iPhone XS -arvostelut julki – Tämä on huonoa ja hyvää

Manu Pitkänen

iPhone XS -arvostelut julki – Tämä on huonoa ja hyvää
Applen uuden sukupolven iPhone XS- ja iPhone XS Max -puhelimien ensiesittelystä on kulunut alle viikko aikaa, mutta teknologiasivustot ovat jo julkaisseet laitearvostelut puhelimista. Salassapitosopimus on selvästi rauennut Applen suuntaan, joten sivustoilla on lupa paljastaa kaikki tietonsa puhelimista.

Esimerkiksi The Vergen arvostelussa pääpaino on iPhone XS:n kameran ja piirtojäljen arvioinnissa. Koekäytön loppupäätelmä on, että vaikka Apple on parantanut kuvanlaatua reippaasti iPhone X:ään verrattuna, häviää XS silti Googlen Pixel 2:lle. Jää nähtäväksi tekeekö Google lisää eroa ensi kuussa, kun on sen vuoro paljastaa uuden sukupolven puhelimet.

The Verge kiinnitti myös huomiota siihen, että iPhone XS Maxin näyttö on suurikätisellekin liian suuri. Vaikka fyysiset mitat eivät olekaan sen suuremmat kuin iPhone 8 Plussalla, niin näytön ylä- ja alareunaan on silti hankala yltää yhdellä kädellä.



TechCrunchin haastattelussa annetaan myös paljon palstatilaa kameralle, mutta sen lisäksi sivusto testasi A12 Bionicin suorituskyvyn GeekBenchillä. Single-core-tulos oli 4800 pistettä ja Multi-Core-tulos oli 11 000 pistettä. Tom's Guiden testissä Multi-Core-tulokset olivat lähempänä 11 500 pistettä. Viime viikolla uutisoimme samansuuntaisista tuloksista. GFX Bench 5 -testissä A12 Bionic näyttää ottaneen todellisen harppauksen graafisen suorituskyvyn saralla.

The New York Timesin arvostelussa kiinnitetään huomiota myös iPhonien korkeisiin hintoihin. Samoja huomioita tehtiin myös Wiredin arvostelussa.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Edge 60 – hinta laskenut -25%

Motorola Edge 60
279 € DNA
333 € Multitronic
379 € Gigantti

Alin hinta viikko sitten: 373 €

Google Pixel 9 Pro – hinta laskenut -24%

Google Pixel 9 Pro
699 € DNA
897 € CDON
1021 € Multitronic

Alin hinta viikko sitten: 915 €

Honor 400 – hinta laskenut -17%

Honor 400
395 € Proshop
416 € CDON
499 € Verkkokauppa.com

Alin hinta viikko sitten: 499 €

Oppo Reno13 Pro – hinta laskenut -16%

Oppo Reno13 Pro
615 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 729 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.