DNA:n hyväntekeväisyyskampanja tuotti 17 000 euroa - rahat vähävaraisten perheiden älylaitteisiin

Janne Yli-Korhonen

DNA:n hyväntekeväisyyskampanja tuotti 17 000 euroa - rahat vähävaraisten perheiden älylaitteisiin
DNA:n lähes kaksi viikkoa kestäneellä Auttava puhelin -hyväntekeväisyyskampanjalla kierrätettiin lähes 1700 puhelinta, joita tuotiin DNA Kauppoihin. DNA lahjoitti niistä jokaisesta kymmenen euroa lyhentämättömänä Hope ry:lle, ja hyväntekeväisyyspotin kokonaissummaksi tuli 17 000 euroa. Tällä tavalla DNA tukee ja edistää digitaalisen yhdenveroisuuden toteutumista koko Suomessa.

Lahjoitetuilla varoilla Hope ry hankkii vähävaraisille perheille heidän tarvitsemiaan älylaitteita. Laitteiden tarve on niin suuri, että jokaiselle laitteelle on vastaanottajat jo valittuina.

"Hope ry tekee lapsiperheiden parissa arvokasta työtä digitaalisen yhdenveroisuuden puolesta. Älylaitteen puuttuminen vaikeuttaa arkea ja leimaa varsinkin nuoria, joiden kohdalla oman älylaitteen puuttuminen voi tarkoittaa vaaraa kaveripiirin ulkopuolelle jäämisestä", toteaa DNA:n viestintäjohtaja Vilhelmiina Wahlbeck.



DNA järjesti Auttava puhelin -kampanjan nyt toista kertaa. Edellisellä kerralla vuonna 2018 kampanjalla tuettiin SOS-Lapsikylän toimintaa.

Alun perin idea kampanjaan syntyi kesällä 2018 tehdystä tutkimuksesta, jossa DNA kysyi 6-16-vuotiaiden lasten vanhemmilta digitaalisesta yhdenvertaisuudesta. Tutkimuksen mukaan lähes puolet vastanneista oli havainnut, että mikäli lapsella ei ole älylaitetta, se asettaa lapsen ulkopuoliseen asemaan kaveripiirissään.

Lue myös:


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Honor 600 Pro – hinta laskenut -27%

Honor 600 Pro
799 € Verkkokauppa.com
799 € Gigantti
799 € Power

Alin hinta viikko sitten: 1099 €

Honor 600 Lite (5G) – hinta laskenut -25%

Motorola Moto G06 Power – hinta laskenut -23%

Motorola Moto G06 Power
169 € Gigantti
169 € Power

Alin hinta viikko sitten: 219 €

Samsung Galaxy A36 – hinta laskenut -20%

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.