Googlen viestisovellus lakkaa toimimasta Huawein puhelimissa pian

Puhelinvertailu

Googlen viestisovellus lakkaa toimimasta Huawein puhelimissa pian
Huawein uudemmat puhelimet ovat olleet Yhdysvaltain asettaman kiellon vuoksi väliinputoajia - ne käyttävät rampautettua Androidia, josta puuttuvat Googlen palvelut. Niihin on voinut silti asentaa Android-sovelluksia - myös sellaisia, joita ei löydy Huawein omasta sovelluskaupasta. Kikkailu on onnistunut usein ihhan vain APK-paketit asentamalla, ainakin tietyissä puhelinmalleissa.

Yksi suosituimmista tällaisista epävirallisesti asennetuista sovelluksista on ollut Googlen virallinen tekstiviestisovellus, Google Messages, joka laajeni hiljattain tukemaan myös "seuraavan sukupolven tekstareita" eli RCS-viestejä. Nyt Google on kuitenkin ilmoittanut, että leikki loppuu lyhyeen.



Maaliskuun 31. päivä kaikki ilman Googlen virallista hyväksyntää toimivat Android-laitteet estyvät käyttämästä Google Messages -sovellusta. Tähän kategoriaan kuuluvat monet Kiinasta harmaatuodut Android-laitteet, mutta myös kaikki uudemmat Huawein puhelimet, jotka on julkaistu sen jälkeen, kun Huawein Google-lisenssi lakkautettiin. Sellaiset Huawein puhelimet, joista löytyy edelleen Google Play -sovelluskauppa ovat "turvassa" muutokselta. Muiden kannattaa ladata käyttönsä vaikkapa Huawein oma tekstiviestisovellus.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Puhelinvertailun Nopeat

"Nopeat" ovat nopeita löytöjä Internetin syövereistä, jotka ovat meidän mielestämme jollain tavalla kiinnostavia, hauskoja tai ajankohtaisia. Ne eivät kuitenkaan ole (välttämättïä) merkittäviä aiheeltaan tai eivät sovi tyypilliseen uutistuotantoomme aiheensa puolesta, joten emme kirjoittaneet aiheesta pidempïä uutista, vaan julkaisemme löydöksemme nopeana video-, kuva- tai linkkivirtana.

Parhaat kännykkätarjoukset

Realme C31 – hinta laskenut -48%

Realme C31
107 € CDON
230 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 203 €

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
79 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Samsung Galaxy S23 Ultra – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S23 Ultra
777 € CDON
1087 € RDE.FI
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1086 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.