Google ostamassa HTC:n? Raportin mukaan myynti on jo loppusuoralla

Matti Robinson

Google ostamassa HTC:n? Raportin mukaan myynti on jo loppusuoralla
Vaikka älypuhelimien valmistaminen on vielä kovin nuori ilmiö, niin taiwanilaisyhtiö HTC kuuluu eittämättä uranuurtajien joukkoon tässä valtaisaksi paisuneessa bisneksessä. Niin Microsoftin kuin Googlenkin käyttöjärjestelmiä aivan ensimmäisten joukossa valmistanut yhtiö ei kuitenkaan ole vuosiin ollut pinnalla sillä tavoin, kuin yhtiössä toivotaan.

Vuosi vuodelta HTC:n toiminnassa ahdinko on kasvanut vain suuremmaksi, vaikka se onkin onnistunut toteuttamaan muutamia vallan erinomaisia mobiililaitteita. Kilpailu on kuitenkin ollut liian kovaa, eikä uutta läpilyöntiä ole tapahtunut edes hyvin vastaanotetun U11-mallin (kuvassa) myötä. Viimeisin raportti elokuussa paljasti heikoimman ajanjakson 13 vuoteen.

Jo pidemmän aikaa HTC onkin hakenut ostajaa, mutta tuloksetta. Nyt raportit Kiinasta kuitenkin kertovat, että yhtiö olisi viimeistelemässä myyntiä ja ostajana olisi Google.

Commercial Timesin mukaan neuvottelut Googlen kanssa ovat lähes lopussa, mutta hakujätti pohtii ostaako yhtiön kokonaisuudessaan vai lähteekö mukaan strategisena partnerina. Virtuaalilaite HTC Vive ei kuulu myynnin piiriin.



Kyseessä ei olisi ensimmäinen kerta, kun Google ostaa älypuhelinvalmistajan. 2012 keväällä Google osti Motorolan mobiililiiketoiminnan, mutta myi sen eteenpäin Lenovolle syksyllä 2014.

Google on työskennellyt HTC:n kanssa aivan ensimmäisestä Android-puhelimesta (HTC Dream) tähän asti, ja tulevista Pixel 2 -puhelimista toinen on huhujen mukaan jälleen HTC:n valmistama, joten ei olisi ihme, jos Google ja HTC virallistaisi pian yrityskaupan.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Oppo A60 – hinta laskenut -31%

Oppo A60
149 € Verkkokauppa.com
217 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 216 €

Motorola Edge 60 – hinta laskenut -25%

Motorola Edge 60
279 € DNA
333 € Multitronic
379 € Gigantti

Alin hinta viikko sitten: 373 €

Google Pixel 9 Pro – hinta laskenut -24%

Google Pixel 9 Pro
699 € DNA
894 € CDON
1012 € Multitronic

Alin hinta viikko sitten: 915 €

Honor 400 – hinta laskenut -17%

Honor 400
395 € Proshop
416 € CDON
499 € Verkkokauppa.com

Alin hinta viikko sitten: 499 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.