Uuden Apple Watchin näytölle mahtuu aikaisempaa enemmän sisältöä!

Manu Pitkänen

Uuden Apple Watchin näytölle mahtuu aikaisempaa enemmän sisältöä!
Maailma odottaa syyskuun 12. päivänä esiteltäviä iPhoneja henkeä pidätellen, mutta Apple aikoo esitellä paljon muutakin samassa tilaisuudessa. IT-jätin uskotaan esittelevän ainakin uuden sukupolven Apple Watchin.

9to5mac on kaivellut watchOS 5:n betaa pintaa syvemmältä ja sivusto on löytämänsä tiedon perusteella päätellyt, että Apple Watch Series 4:n näytön (42 mm malli) resoluutio tulee kasvamaan nykyisestä 312×390 pikselistä 384×480 pikseliin.

Osa resoluution kasvusta selittyy kapeammilla kehyksillä, minkä ansiosta kelloon on voitu laittaa hieman kookkaampi näyttö. Sen lisäksi näytön pikselitiheys on kohonnut, joten näytöllä esitettävä grafiikka on hieman tarkempaa. Sivusto arvelee pikselitiheyden olevan noin 345 PPI. Kovin korkealle pikselitiheydelle ei ole välttämättä edes tarvetta, koska kelloa katsotaan lähtökohtaisesti melko kaukaa, minkä lisäksi kellon näytöllä esitetään pääasiassa kohtalaisen yksinkertaisia grafiikoita.



Kovin korkea resoluutio tarkoittaa siis vain ylimääräistä virrankulutusta, mihin ei taas ole älykellon kaltaisessa akkukestoriippuvaisessa laitteessa varaa.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Lenovo ThinkPhone – hinta laskenut -24%

Motorola Lenovo ThinkPhone
686 € Hobby Hall
859 € Proshop
900 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 900 €

Xiaomi Redmi Note 11S 5G (global) – hinta laskenut -19%

Xiaomi Redmi Note 11S 5G (global)
155 € Multitronic
194 € Proshop
199 € Multitronic

Alin hinta viikko sitten: 190 €

Motorola Moto Razr 2022 – hinta laskenut -19%

Motorola Moto Razr 2022
936 € CDON
1149 € Proshop
1149 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 1149 €

Apple iPhone SE (2022) – hinta laskenut -15%

Apple iPhone SE (2022)
339 € Swappie
399 € Hobby Hall
524 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 399 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.