EU asettuu Applen puolelle? Qualcommille luetaan tänään syntilista

Manu Pitkänen

EU asettuu Applen puolelle? Qualcommille luetaan tänään syntilista
EU:n kilpailuviranomainen aikoo syyttää yhdysvaltalaista puolijohdejätti Qualcommia määräävän markkina-aseman hyväksikäytöstä, kertoo Financial Times. Tapaus liittyy Qualcommin toimintatapoihin, joilla se houkutteli Applen käyttämään ainoastaan Qualcommin matkapuhelinpiirejä iPhoneissa ja iPadeissä.

Menettelyn ansiosta Apple ei voinut esimerkiksi osittaa iPhonien ja iPadien matkapuhelinpiiritilauksia Qualcommin ja Intelin välille, vaan Qualcomm käytännössä pelasi Intelin pois markkinoilta maksamalla Applelle yksinoikeussopimuksesta. Financial Timesin mukaan viranomaiset kertovat syytöksistä tänään, keskiviikkona 24. tammikuuta. Kilpailuviranomaisten näkemyksen mukaan Qualcomm on toimillaan estänyt innovointia ja esti vapaata kilpailua vuosien 2011–2016 välisenä aikana.

Financial Times arvioi, että EU:n viranomaisten näkemys saattaa antaa kaivattua tukea Applen syytöksille muilla markkinoilla, joissa Apple ja Qualcomm ovat päätyneet riitelemään oikeuteen saakka. EU on tutkinut Qualcommin toimintaa vuoden 2015 kesästä lähtien.



Qualcommiin liittyvät oikeusjutut ja tutkinnat ovat laskeneet yhtiön osakekurssia. Puolijohdesuunnittelija Broadcom näki tilanteessa iskun paikan ja teki Qualcommista hiljattain 130 miljardin dollarin ostotarjouksen.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Honor 600 Pro – hinta laskenut -27%

Honor 600 Pro
799 € Verkkokauppa.com
799 € Gigantti
799 € Power

Alin hinta viikko sitten: 1099 €

Honor 600 Lite (5G) – hinta laskenut -25%

Motorola Moto G06 Power – hinta laskenut -23%

Motorola Moto G06 Power
169 € Gigantti
169 € Power

Alin hinta viikko sitten: 219 €

Samsung Galaxy A36 – hinta laskenut -20%

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.