Britanniassa sekoillaan – 5G:n kuvitellaan olevan syynä koronapandemiaan

Manu Pitkänen

Britanniassa sekoillaan – 5G:n kuvitellaan olevan syynä koronapandemiaan
Ihmisten järjenjuoksu jaksaa ihmetyttää myös koronapandemian aikakautena. Britanniassa on nimittäin sytytetty lyhyen ajan sisällä useampia tukiasemia palamaan, koska koronaviruksen leviämisen syynä on koettu olevan maailmalla aiemmin levinnyt 5G-matkapuhelinverkkoteknologia.

Ilkivallan lisäksi tukiasemien parissa työskentelevät ihmiset ovat joutuneet kohtaamaan niin fyysistä kuin sanallista uhkailua. Taustalla on ympäri maailman netissä levinnyt salaliittoteoria, jonka mukaan 5G-tukiasemien lähettämä säteily madaltaisi ihmisten immuunijärjestelmää ja tätä kautta altistaisi koronaviruksen aiheuttamalle taudille.

Tukiasemien tuhopolttajia on syytetty vastuuttomuudesta, sillä 5G-yhteyksien lisäksi samat tukiasemat välittävät esimerkiksi hätäkeskussoittoja. Tukiasemien tuhoamisella voidaan siis aiheuttaa suurtakin vahinkoa hädässä oleville ihmisille. Britannian kulttuuriministeri Oliver Dowden on pyytänyt sosiaalisen median alustoja reagoimaan leviäviin salaliittoteorioihin.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Realme GT 6 – hinta laskenut -27%

Realme GT 6
437 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 599 €

Honor 400 – hinta laskenut -18%

Samsung Galaxy Z Flip5 – hinta laskenut -16%

Samsung Galaxy Z Flip5
1049 € CDON
1249 € Proshop
1249 € Power

Alin hinta viikko sitten: 1249 €

Motorola Edge 60 Fusion – hinta laskenut -13%

Motorola Edge 60 Fusion
308 € Multitronic
342 € Dustin Home
356 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 355 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.