Tinder kyllästyi Googleen – Yrittää kiertää sovelluskaupan ehtoja

Manu Pitkänen

Tinder kyllästyi Googleen – Yrittää kiertää sovelluskaupan ehtoja
Suosittu deittisovellus Tinder on alkanut kapinoida sovelluskauppojen perimiä maksuja vastaan. Palvelun Android-sovelluksessa on nimittäin alettu testata uutta maksujärjestelmää, joka ohittaa kokonaan Google Playn tarjoaman maksuvälityksen, jolloin Google ei pysty perimään maksuista 30 prosentin osuutta.

Tinderiä kehittävän Match Groupin edustaja Justine Sacco perustelee muutosta sillä, että yhtiö haluaa testata jatkuvasti uusia tapoja parantaa käyttäjäkokemusta. Ainakaan näissä puheissa siis Googlen 30 prosentin osuuden kiertäminen ei ole syy testille, mutta jokainen voi päätellä asian todellisen laidan itse.

Testillä otetaan kuitenkin melko suuri riski, sillä Googlen vaatimusten ohittaminen voi johtaa sovelluksen poistamiseen Google Playstä. Tinderillä ehkä ajatellaan, että se on liian suuri ja suosittu sovellus poistettavaksi Google Playstä. Aiemmin muun muassa Fortnitea kehittävä Epic Games, Spotify ja Netflix ovat kehittäneet tapoja, joilla ne kiertävät sovelluskauppojen maksuvälityksen kokonaan.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Nothing Phone (2) – hinta laskenut -49%

Nothing Phone (2)
349 € Gigantti
349 € Elisa
669 € Verkkokauppa.com

Alin hinta viikko sitten: 679 €

Motorola Moto E14 – hinta laskenut -17%

Motorola Moto E14
99 € CDON
119 € Gigantti
119 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 119 €

Motorola Moto G04 – hinta laskenut -17%

Motorola Moto G04
49 € DNA
69 € Power
79 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 59 €

Sony Xperia 10 V – hinta laskenut -17%

Sony Xperia 10 V
249 € Elisa
349 € CDON
449 € Power

Alin hinta viikko sitten: 299 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.