisäksi Nianticilla on kehitteillä lisätyn todellisuuden TRANSFORMERS: Heavy Metal -mobiilipeli.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola razr 50 Ultra – hinta laskenut -24%

Motorola razr 50 Ultra
599 € DNA
765 € CDON
787 € Multitronic

Alin hinta viikko sitten: 789 €

Samsung Galaxy Xcover 7 – hinta laskenut -21%

Apple iPhone 15 Pro Max – hinta laskenut -19%

Apple iPhone 15 Pro Max
1079 € iPhonetalo
1303 € CDON
1349 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1324 €

Honor 200 – hinta laskenut -17%

Honor 200
249 € Power
249 € DNA
299 € Gigantti

Alin hinta viikko sitten: 299 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.