Google parantaa Play -kaupan tietoturvaa piilottamalla vanhentuneet sovellukset

Janne Yli-Korhonen

Google parantaa Play -kaupan tietoturvaa piilottamalla vanhentuneet sovellukset
Google ilmoittaa poistavansa Google Play -sovelluskaupasta näkyvistä vanhentuneet sovellukset.

Google kertoo, että 1. marraskuuta 2022 alkaen nykyiset sovellukset, joiden API-rajapintataso on jäänyt jälkeen kaksi vuotta uusimmasta Android-versiosta, poistetaan näkyvistä.

Tietyissä tilanteissa sovellukset kuitenkin jäävät näkyviin. Mikäli käyttäjän puhelin käyttää vanhaa Android 9 -versiota, voi tällainen käyttäjä edelleen asentaa vanhempia sovelluksia, jotka eivät enää näy uutta Android 12 -versiota käyttäville laitteille.

Google poistaa sovellukset, joiden API-rajapintataso on jäänyt jälkeen kaksi vuotta uusimmasta Android-versiosta



Syy tälle käytännölle on hyvin yksinkertainen. Tämä estää käyttäjiä asentamasta vanhempia sovelluksia, joiden tietoturva on saattanut jäädä jälkeen.

Google kuitenkin huomauttaa, että tällä hetkellä suurin osa Google Play -kaupan sovelluksista noudattaa näitä uusia vaatimuksia.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Oppo A60 – hinta laskenut -31%

Oppo A60
149 € Verkkokauppa.com
217 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 216 €

HMD Pulse+ – hinta laskenut -18%

HMD Pulse+
131 € CDON
149 € Proshop
159 € Multitronic

Alin hinta viikko sitten: 159 €

Motorola Moto G75 – hinta laskenut -15%

Samsung Galaxy S25 Edge – hinta laskenut -15%

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.