Fortniten Android-sovellus oli menestys – Kerännyt yli 15 miljoonaa latausta

Manu Pitkänen

Fortniten Android-sovellus oli menestys – Kerännyt yli 15 miljoonaa latausta
Epic Games teki poikkeuksellisen rohkean päätöksen julkaisemalla Fortnite-pelinsä Google Playn ulkopuolella. Vaikka peli ohittikin Googlen sovelluskaupan, on sen vetovoima riittänyt keräämään kolmen viikon aikana peräti 23 miljoonaa beta-testaajaa ja 15 miljoonaa APK-latausta.

Fortniten Android-versio esiteltiin elokuun 9. päivänä Samsungin Galaxy Note9 -julkistuksen yhteydessä. Epic Games julkaisi tilaisuuden jälkeen Fortniten latausohjelman Galaxy Apps -kaupassa, mitä kautta pääsi lataamaan puhelimeensa itse peliä. Rajoitetusta yleisöstä ja hankalasta asennusprosessista huolimatta Fortnite on päässy hyviin latausmääriin lyhyessä ajassa.

Epic Gamesin motivaattorina Google Playn ohittamisessa oli tietysti raha. Ohittamalla Googlen sovelluskaupan, Epic Gamesin ei tarvitse maksaa Googlelle 30 prosentin osuutta pelin kautta tehdyistä ostoista.

Google Playn hyvänä puolena on kuitenkin se, että Internet-jätti on sitoutunut pitämään kauppapaikan puhtaana. Google Playstä voi siis ladata ohjelmia ja pelejä turvallisin mielin, mikä ei taas päde jos asennuslähde on ulkopuolinen sivusto. Epic Games ymmärtää ongelman, minkä takia se on panostanut feikkisivustojen ja haittaohjelmien torjuntaan. Pelistudio on toistaiseksi tunnistanut 47 luvatonta "Fortnite for Android" -sivustoa, joiden taustalla on mitä ilmeisimmin samat tahot.



Fortniten asentaminen Androidiin vaatii APK-tiedoston lataamisen ja sen käsin asentamisen. Ohjeet tähän löytyvät meiltä:

Näin asennat APK-tiedoston Androidiin


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Xiaomi Redmi Note 14 Pro+ (5G) – hinta laskenut -33%

Xiaomi Redmi Note 14 Pro+ (5G)
319 € Hobby Hall
449 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 475 €

Google Pixel 10 Pro XL – hinta laskenut -29%

Google Pixel 10 Pro XL
959 € Verkkokauppa.com
959 € Elisa
1257 € Gigantti

Alin hinta viikko sitten: 1359 €

Google Pixel 10a – hinta laskenut -26%

Google Pixel 10a
429 € Elisa
529 € Gigantti
529 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 579 €

Honor Magic8 Lite 5G – hinta laskenut -25%

Honor Magic8 Lite 5G
299 € Gigantti
299 € Power
299 € Telia

Alin hinta viikko sitten: 399 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.