Android Q:n salat paljastuvat – Google I/O:n ajankohta paljastui

Manu Pitkänen

Android Q:n salat paljastuvat – Google I/O:n ajankohta paljastui
Google aikoo järjestää tämän vuoden I/O-kehittäjätapahtuman 7.–9. toukokuuta yhtiön päämajan kotikulmilla Mountain View'ssä. Hakukonejätti yritti nostattaa hypeä pienen arvoituksen avulla, mutta JSON-koodin kaivelu kuitenkin paljasti tärkeimmät perusspeksit. Arvoituksen löydät jutun lopusta.

Google I/O:ssa nettijätti kertoo ohjelmistokehittäjille millaisia uudistuksia sen verkkopalveluihin ja ohjelmistoihin on luvassa. Näin palveluista ja ohjelmistoista riippuvaiset kehittäjät saavat tietoonsa mitä heidän tulee ottaa omassa toiminnassa huomioon. Perinteisesti tilaisuuden tähtenä on ollut uusi Android-versio, joka tänä vuonna on siis Android Q.

Tänä vuonna yksi johtavista teemoista on todennäköisesti tekoäly ja koneoppiminen, joita valjastetaan enenevissä määrin verkkopalveluiden ja sovellusten käyttöön.











Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Apple iPhone 17 Air – hinta laskenut -44%

Apple iPhone 17 Air
834 € Hobby Hall
998 € Power
999 € Verkkokauppa.com

Alin hinta viikko sitten: 1499 €

Motorola Moto G17 – hinta laskenut -40%

Motorola Moto G06 – hinta laskenut -34%

Motorola Moto G06
99 € Verkkokauppa.com
99 € Gigantti
99 € Power

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Honor X5c Plus – hinta laskenut -20%

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.