DNA demonstroi 5G-aikakauden älykotia SuomiAreenassa

Manu Pitkänen

DNA demonstroi 5G-aikakauden älykotia SuomiAreenassa
Porissa on luvassa erityisen vilkas heinäkuu, sillä kaupungissa järjestetään jokavuotisten Porijazzien ja SuomiAreenan lisäksi asuntomessut. DNA on lähtenyt mukaan tapahtumiin omalla älykoti-demolla.

Osaksi SuomiAreenaa suunnitellussa älykodissa hyödynnetään DNA:n rakentamaa 5G-verkkoa, jossa datasiirron nopeus yltää yhteen gigabittiin sekunnissa. Ajatuksena on, että vierailijat voivat ihmetellä ja kokeilla tulevaisuuden älykodille suunniteltuja palveluita.

5G-verkko on rakennettu alueelle yhteistyössä Ericssonin kanssa.

- Älykodissamme esillä oleva 5G-yhteys tulee ratkaisemaan monen kodin ja pientaloalueen yhteysongelmat. Se mahdollistaa suurta ja tasaista nopeutta vaativat palvelut monissa niistäkin kiinteistöistä, joihin valokuituyhteys ei ole saatavilla tai joihin sen toimittaminen tulisi asiakkaalle huomattavan kalliiksi, kertoo DNA:n kuluttajaliiketoiminnan johtaja Pekka Väisänen.

DNA tuo Älykodissa esillä olevan kaltaisen 5G-palvelun kaupallisesti tarjolle ensi vuonna heti, kun se on toimilupien ja päätelaitteiden saatavuuden puolesta mahdollista. 5G-taajuuksien huutokauppa järjestetään tulevana syksynä.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Samsung Galaxy S23 FE – hinta laskenut -33%

Samsung Galaxy S23 FE
399 € DNA
412 € Power
449 € DNA

Alin hinta viikko sitten: 599 €

Realme C61 (international) – hinta laskenut -29%

Realme C61 (international)
112 € Hobby Hall
156 € CDON
169 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 157 €

Xiaomi Poco X7 – hinta laskenut -27%

Xiaomi Poco X7
249 € Hobby Hall
319 € Proshop
340 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 343 €

Samsung Galaxy A56 – hinta laskenut -27%

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.