MobilePaylla tehtiin vuoden 2020 aikana maksuja 1,3 miljardilla eurolla Suomessa

Janne Yli-Korhonen

MobilePaylla tehtiin vuoden 2020 aikana maksuja 1,3 miljardilla eurolla Suomessa
Poikkeuksellinen vuosi 2020 näkyi MobilePaylla hurjana kasvuna. MobilePaylla maksuja tehtiin Suomessa noin 1,3 miljardilla eurolla, kun viime vuonna vastaava lukema oli noin 620 miljoonaa euroa.

Koronavuosi lisäsi ostoksien määrää verkossa ja suurin kasvu tapahtuikin verkkokauppamaksuissa. Verkossa tehtyjen ostojen arvo lähes kolminkertaistui, sillä ostoksia tehtiin yli 240 miljoonalla eurolla.

MobilePaylla voi maksaa kauppojen kassoilla maksupäätteeseen koskematta. MobilePayn kumppanuudet eri kauppiaiden kanssa lähes tuplaantuivat viime vuodesta, sillä nyt kassalla maksaminen toimii yli 18 000 eri kauppiaan toimipisteessä.

Lisäksi maksaminen onnistuu MobilePayn avulla verkkokaupoissa ja sovelluksissa. MobilePayn käytöstä lähes 40 % tapahtuu verkkokaupassa, myymälöissä tai sovelluksissa. MobilePay kertoo, että esimerkiksi vuonna 2020 yhteistyökumppaniksi tulleen HSL:n sovelluksessa matkalippuja on ostanut jo yli 100 000 matkustajaa ja maksutapahtumia on reilusti yli miljoona.



Vuonna 2020 MobilePayta käytti aktiivisesti 1,3 miljoonaa suomalaista ja kokonaisuudessaan yli 1,6 miljoonan rekisteröityneen käyttäjän raja ylittyi, kun vuoden aikana 420 000 uutta käyttäjää löysi sovelluksen pariin.

"Vuosi 2020 on ollut paitsi ennätyksiä, myös yllätyksiä täynnä. Olemme iloisia, että olemme voineet helpottaa yhä useamman suomalaisen arkea monella tapaa – esimerkiksi tarjoamalla hygieenisen maksutavan yksityishenkilöille ja kontaktittoman maksuvaihtoehdon kauppiaille", iloitsee yrityksen vt. toimitusjohtaja Noona Puusniekka.

MobilePaylla tehdyt maksut vuonna 2020
MobilePaylla maksuja tehtiin Suomessa noin 1,3 miljardilla eurolla. Kuva: MobilePay


MobilePayn kasvun uskotaan jatkuvan vahvana myös ensi vuonna. Tavoitteena on solmia uusia yhteistöitä kattavasti eri toimijoiden ja kauppiaiden kanssa sekä panostaa siihen, että sovellus vastaa monipuolisesti käyttäjien tarpeisiin.

"Koronaviruspandemia on kiihdyttänyt trendiä, joka on ollut nähtävillä jo pidemmän aikaan. Maksaminen digitalisoituu ja maksutapahtumalta toivotaan ennen kaikkea sujuvuutta. Meidän lupauksemme on vastata tähän toiveeseen ja samalla helpottaa ihmisten arkea. Myös uusia aluevaltauksia on luvassa – mutta niistä lisää alkuvuonna", Puusniekka vihjaa.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
79 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Honor X6 – hinta laskenut -34%

Honor X6
79 € DNA
119 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 119 €

Samsung Galaxy S23 Ultra – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S23 Ultra
777 € CDON
1087 € RDE.FI
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1086 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.