iPhone 14 -sarja mahdollisesti saamassa 48 megapikselin pääkameran

Janne Yli-Korhonen

iPhone 14 -sarja mahdollisesti saamassa 48 megapikselin pääkameran
Apple on käyttänyt pitkään iPhone-puhelimissaan 12 megapikselin kameroita, mutta tähän on nyt tulossa muutos iPhone 14 -sarjan myötä.

Apple-analyytikko Ming-Chi Kuon mukaan Apple käyttää iPhone 14 -sarjassa 48 megapikselin kameraa. Asiasta kertoo 9to5Mac -sivusto.

Ilmeisesti suurempi megapikselimäärä on tulossa vain iPhone 14 -sarjan Pro-mallien pääkameroihin. Ultralaajakulma ja telekamera tulevat käyttämään edelleen 12 megapikseliä. Perusmalleissa määrä myös pysyy 12 megapikselissä.

48 megapikselin määrä mahdollistaa esimerkiksi 8K-tarkkuuden videokuvaukselle. Todennäköisesti oletuskuvakoko pysyy 12 megapikselissä yhdistämällä neljä pikseliä yhdeksi. Tällä tavalla voidaan saada aikaan valovoimaisempia kuvia.



Kuo myös arvioi, että periskooppikamera nähdään iPhonessa vasta vuoden 2023 iPhone 15 -mallin kohdalla. Aiemman arvion mukaan sellainen voisi saapua iPhoneen jo vuoden 2022 aikana. Periskooppikamera mahdollistaa suuremman optisen zoomin.

Aiempien väitteiden mukaan iPhone 14 on saamassa uudistusta myös etukameran osalta.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Honor X6b (4G) – hinta laskenut -40%

Honor X6b (4G)
90 € Gigantti
149 € Power

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Motorola Edge 70 – hinta laskenut -38%

Motorola Edge 70
499 € Power
519 € Gigantti
799 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 799 €

Honor 600 Pro – hinta laskenut -36%

Honor 600 Pro
699 € DNA
1099 € Verkkokauppa.com
1099 € Gigantti

Alin hinta viikko sitten: 1099 €

Motorola Razr 60 Ultra – hinta laskenut -24%

Motorola Razr 60 Ultra
749 € DNA
941 € Gigantti
985 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 985 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.