Tokion olympialaiset lähestyvät – Sony käynnisti oman taksipalvelun kaupungissa

Manu Pitkänen

Tokion olympialaiset lähestyvät – Sony käynnisti oman taksipalvelun kaupungissa
Kyytipalveluista on tullut teknologiasektorin sisällä yksi kuumimmista trendeistä. Pääomasijoittajat ovat kaataneet miljardeittain rahaa Uberiin jo vuosien ajan, mutta myös perinteisemmät teknologiayritykset ovat aktivoituneet. Esimerkiksi Apple on sijoittanut kiinalaiseen Didi Chuxingiin ja nyt Sony on käynnistänyt Tokiossa oman taksipalvelun.

Sony tekee yhteistyötä yhteensä viiden suuren taksiyrityksen kanssa ja se vastaa kyytipalvelun sovelluksen kehittämisestä. S.Ride-palvelun piiriin kuuluu yhteensä 10 000 taksia, mutta ne ajavat ainoastaan Tokion alueella. Suppea maantieteellinen alue ei liene ongelma, sillä Sonyn ehkä tärkein motiivi palvelun julkaisulle on Tokiossa vuonna 2020 järjestettävät olympialaiset. Olympialaisten aikaan maassa liikkunee tuhansittain turisteja, jotka käyttävät ahkerasti taksipalveluita paikasta toiseen siirtymisessä.

S.Ride-sovelluksessa aiotaan hyödyntää tekoälyä muun muassa kysynnän ja tarjonnan yhteensovittamisessa. Sonyn mukaan se ei ainakaan toistaiseksi suunnittele S.Riden laajentamista Japanin ulkopuolelle.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Nothing Phone (2a) Plus – hinta laskenut -46%

Nothing Phone (2a) Plus
220 € Verkkokauppa.com
410 € CDON
449 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 405 €

Samsung Galaxy M55 – hinta laskenut -30%

Samsung Galaxy M55
301 € Hobby Hall
386 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 427 €

Google Pixel 9a – hinta laskenut -19%

Google Pixel 9a
399 € Elisa
495 € Multitronic
499 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 494 €

Samsung Galaxy S25 Edge – hinta laskenut -19%

Samsung Galaxy S25 Edge
932 € Hobby Hall
1149 € Gigantti
1149 € Power

Alin hinta viikko sitten: 1149 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.