Huawei-paniikki iski Suomeen – Suomalaiset vaihtavat merkkiä

Manu Pitkänen

Huawei-paniikki iski Suomeen – Suomalaiset vaihtavat merkkiä
Yhdysvaltojen lisättyä Huawein mustalle listalle, katkesi kiinalaisyhtiön kauppasuhteet yhdysvaltalaisten IT-jättien kanssa. Lisäksi muut teknologiayhtiöt ovat ilmoittaneet kauppasuhteiden katkaisusta, vaikka niiden päämaja olisikin muualla. Esimerkiksi brittiläinen ARM ei aio enää tehdä yhteistyötä Huawein kanssa.

Suomessa Huawein puhelimien epävarma tulevaisuus on näkynyt heti myynnissä. Suomalaisen operaattorin DNA:n toimitusjohtaja Sami Aavikko sanoo Kaupplehdelle, että tällä viikolla Huawein puhelinten myynti on pudonnut jopa puoleen totutusta. Kuluttajat ovat mieluummin vaihtaneet toiseen Android-valmistajaan, joka kykenee tarjoamaan ohjelmistopäivityksiä pidemmälle tulevaisuuteen.



Aavikon mukaan DNA tuskin tilaa Huawein uutuuspuhelinmalleja liikkeisiinsä. Kauppalehden mukaan myös Gigantissa ja Verkkokauppa.comissa on havaittu Huawein myynnin heikkenemistä.

Suomalaisella HMD Globalilla voisi olla nyt oiva tilaisuus lyödä rahoiksi Huawein epäonnella. Huawei nousi aikoinaan Nokian tilalle Suomen myydyimpien puhelinmerkkien kolmikkoon.

Huawein puhelimien lisäksi kauppasulku koskettaa myös Huawein Honor-sisarbrändiä.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Signature – hinta laskenut -35%

Motorola Signature
799 € Proshop
799 € Power
799 € DNA

Alin hinta viikko sitten: 1237 €

Honor Magic8 Lite 5G – hinta laskenut -28%

Motorola Moto G06 Power – hinta laskenut -23%

Motorola Moto G06 Power
169 € Gigantti
169 € Power

Alin hinta viikko sitten: 219 €

Motorola Moto G56 – hinta laskenut -20%

Motorola Moto G56
199 € Power
249 € Mobiilipiste.fi
322 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 249 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.