Rovio todellisessa syöksykierteessä – Sijoittajat pettyivät uutisiin

Manu Pitkänen

Rovio todellisessa syöksykierteessä – Sijoittajat pettyivät uutisiin
Vihaisten lintujen kiito muistuttaa Helsingin pörssissä tällä hetkellä ennemminkin syöksykierrettä, sillä tulosvaroituksen julkaisseen Rovio Entertainmentin osakekurssi on uutisen kirjoittamishetkellä yli 41 prosentin laskussa.

Rovio listautui pörssiin viime syksynä ja listautumisen järjestäjäpankit (Danske Bank, OP ja Carnegie) ovat suositelleet ostamaan Rovion osaketta. OP:n tavoitehinta on ollut Rovion osakkeelle 14 euroa, kun listautumisannissa osaketta tarjottiin 11,50 euron hintaan. Tämän päivän tulosvaroituksen seuranneen kurssilaskun jälkeen Rovion osakkeella on käyty kauppaa noin 5,80 euron hintaan.

Osakekurssin laskun taustalla on odotettua heikompi liikevaihto viime vuoden lopulla (73,9 miljoonaa euroa, odotus: 79,1 miljoonaa euroa). Myös oikaistu käyttökate jäi odotuksista. Suurimman pettymyksen sijoittajien keskuudessa aiheutti kuitenkin Rovion ohjeistus tälle vuodelle, liikevaihdon arvioidaan olevan 260–300 miljoonaa euroa. Rovion viime vuoden liikevaihto oli 297 miljoonaa euroa.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Xiaomi Redmi Note 14 Pro+ (5G) – hinta laskenut -33%

Xiaomi Redmi Note 14 Pro+ (5G)
319 € Hobby Hall
449 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 475 €

Google Pixel 10 Pro XL – hinta laskenut -29%

Google Pixel 10 Pro XL
959 € Verkkokauppa.com
959 € Elisa
1257 € Gigantti

Alin hinta viikko sitten: 1359 €

Google Pixel 10a – hinta laskenut -26%

Google Pixel 10a
429 € Elisa
529 € Gigantti
529 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 579 €

Honor Magic8 Lite 5G – hinta laskenut -25%

Honor Magic8 Lite 5G
299 € Gigantti
299 € Power
299 € Telia

Alin hinta viikko sitten: 399 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.