Paikallisten tiedostojen toisto tulossa Spotifyn Android-versioon

Petteri Pyyny

Androidin Spotify saamassa vihdoin toivotun uudistuksen
Spotifylla on ollut kiireinen vuosi. Isoin muutos on ollut ehdottomasti se, miten musiikkipalveluiden de facto yhtiö on onnistunut muuntautumaan kenties tärkeimmäksi peluriksi kasvavassa podcast-maailmassa.

Mutta eivät kokeilut ja uudistukset rajoitu tähän: hintoja on ruuvattu, uusia tilausmalleja on tuotu tarjolle ja onpa ei-niin-ihastuksella vastaanotetut tarinatkin tuotu mukaan palveluun. Mutta näyttää siltä, että yhtiö kuuntelee myös vanhoja käyttäjiään ja pyrkii korjaamaan vuosia vaivanneita ongelmia sovelluksessaan.

Nyt Spotifyn testiryhmään kuuluvat käyttäjät ovat raportoineet siitä, että Spotifyn Android-sovelluksen kautta on vihdoin mahdollista kuunnella myös suoraan puhelimelle tallennettuja kappaleita.




Aiemmin paikalliset kappaleet on pitänyt "kierrättää" tietokoneen kautta ja lisätä käyttäjän henkilökohtaiseen musiikkikirjastoon, mutta uudistuksen jälkeen Spotifylla voi kuunnella puhelimelle tallennettuja MP3:sia ilman sen kummempaa kikkailua

Ominaisuus on vielä testausvaiheessa, valikoiduilla käyttäjillä, mutta sen uskotaan saapuvan viralliseen Spotifyn Android-versioon piakkoin. Ilmeisesti ominaisuus ei ole ainakaan testivaiheessa vielä iPhonella.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Samsung Galaxy A14 5G – hinta laskenut -23%

Samsung Galaxy A14 5G
99 € DNA
129 € Power
147 € Bigbox

Alin hinta viikko sitten: 129 €

Motorola Moto Razr 2022 – hinta laskenut -15%

Motorola Moto Razr 2022
989 € CDON
1157 € Bigbox

Alin hinta viikko sitten: 1156 €

Nokia C02 – hinta laskenut -14%

Nokia C02
79 € Prisma Verkkokauppa
98 € Proshop
99 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 92 €

Honor 90 – hinta laskenut -13%

Honor 90
369 € Bigbox
399 € Power
399 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 424 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.