Jälleen yksi älypuhelinvalmistaja jäi kiinni testeissä huijaamisesta

Matti Robinson

Jälleen yksi älypuhelinvalmistaja jäi kiinni testeissä huijaamisesta
Älypuhelinten suorituskykytestit ovat vuosien ajan tarjonneet arvokasta tietoa laitteiden kyvykkyydestä, mutta on hyvä muistaa, ettei testien numerot kerro kaikkea todellisista käyttötilanteista.

Tätä faktaa vahvistaa tietysti se, että vuosien saatossa suorituskykytesteissä on kärynnyt melkoinen määrä älypuhelinvalmistajia. Kenties jopa valtaosa Android-valmistajista on huijannut enemmän tai vähemmän näyttääkseen tehokkaammalta testien pistetilastoissa.

Uusimpana tulokkaana listaan voidaan lisätä kiinalaisvalmistaja Oppo, jonka Find X (kuvassa) ja F7 -puhelimet ovat väitetysti huijanneet 3DMarkissa.

UL Benchmarksin mukaan laitteet tunnistivat milloin kyseinen testisovellus ajetaan, jolloin tehot lyödään maksimiin. Kun testi ajettiin 3DMarkin versiolla, jossa huijaus ei ollut mahdollista, niin tulokset olivat peräti 41 prosenttia heikommat.

UL Benchmarks ei tykännyt huijaamisesta, joten aiemmin listan kärkipäässä olleet laitteet poistettiin listalta.



Oppon mukaan kyseessä on tietysti vain tavallinen paljon vaativien testisovellusten ja pelien kohdalla käytetty korkean suorituskyvyn moodi, joka aktivoidaan kun teholle on tarvetta.

Tietysti jokainen älypuhelin kontrolloi suorittimien tarjoamaa tehoa, mutta suorituskykytestien kohdalla se koetaan huijaukseksi, jos samanlaista tehopiikkiä ei voi, tai ole järkeä, käyttää esimerkiksi normaalissa pelikäytössä.

UL Benchmarksin mukaan kyseessä on selkeä rikkomus, sillä sen mukaan laite ei saa suosia suorituskykysovelluksia nimen perusteella, vaan suorituskyvyn muutokset on tehtävä sovelluksen raskauden perusteella, jolloin ne ilmenevät samanlaisina muissakin sovelluksissa.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Xiaomi 13T Pro – hinta laskenut -29%

Xiaomi 13T Pro
549 € Proshop
569 € CDON
972 € Multitronic

Alin hinta viikko sitten: 801 €

Samsung Galaxy M35 – hinta laskenut -22%

Samsung Galaxy M35
215 € CDON
399 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 273 €

Samsung Galaxy S25 Ultra – hinta laskenut -20%

Samsung Galaxy S25 Ultra
1149 € Hobby Hall
1429 € Multitronic
1490 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 1429 €

Motorola Razr 40 – hinta laskenut -20%

Motorola Razr 40
562 € CDON
699 € Gigantti

Alin hinta viikko sitten: 699 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.