iPhone-myynti laskussa – Applen pelasti tällä kertaa palvelutilaukset

Manu Pitkänen

iPhone-myynti laskussa – Applen pelasti tällä kertaa palvelutilaukset
Applen kirjanpitovuoden viimeinen neljännes eli heinä-syyskuu sujui kauppasodan kiristämistä tunnelmista huolimatta hyvin. Yhtiön liikevaihto kasvoi kahdella prosentilla viime vuoden vastaavaan ajankohtaan nähden. Tulos nousi samalla uuteen neljännen kvartaalin ennätykseen.

Hyvin sujuneen kvartaalin taustalla ei ole tällä kertaa iPhone-myynti, joka kiistatta muodostaa tärkeän osan Applen tuloksesta. iPhonien liikevaihto putosi viime vuoden 36,8 miljardista dollarista 33,4 miljardiin dollariin. iPhone 11:n lanseeraus olisi voinut sujua siis paljon paremmin. Kasvu tulee kuitenkin tällä hetkellä palveluliiketoiminnasta eli kaikista Applen tarjoamista kuukausimaksullisista palveluista ja App Storen kautta myytävistä sovelluksista.

Applen mukaan sillä on eri palveluissa yhteensä 450 miljoonaa tilaajaa, kun vuosi sitten tilaajia oli 330 miljoonaa.

Mac-tietokoneiden myynti vajosi iPhonien tapaan, mutta Apple Watchit, HomePodit ja lisälaitteet kasvattivat myyntiään huomattavasti.



Apple ennustaa vuoden lopun liikevaihdon olevan välillä 85,5–89,5 miljardia dollaria. Liikevaihto siis paranee viime vuoden lopusta, jolloin yhtiö joutui tekemään historiallisen tulosvaroituksen.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Realme C61 (international) – hinta laskenut -30%

Realme C61 (international)
112 € Hobby Hall
150 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 159 €

Motorola Razr 40 – hinta laskenut -20%

Motorola Razr 40
562 € CDON
699 € Gigantti

Alin hinta viikko sitten: 699 €

Asus Zenfone 11 Ultra – hinta laskenut -18%

Asus Zenfone 11 Ultra
898 € CDON
1090 € Gigantti
1090 € Power

Alin hinta viikko sitten: 1090 €

Xiaomi Redmi Note 13 (5G) – hinta laskenut -16%

Xiaomi Redmi Note 13 (5G)
147 € CDON
179 € Hobby Hall
189 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 175 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.