Huhu: Apple joutui valitsemaan uudessa iPhonessa 5G:n ja 120 hertsin näytön väliltä

Matti Robinson

Huhu: Apple joutui valitsemaan uudessa iPhonessa 5G:n ja 120 hertsin näytön väliltä
Applen iPhone-julkistukset tapahtuvat huomenna järjestettävässä virtuaalisessa pressitilaisuudessa. Tulossa on todennäköisesti jälleen pari eri mallia, joiden nimestä ei ole vielä edes varmuutta.

Kenties iPhone 12 saa nimekseen iPhone 5G, sillä huhut ovat jo pitkään kertoneet, että Apple on saanut vihdoin iPhonen 5G-aikaan. 5G:n lisääminen iPhoneen ei kuitenkaan ole ollut aivan läpihuutojuttu, huhut kertovat.

Applella on jouduttu miettimään kompromissia, jossa vastakkain ovat 5G-yhteydet ja toisella puolella 120 hertsin näyttö, kertoo Twitterissä toimittaja Jon Prosser.

Hänen mukaansä Applen on täytynyt pitää huoli laitteen akkukestosta, jota suorittimien lisäksi vievät erityisesti korkean virkistystaajuuden näytöt sekä 5G-yhteydet. Apple on päättänyt Prosserin mukaan valita 5G-yhteydet, joita kaikki tietysti odottavatkin tässä vaiheessa iPhoneen.



Tämä kuitenkin tarkoittaisi Prosserin sisäpiirilähteiden mukaan, että iPhone ei saa vieläkään 120 hertsin näyttöä. Tosin tässä ei kerrota onko esimerkiksi 90 hertsin näyttö mahdollinen, vai onko maailman suosituimmassa – ja kalleimpiin kuuluvassa – mobiililaitteessa edelleen 60 hertsin näyttö. Se jää nähtäväksi huomenna.



Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Uusimmat puhelimet

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.