OPAS: Näin valitset itsellesi robotti-imurinRoborockin vuoden 2025 valikoima vertailussa

Ajokortin saa ensi vuonna ladattua älypuhelimeen

Manu Pitkänen

Ajokortin saa ensi vuonna ladattua älypuhelimeen
Trafi aloittaa älypuhelimessa toimivan mobiiliajokortin testaamisen vielä ennen vuodenvaihdetta, kertoo Ilta-Sanomat. Varsinaisen ajokortin tarvetta mobiilikortti ei kuitenkaan poista.

Suunnitelmissa on, että älypuhelinsovelluksen muodossa olevan ajokortin testaaminen aloitetaan noin tuhannen henkilön testitiimin voimin ennen vuodenvaihdetta. Mikäli testaus sujuu hyvin, tulee sovellus laajemmin saataville ensi vuoden aikana. Testivaiheessa sovellus on tarjolla iPhonelle, mutta sähköinen ajokortti on tulossa myös Androidille.

Päivitys: Mobiiliajokortti -projekti lakkautettiin vuonna 2020


Trafin yksikönpäällikkö Simo Karppinen huomauttaa Ilta-Sanomille, että EU-direktiivissä ajokortti määritellään fyysiseksi esineeksi, minkä takia testattavaksi sovellus ei voi syrjäyttää tai korvata tavallista ajokorttia. Mikäli Suomessa aiottaisiin siirtyä virtuaalisiin ajokortteihin, pitäisi direktiiviä ensin muuttaa.



Mitä järkeä sovelluspohjaisessa ajokortissa sitten on? Karppisen mukaan mobiilisovelluksen avulla käyttäjälle voidaan tarjota joitain ajamiseen liittyviä lisäpalveluita. Sovellus voi esimerkiksi ilmoittaa ajokortin vanhenemisesta, ajoneuvoverosta tai auton katsastamisesta muistuttamisen. Möhemmin ominaisuustarjontaa voidaan täydentää rekisterinumeron tarkastamisen mahdollistavilla lisäpalveluilla. Kehityksen suunta määräytyy saatujen käyttökokemusten perusteella.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Samsung Galaxy S24 FE – hinta laskenut -37%

Samsung Galaxy S24 FE
311 € DNA
482 € Power
492 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 491 €

Xiaomi Poco F7 Ultra – hinta laskenut -37%

Xiaomi Poco F7 Ultra
618 € Proshop
618 € CDON
983 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 983 €

Honor X6b (4G) – hinta laskenut -27%

Honor X6b (4G)
99 € DNA
136 € CDON
149 € Power

Alin hinta viikko sitten: 135 €

Samsung Galaxy S25 Edge – hinta laskenut -24%

Samsung Galaxy S25 Edge
563 € Tekniikkaosat
826 € CDON
949 € Multitronic

Alin hinta viikko sitten: 740 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.