Applen jättitapahtuma pidetään kesäkuussa – Luvassa uutisia iOS:stä ja macOS:stä

Manu Pitkänen

Applen jättitapahtuma pidetään kesäkuussa – Luvassa uutisia iOS:stä ja macOS:stä
Apple järjestää vuosittaisen WWDC-kehittäjätapahtuman tällä kerta 3.–7. kesäkuuta. Massiivisen tapahtuman pitopaikaksi on valittu McEnery Convention Center.

Applelle tapahtuma on historiallisesti siinä mielessä tärkeä, että kyseessä on järjestyksessään 30. kerta kun yhtiö järjestää kehittäjätapahtuman. Vuosien saatossa tapahtuman painoarvo on kasvanut valtavasti, sillä nykyisin käytössä olevia Apple-laitteita on yli 1,4 miljardia kappaletta.

Tyypillisesti Apple on paljastanut tapahtumassa uudet käyttöjärjestelmäversiot iOS:stä, macOS:stä ja muista ohjelmistoista (watchOS ja tvOS), mutta näiden lisäksi Apple on saattanut esitellä uusia palveluita tai laitteita. Palveluiden osalta uutisia ei tällä kertaa välttämättä tule, sillä Apple on järjestänyt palvelu-uutisille oman lehdistötilaisuuden maaliskuun lopulle.

Lippuja WWDC:hen voi varata maaliskuun 20. päivään saakka.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Realme 12+ – hinta laskenut -31%

Realme 12+
193 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 279 €

Samsung Galaxy M55 – hinta laskenut -25%

Samsung Galaxy M55
322 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 427 €

Xiaomi Poco X7 Pro – hinta laskenut -25%

Xiaomi Poco X7 Pro
279 € Hobby Hall
319 € Multitronic
321 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 374 €

Honor X6b (4G) – hinta laskenut -20%

Honor X6b (4G)
79 € Gigantti
79 € Veikon Kone
79 € Power

Alin hinta viikko sitten: 99 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.