Samsung aloittanut nyt ensimmäisen Android 10 -päivityksen Galaxy S10:lle

Matti Robinson

Samsung aloittanut nyt ensimmäisen Android 10 -päivityksen Galaxy S10:lle
Android 10 on ollut virallisesti markkinoilla jo reilun kuukauden verran, mutta se ei ole löytänyt tietään tässä vaiheessa kovinkaan isoon osaan laitteista.

Pixeleiden ja parin muun lisäksi muun muassa valmistajista suurin, eli Samsung, on ollut toistaiseksi ilman Android 10 -laitteita tyystin. Nyt asia on kuitenkin muuttunut, kun korealaisyhtiö on julkaissut ensimmäisen beetapäivityksen Galaxy S10:lle, SamMobile kertoo.

Samsung ehti julkaista ensimmäisen esiversion juuri kätevästi uusien Pixel 4 -laitteiden julkistamisen alla. Huomenna Android 10 on parrasvaloissa näyttävästi, kun Google esittelee uudet Android-puhelimensa.

Toki Samsungin päivityksessä on mukana myös yhtiön One UI 2.0:n tuomia uudistuksia.

Viime viikolla Samsung kertoi, että päivitys on saapumassa "pian", mutta vain noin viikon odottelu oli peräti pienoinen positiivinen yllätys. Yhtiössä selvästi pyritään parantamaan päivitysten saatavuutta, joka on ollut vuosien saatossa kompastuskivi sille.



Viime vuonna beetapäivitykset saapuivat S9:lle noin puolitoista kuukautta myöhemmin. Mikäli Samsung pitää lopullisen päivityksen tahdin beetasta edes samana, niin voimme odottaa lopullisia Android 10:n sisältäviä One UI 2.0 -päivityksiä noin kuukauden päästä.

Päivitys tuo uuden Androidin ja käyttöliittymäuudistukset kaikille S10-malleille, joita ovat Galaxy S10, Galaxy S10e sekä Galaxy S10+.

Ensimmäisenä päivitys saapuu Etelä-Koreaan, Saksaan ja Yhdysvaltoihin, mutta luultavasti se on pian saatavilla myös muualla maailmassa.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Realme C31 – hinta laskenut -48%

Realme C31
107 € CDON
231 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 203 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Motorola Lenovo ThinkPhone – hinta laskenut -18%

Motorola Lenovo ThinkPhone
519 € Dustin Home
539 € Proshop
557 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 633 €

Oppo Reno 7 5G – hinta laskenut -16%

Oppo Reno 7 5G
333 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 397 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.