OnePlus 6 ja OnePlus 6T tuki on päättynyt

Petteri Pyyny

Jäähyväiset: OnePlussan vanhojen huippumallien tuki päättyi virallisesti
OnePlus oli aikoinaan edelläkävijä kännykkämallistonsa Android-tuen osalta. Yhtiön mallisto sai järkiään kaksi tai suurta Android-päivitystä ja nekin tyypillisesti paljon ennen isompia Android-valmistajien malleja.

Mutta pitkä tukiaikakin loppuu joskus. Nyt yhtiö on tiedottanut keskustelualueillaan OnePlus 6 ja OnePlus 6T -mallien tuen päättymisestä.

OnePlus 6 tuli myyntiin vuoden 2018 toukokuussa ja viimeinen tietoturvapäivitys laitteelle julkaistiin vuodenvaihtee 2021/2022 aikoihin. Laite julkaistiin alunperin Android Oreo -käyttöjärjestelmällä eli nykytermein Android 8 -käyttöjärjestelmällä. Sittemmin puhelinta päivitettiin aina Android 11 -käyttöjärjestelmään saakka. Tuonkin päivityksen jälkeen puhelimelle on napsunut tietoturvapäivityksiä pitkin vuotta 2021.

OnePlus 6 kaappasi itselleen aikoinaan arvostelussamme täydet viisi tähteä. Samalla se oli viimeinen malli, jossa sormenjälkilukija oli vielä puhelimessa erillinen elementti.



OnePlussan tiedote tuen loppumisesta

Syksyllä 2018 julkaistu OnePlus 6T oli yhtiön filosofian mukainen "T-päivitys" aiempaan tuotteeseen. Tuolloin isoin uudistus oli ehdottomasti näyttöön integroitu sormenjälkilukija. Silloin tekniikka oli vielä hieman kömpelösti toimivaa ja puhelin saikin pitkälti sormenjälkilukijansa ongelmien vuoksi arvostelussamme "vain" 4,5 tähteä viidestä.

OnePlus 6T:lle yhtiö toimitti vain kaksi isompaa Android-päivitystä eli puhelin julkaistiin alunperin Android Pie -käyttöjärjestelmällä, joka sittemmin päivittyi Android 10 ja viime vuonna lopulta Android 11 -käyttöjärjestelmään.

OnePlussan päivityspolitiikan mukaan seuraavaksi huippumallistosta tuki on päättymässä OnePlus 7 ja OnePlus 7 Pro -malleilta, joille on vielä tulossa Android 12 -päivitys kuluvan vuoden aikana.

Sittemmin OnePlussan päivityspolitiikka on aavistuksen verran muuttunut: yhtiö lupaa huippumallistolleen edelleen 3 vuoden tuen - eli laitteesta rippuen kaksi tai kolme Android-päivitystä - mutta edullisemman pään mallistoissa tukiaika on tätä kehnompi. Samaan aikaan mm. Samsung on parantanut omalta osaltaan huippumallistonsa ja keskihintaisten malliensa tuen kolmeen Android-päivitykseen.

Parhaat kännykkätarjoukset

Apple iPhone Xs Max – hinta laskenut -28%

Realme C35 – hinta laskenut -25%

Realme C21-Y – hinta laskenut -24%

Realme C31 – hinta laskenut -24%

Realme C31
99 € Verkkokauppa.com
131 € CDON
151 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 131 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.