Mobiilimaksamisen suosio kovassa kasvussa - MobilePay-sovelluksella jo yli kaksi miljoonaa käyttäjää Suomessa

Janne Yli-Korhonen

Mobiilimaksamisen suosio kovassa kasvussa - MobilePay-sovelluksella jo yli kaksi miljoonaa käyttäjää Suomessa
Älylaitteilla tapahtuva mobiilimaksaminen jatkaa kovaa kasvuaan Suomessa. Käytetyin on MobilePay-sovellus, jolla on tällä hetkellä yli kaksi miljoonaa käyttäjää Suomessa.

MobilePay tiedottaa, että sovellukseen rekisteröityi kaikkiaan lähes 400 000 uutta käyttäjää pelkästään viime vuonna. Aiemmin MobilePay oli suosittu lähinnä nuorten keskuudessa, mutta nyt uusia käyttäjiä tulee tasaisesti kaikista ikäryhmistä.

Myös MobilePayta maksutapavaihtoehtona tarjoavien yritysten määrä on lähes tuplaantunut vuodesta 2021.

MobilePayn mukaan eniten mobiilimaksamisen suosio on kasvanut verkkokauppaostoksissa. Myös laskujen maksamiseen ja sovellusmaksuihin mobiilimaksamista käyttää yhä useampi suomalainen. Samaan aikaan käteisen käyttäminen jatkaa laskuaan.

Kesällä 2021 MobilePay tiedotti yhdistyvänsä kahden muun pohjoismaisen mobiilimaksusovelluksen kanssa. Yhdessä MobilePay, suomalainen Pivo ja norjalainen Vipps tulevat olemaan yksi Euroopan suurimmista pankkiomisteisista mobiilimaksamisen palveluntarjoajista. Yrityskauppa odottaa paraikaa hyväksyntää Euroopan komissiolta.



"Kahden miljoonan käyttäjän merkkipaalu on meille tärkeä saavutus. Se tukee tavoitettamme mahdollistaa mutkaton mobiilimaksukokemus kaikille suomalaisille, sillä tulevaisuudessa maksaminen tulee siirtymään entistä enemmän mobiiliin. Tulevan yhdistymisen myötä pyrkimyksenä on luoda Euroopan paras ja kattavin digitaalinen lompakko", visioi MobilePay Suomen maajohtaja Perttu Kröger yrityksen tulevaisuudesta.



Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Xiaomi Redmi Note 13 (5G) – hinta laskenut -26%

Xiaomi Redmi Note 13 (5G)
147 € CDON
208 € Multitronic
249 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 198 €

Samsung Galaxy M35 – hinta laskenut -22%

Samsung Galaxy M35
215 € CDON
399 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 273 €

Realme 12+ – hinta laskenut -20%

Realme 12+
249 € CDON
369 € Proshop
454 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 311 €

Nothing Phone (3a) Pro – hinta laskenut -18%

Nothing Phone (3a) Pro
399 € Verkkokauppa.com
399 € DNA
489 € Gigantti

Alin hinta viikko sitten: 489 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.