Catan -mobiilipeli lakkautettiin

Petteri Pyyny

Catan -mobiilipeli lakkautettiin
Niantic on julkaissut nipun pelejä historiansa aikana, mutta vain yksi niistä on ollut valtava menestys: vuonna 2016 julkaistu Pokemon Go.

Nianticin ensimmäinen peli oli sekin todellista maailmaa ja pelimaailmaa yhdistelevä Ingress ja Pokemon Go'n jälkeen yhtiö julkaisi kesällä 2019 Harry Potter: Wizards Unite -pelin. Kumpikaan peleistä ei ole kuitenkaan saavuttanut likimainkaan samanlaista suosiota kuin Pokemon Go.

Vuoden 2020 kesällä kerrottiin, että Niantic on suunnittelemassa jälleen uutta peliä, joka pohjautuisi tällä kertaa Catan -lautapeliin. Catan: World Explorers -peli julkaistiinkin muutamissa maissa betatestaajille jo vuoden 2020 syksyllä. Peliä pystyi pelaamaan Uudessa-Seelannissa, Tanskassa, Australiassa ja Singaporessa.

Nyt yhtiö on kuitenkin päättänyt heittää pyyhkeen kehiin Catanin osalta. Kehittäjät kertovat pelin sulkeutuvan lopullisesti 18.11.2021. Tällä viikolla Niantic on poistanut pelin kokonaan sovelluskaupoista, joten edes betatestaajat eivät voi enää peliä asentaa uudelleen kännyköihinsä.



Nianticin mukaan haasteeksi muodostui lopulta lautapelin muuttaminen MMO-muotoiseksi kännykkäpeliksi.

Seuraavaksi yhtiö kokeilee, josko Transformers kääntyisi lisätyn todellisuuden peliksi.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Google Pixel 10 – hinta laskenut -41%

Google Pixel 10
424 € Gigantti
699 € Proshop
716 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 715 €

Google Pixel 10 Pro Fold – hinta laskenut -25%

Google Pixel 10 Pro Fold
1312 € Gigantti
1899 € Verkkokauppa.com
1899 € DNA

Alin hinta viikko sitten: 1740 €

Honor Magic V6 – hinta laskenut -22%

Honor Magic V6
1499 € Elisa
1499 € DNA
1854 € Linné Elektronik

Alin hinta viikko sitten: 1924 €

Google Pixel 10 Pro – hinta laskenut -19%

Google Pixel 10 Pro
649 € Gigantti
649 € Power
649 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 805 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.