Alkuperäinen Jolla-puhelin täytti 7 vuotta

Janne Yli-Korhonen

Alkuperäinen Jolla-puhelin täytti 7 vuotta
Suomalaisen Jollan alkuperäisen Jolla-puhelimen myyntiintulosta on nyt kulunut seitsemän vuotta. Ensimmäiset Jollat myytiin 7 vuotta sitten 27. marraskuuta Helsingissä Narinkkatorilla DNA:n pop-up-myymälässä, jonne sadat fanit jonottivat saadakseen käsiinsä ensimmäisen Jollan.

Jollan blogikirjoituksessa kerrotaan myös, että tämän alkuperäisen Jollan tuki on päättymässä. Puhelin on vuosien aikana saanut peräti 34 ohjelmistopäivitystä, joista viimeiseksi viralliseksi päivitykseksi jää lokakuussa julkaistu Sailfish OS Pallas-Yllästunturi -versio. Jolla Store -sovelluskaupan tukea aiotaan kuitenkin jatkaa. Syyt päivitysten loppumiseen ovat puhelimen vanhentuneet tekniset ominaisuudet.

Lisäksi Jolla kertoo jatkavansa Sailfish OS -käyttöjärjestelmän kehittämistä, joka on saatavilla tällä hetkellä esimerkiksi valituille Xperia -puhelimille.



Puhelinvertailun arvostelu Jollasta on luettavissa täältä.

Alkuperäisen Jollan esittelyvideo


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Apple iPhone 16 Pro Max – hinta laskenut -27%

Apple iPhone 16 Pro Max
1099 € DNA
1349 € Proshop
1416 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 1509 €

Honor 600 Pro – hinta laskenut -27%

Honor 600 Pro
799 € Verkkokauppa.com
799 € Gigantti
799 € Power

Alin hinta viikko sitten: 1099 €

Honor 600 Lite (5G) – hinta laskenut -25%

Motorola Moto G06 Power – hinta laskenut -23%

Motorola Moto G06 Power
169 € Gigantti
169 € Power

Alin hinta viikko sitten: 219 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.